Monista työelämän muutoksista yksi selvästi havaittava on työnteon sosiaalisuuden lisääntyminen. Siinä mielessä tämän päivän työelämä muistuttaa aiempaa enemmän joukkueurheilua. Työn tekeminen tapahtuu enenevässä määrin ryhmätyönä, jossa tekijöiden roolit ja tavoitteet on – joukkueesta riippuen – paremmin tai huonommin määritelty vastaamaan ihmisten osaamista. Työskentely yhdessä muiden kanssa voi olla todella mukavaa ja parhaimmillaan jopa tekemisen suola. Toisessa ääripäässä se voi olla ahdistava henkinen hirttosilmukka. Yleensä se on jotain näiden ääripäiden välistä.

Tavallista lienee, että joskus ryhmätyöskentely tuo hyvää fiilistä ja iloa eli aika kuluu nopeasti ja on mukavaa tehdä työtä yhdessä, toisinaan jatkuva sosiaalisuus voi olla raskasta, ärsyttävää ja turhauttavaa. Niin tai näin, tämän päivän työelämässä on aika harvinaista, että työtä tehdään täysin yksin tai täysin muista ihmisistä riippumatta. Yhteistyövalmiudet, oma-aloitteellisuus, asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja vastuullisuus ovat tärkeitä asioita suurimmassa osassa töitä. Harva meistä on työelämän Pele tai Maradona, joka kuljettaa pallon yksin läpi kentän ja hoitaa voiton joukkueelle. Hyvä tulos on yleensä hyvän yhteispelin seurausta.

Entisajan työläinen oli nykyistä enemmän yksin puurtaja. Urheiluvertailussa sellainen työskentelytapa oli lähempänä yksitoikkoista, sitkeyttä ja kestävyyttä vaativaa pitkän matkan juoksua tai kymmenien kilometrien kävelyä. Pitkän matkan juoksussa tai kävelyssä edetään ymmärtääkseni loppukiriä lukuun ottamatta tasaisella tahdilla ja se puuha on luonteeltaan aika yksitoikkoista, mutta sisua ja tunnollisuutta vaativaa. Se on ruumiillisesti raskasta, mutta henkistä kuormaa voi olla joukkueurheilua vähemmän.

Olemme siis työelämässä siirtyneet "joukkueurheiluun". Tällöin reilujen pelisääntöjen tarve korostuu. Mikäli ihminen kokee pelin epäreiluiksi, hän joko alistuu tilaansa tai alkaa kaivata tilanteeseen muutosta. Ainakaan hän ei ole valmis tekemään mitään ylimääräistä ja pahimmillaan voi alkaa toimia yhteisöä hajottavasti. Urheilumaailmasta on nähtävissä lukuisia esimerkkejä, miten hyvistä pelaajista koostuu huono joukkue ja huonoista pelaajista hyvä joukkue.

Sama ilmiö – kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa – on tuttu myös työelämästä. Pelkkä korkea ammattitaito ei vielä takaa laadukasta työn tulosta. Ihminen voi ikään kuin huomaamattaan jättää tekemättä jotain oleellista laadukkaan lopputuloksen kannalta. Vanha sanonta "olen tekevinäni työtä ja työnantaja on maksavinaan palkkaa" tiivistää tämän ilmiön. Tällaisella molemminpuolisen epäluottamuksen kulttuurilla on negatiiviset vaikutukset sekä työntekijöille että työnantajalle.

Erityisen hankalaksi tilanne tulee silloin, kun joudutaan pysyvästi huonolle kehälle: Toimimaton työorganisaatio ja jatkuvat riidat heikentävät työn tulosta, seurauksena on asiakkaiden tyytymättömyys, tilauskannan väheneminen ja sitä kautta vähenevä työvoiman tarve, joka lisää epäluottamusta ja epävarmuutta. Reiluksi tai epäreiluksi koettu peli merkitsee entistä useammin hyväksi tai huonoksi koettua työelämän arkea. Mutta viihtyvyyden lisäksi kyse on myös ihmisten työllisyydestä ja siten toimeentulosta. Liian usein kannattavatkin yritykset pistävät ihmisiä pihalle kun se vain on mahdollista. Huonosti menestyvillä yrityksillä tämä kynnys on luonnollisestikin vielä matalampi.

Kenenkään työpaikka ei ole itsestään selvä. Tämä on raskas toteamus, mutta parhaiten työpaikat turvataan tekemällä laadukasta työtä. Ja se edellyttää reilua peliä sekä työntekijöiden että työnantajan välillä ja tietenkin myös työntekijöiden kesken. Uskaltakaamme vaatia parempaa työelämää, se on meidän kaikkien etu! Ja mietitään samalla uusia tapoja tehdä paremmalla mielellä parempaa työn tulosta.

Kirjoittaja on SAK:n palkka- ja työaika-asiantuntija