Katja Mesa nappaa pienen nipun teoksia ja suuntaa ulos paperinkeräysastialle. Lehdet ja piirustukset lennähtävät astiaan ja Mesa lähtee hakemaan Kaisun tarhasta.

Paperinkerääjien kansakunta

Mesan perheen tavoin monet suomalaiset paljastuvat ahkeriksi paperinkerääjiksi. Suomalaiset keräävät lähes 70 prosenttia papereista takaisin käyttöön. Euroopan maista vain Saksassa, Alankomaissa ja Norjassa vastaava luku on korkeampi.

Kaisun muumipiirustukset päätyvät paperinkeräysauton kyydissä Helsingin Hakuninmaalla sijaitsevalle Paperinkeräys Oy:n lajittelulaitokselle. Se on yksi Pohjoismaiden suurimmista keräyspaperin lajittelulaitoksista. Sinne tulee päivittäin noin 150 autokuormaa keräyspaperia ja –kartonkia. Yli puolet siitä on kotikeräyspaperia. Kotikeräyspaperia käytetään sanomalehtipaperin ja pehmopaperin valmistamisessa.

Hakuninmaan laitos pyörii talvisin kahdessa vuorossa ja kesäisin yhdessä.

– Syksyllä paperia tulee ihan pirusti ja tavaraa on täällä niin paljon, että aina ei jää edes kunnollisia ajokäytäviä, laitospäällikkö Vesa Mörsky kertoo.

Keräyspaperia Kiinaan

Ilma on kuivaa ja siinä leijuu paperipölyä. Laitoksen etuosassa kuuluu tuttu piip-piip-piip, kun paperinkeräysauto peruuttaa. Se kippaa kotikeräyspaperit paperikasan reunalle ja lähtee. Pian yksi laitoksen kymmenestä työntekijästä syöttää ne trukilla paalauskoneelle. Tavallisesti kotikeräyspaperi syötetään lajittelijaan, joka erottelee sanomalehdet ja paperit toisistaan. Nyt se on kuitenkin huollossa.

Paalauskoneilla paperit puristetaan noin tuhannen kilon paaleiksi, jotka siirretään trukilla välivarastoon.

Trukkikuljettaja lastaa paaleja rekkaan. Laitokselta lähtee noin 20 täysperävaunullista rekka-autoa päivässä paperi- ja kartonkitehtaille.

– Nämä kotikeräyspaperit lähtevät Kiinaan. Meidän olisi pitänyt saada 20 konttia keräyspaperia lastattua vielä tänään, mutta vasta kolme konttia on tullut laitokselle, tuskailee Mörsky.

Keräyspaperista alle seitsemäsosa menee vientiin. Viennistä suurin osa menee Ruotsiin ja Saksaan, mutta jonkin verran sitä menee myös Kaukoitään. Päätyvätköhän Kaisun muumiteokset kaukomaille vai Suomeen?

Metsätyön tempo koventunut

Pohjanmaalla Maalahdessa, Pirttikylän tuntumassa, kuuset ja männyt keinuvat tuulessa. Metsän keskellä kolmen hehtaarin avohakkuulla veljensä omistamalla hakkuukoneella työskentelee Jouni Kangas.

Maasto on kosteaa ja kaukana jyrähtelevä ukkonen enteilee lisää kosteutta. Jouni Kankaan työpäivä on kulunut ensin koivujen parissa ja nyt kuusikossa. Kohta velipoika, ei omistajaveli vaan toinen renki, tulee pariksi tunniksi jatkamaan.

– Olen tehnyt näitä hommia lähes 20 vuotta. Tietotekniikkaa on toki tullut enemmän, mutta suurempi muutos on tapahtunut työtemmossa, Jouni Kangas huokaisee hypättyään hakkuukoneelta.

Metsätyö on muuttunut täysin viimeisten vuosikymmenten aikana. Puut korjataan tietokoneistetuilla hakkuukoneilla. Kone karsii puunrungot, katkoo ne halutun mittaisiksi, lajittelee käyttötarkoituksen mukaan ja lisää runkoon asiakkaan värikoodin.

Robotti ei korvaa kuljettajaa

Hakkuukone hyödyntää niin langatonta tiedonsiirtoa kuin satelliittipaikannusta. Tiedot hakattavasta leimikosta ja tilatuista puutavaralajeista siirtyvät Metsäliiton tietojärjestelmästä Kankaan hakkuukoneen tietokoneelle. Tietokone huomioi puun rungon muodon ja laskee rungon parhaan katkontavaihtoehdon.

Suora ja järeä tukkipuu käytetään sahatavaraksi ja puulevyiksi. Läpimitaltaan alle 15 senttimetriä ohuempi puu ja tukeiksi kelpaamattomat rungot käytetään kuitupuuna sellunvalmistuksessa.

Veli, Kari Kangas, astelee mättäiden ja risujen yli hakkuukoneen luo.

– Tietokone ei tiedä, mikä runko on missäkin kunnossa. Kuljettaja arvioi runkojen laadun ja mihin tarkoitukseen sitä voidaan käyttää, joten mikään robotti ei voi täysin korvata kuljettajaa, hän sanoo.

Jouni Kangas alkaa huoltaa harvennuskouraa, jotta velipoika pääsee aloittamaan oman työvuoronsa. Ukkonen jyrähtää lähempänä.

HELENA RONKAINEN