Viron ay-liike joutui 90-luvun alussa aloittamaan järjestö- ja edunvalvontatyönsä kovin epäedullisesta tilanteesta. Nopeasti uudistuvassa ja liberalisoituvassa maassa ay-liikettä pidettiin menneen edustajana, josta haluttiin eroon. "Oman onnensa seppä" –ideologian edistyessä ay-liikkeen mahdollisuudet heikentyivät vuosi vuodelta.

Suomalaisten apu tai esimerkkikään ei parantunut Viron liittojen tilannetta, vaan jäsenmäärät laskivat tasaisesti kymmenkunta vuotta. Kolme, neljä vuotta sitten jäsenmäärien lasku kuitenkin hidastui ja jollain aloilla edunvalvontakin alkoi kohentua. Myös maan yleinen mielipide näytti unohtaneen ay-liikkeen menneisyyden ja mediakin suhtautui ay-liikkeeseen myönteisemmin.

Samaan ajankohtaan osunut keskustelu siirtymäajoista ja etenkin kohu neljänsadantuhannen virolaisen vyörystä Suomen työmarkkinoille, jota Viron tiedotusvälineet voimakkaasti paisuttivat, asettivat lahden takana asuvat ay-toverimme hankalaan saumaan. Vaikka Viron ay-väki ymmärsikin Suomen tarvetta suojata työmarkkinoitaan siirtymäsäännöksin, oli päätöstä vaikea hyväksyä ja vielä vaikeampi selittää.

Suurimman kohun vaimennettua oli liikkuvuusasia edelleen hankala Viron ay-liikkeelle. Virolaisille siirtymäajan rajoituksilla oli voimakas symbolinen merkitys. Vapautta rajoitettiin. Asiaa ei muuttanut miksikään se, että parin siirtymävuoden aikana työlupamenettelyn kautta Suomeen pyrkivä virolainen työvoima pääsääntöisesti myös luvan sai.

Ay-edunvalvonnan kannalta siirtymäajan puolustamista vaikeutti samanaikainen palvelujen liikkuvuutta koskevien siirtymäsäännösten puuttuminen. Se johti samaan erilaisten työvoiman välitys- ja vuokrauspalvelujen lisääntymiseen ja myös harmaan työvoiman välityksen kasvuun. Näytti siltä, että työntekijöiden liikkuvuutta koskevien rajoitusten vallitessa ongelmista syyllistettiin vain työntekijöitä, kun taas työntekijöiden heikolla asemalla keinottelevat työnantajat ja työvoiman välittäjät saivat jatkaa toimiaan kaikessa rauhassa.

Suomen päätös luopua siirtymäajan rajoitusten soveltamisesta 1.5.2006 oli tätä taustaa vasten suuri helpotus. Viron ay-väen ei enää tarvinnut haaskata niukkoja voimavarojaan siirtymäaikoihin liittyvien tunnepohjaisten asioiden selittelyyn. Uudessa tilanteessa oli entistä helpompaa selittää myös niitä toimia (esim. laki tilaajanvastuusta), joita Suomen työmarkkinoilla on tehty ulkomaisen ja muun heikossa asemassa olevan työvoiman suojaamiseksi. Kyse ei ole työntekijöiden mahdollisuuksien rajoittamisesta, vaan heidän puolustamisestaan keinottelevia yrityksiä ja työnantajia vastaan.

Suomen ja Viron palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat allekirjoittivat 11. toukokuuta Tallinnassa sopimuksen järjestöjen välisestä yhteistyöstä. Sopimus sinällään ei tuo kovin paljon uutta maittemme väliseen ay-yhteistyöhön. Tulevaisuudessa, kun liitot ja työpaikkaosastot toivon mukaan lähtevät kehittämään yhteistyötä käytännön tasolla, syntyy myös uusia konkreettisia muotoja.