Tutkimuslaitokset ovat vuosikymmeniä tuottaneet tietoa ja kehittämismenetelmiä melkein mihin tahansa yksilön tai yhteisön toimivuusongelmaan. Rajuimmilta myrkytyksiltä ja ammattitaudeilta onkin taitettu kärki. Tapaturmat ovat romahtaneet hurjimpien aikojen huippuluvuista.

Monet uskovat, että tietotyön aikana työsuojelu on jo hommansa hoitanut ja että jäljellä on vain joitakin vähäisiä henkisiä ja sosiaalisia ongelmia.

Työterveyslaitoksen
Työ ja terveys -kysely puhuu toista: voimaa vaativa, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksille altistava toistotyö lisääntyi naisvaltaisilla teollisuuden aloilla vuodesta 2000 vuoteen 2003. Teollisuudessa kokonaisuutena ruumiillisesti raskaana työtään pitävien määrä kasvoi.

Perinteisissä työtapaturmissa ei ole saatu aikaan oleellista käännettä kymmeneen vuoteen. Rakennuksilla tapaturmavaara on jopa kasvanut. Melulle, tärinälle, kuumalle tai kylmälle ja säteilylle altistuu työelämässä yhä puolitoista miljoonaa, kemikaaleille ja ilman epäpuhtauksille yli miljoona ja syöpävaarallisille aineille melkein puoli miljoonaa työntekijää.

Tiedolla ei vaikutusta

Työelämän muutos alkoi nostaa psykososiaalisia ongelmia ja niiden tutkimusta perinteisten rinnalle yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta vasta viime aikoina tämän alueen tutkijoilta on alettu tosi mielessä kysyä jotain. Uuteen työturvallisuuslakiin epäasiallisen kohtelun kieltävä pykälä sentään tuli työpsykologisen tutkimuksen perusteella.

Psykososiaalisen tutkimustiedon vaikutuksen puute on kuitenkin edelleen ilmeistä. Työpsykologiaa, tilastotiedettä ja lääketiedettä soveltava tutkimus on viime aikoina todistanut, että esimerkiksi epäoikeudenmukaiselta tuntuva kohtelu työssä syö terveyttä yhtä paljon kuin huonot elintavat.

Tieto ei kuitenkaan vaikuta, sillä tutkimuksen mukaan samaan aikaan epäoikeudenmukaisuuden ja mielivaltaisuuden kokemukset työpaikoilla lisääntyivät. Kaikesta tutkimustiedoista ja kampanjapuheista huolimatta ikäsyrjintä jylläsi ja sukupuolten tasa-arvo kulki taaksepäin; epätasa-arvoisen kohtelun koettiin työpaikoilla lisääntyneen vuodesta 2000 vuoteen 2003.

Vaikutusmahdollisuuksien tiedetään suojaavan stressiltä, mutta saman tutkimuksen mukaan vaikutusmahdollisuudet vähenivät. Osaamista ja ammattitaitoa pidetään tutkimusten perusteella työkyvyn oleellisena osana, mutta vastaajien mukaan osaamista työpaikoilla kehitettiin entistä vähemmän.

Osa ongelmista on työpaikan omien päätösten ulottumattomissa; maailmantalous jyrää hyvää tarkoittavan konsultin ja puhe psykososiaalisista työoloista tahtoo jäädä neljännesvuosituloksen pimentoon. Siitä huolimatta on paljon tutkittavaa siinä, miksi tieto ei vaikuta: eikö se tavoita, eikö siihen uskota vai eikö soveltamista pidetä mahdollisena?

Harva "lähtee" eläkkeelle

Kummastuttavimpia työelämän tutkimuksen vaikuttavuuden vajeita heijastaa keskustelu eläkeiästä. Eläkkeelle jäämistä yritetään yksioikoisesti siirtää hallinnollisella päätöksellä.

Tulee vaikutelma, että päättäjille on vasta nyt selvinnyt, että ikärakenne kohta muuttuu ratkaisevasti. Työterveyden soveltavan tutkimuksen tutkijat kertoivat asiasta vuosikymmeniä sitten; väistämättömän kriisin näki suoraan ikä- ja syntyvyystilastoista.

Jos tieto olisi vaikuttanut, kriisiin olisi ollut hyvää aikaa sopeutua sekä taloudellisesti että työoloja kehittäen. Kansalaisten hämmennystä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia voisi nyt hälventää tutkimus siitä, kuinka ihmeessä ns. eläkepommi ja työvoimapula saattoivat pudota päättäjien käsiin yllättäen.

Samalla olisi syytä tutkia myös vakuutuslääkäreiden ammattitaito: ovatko he tähän asti tosiaan "päästäneet" työkykyisiä ihmisiä eläkkeelle? Miten tavallinen ihminen voi "lähteä" eläkkeelle? Näitä kysymyksiä ei voi välttää, jos kerran lailla voidaan määrätä, että vuosikymmenten kuluttama ja uuvuttama työntekijä on yhtäkkiä työkykyinen ja että hänen eläkehakuisuutensa johtuu luulosairaudesta.

Tunnit täyteen

Eläkekysymys ei ole irrallaan työelämässä hyvinvointia syövistä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Tänäkin vuonna vetreän näköiset johtajat 56–60 vuoden iässä ovat kertoneet siirtyvänsä golfkentille. Pääjohtaja perustelee tätä sillä, että jos eivät vuodet, niin tunnit tulivat täyteen.

Se on melkoinen äläys yksinhuoltajalle, joka yrittää yhtäaikaa monta pätkätyötä tehden selvitä edes sinne asti, että lapset ovat jotenkuten jaloillaan. Tunnit taitavat tulla täyteen siinäkin.

Eläkeiän nosto-odotuksia korvalle lyö tutkimusten perusteella myös ihmisten oma usko siitä, miten työkyvylle käy. Kansallisista ohjelmista huolimatta entistä harvempi uskoo jaksavansa eläkeikään. Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet vuodesta 1998 alkaen, eivät vähentyneet.

Tutkimustietoa työn kuormituksista on, mutta se ei vaikuta. Mitä muuta voi päätellä siitä, että suurin osa ihmisistä ei jaksa työssä lähellekään edes nykyistä eläkeikää. Kuinka he yhtäkkiä jaksaisivat siitä pitemmälle? He voisivat jaksaa ja haluta, jos tutkimustietoa alettaisiin vihdoinkin käyttää.

Alpo Väänänen