Kolumni
 Timo Lappalainen
Heikoin lenkki
 "You are the weakest link –
goodbye", sanotaan suosituksi tulleessa brittien TV-tietokisailussa henkilölle joka
on ´hyödyttänyt´ vähiten oma ryhmäänsä eli vääriä vastauksia tai
´ei-oo-tietoo´ -vastauksia on tullut liikaa. Niin jatkuu tiputuskisa, jossa tiimin
jäsenet pannaan kilpailemaan toisiaan vastaan: ´Olet heikoin lenkki – tervemenoa´!
Satuin näkemään tämän tekstin erään nuoren t-paidan rinnassa, mikä pani
monenlaiset mietteet liikkeelle.
Kisastahan on tullut varsin pidetty
nimenomaan nuorten ja nuoren aikuisväestön keskuudessa. Ehkä he aistivat kisan
hengessä jotakin, joka kuvaa ja on heidän jokapäiväistä elämää näinä aikoina.
Enää ei suinkaan riitä, että olet sitoutunut kehittämään itseäsi, vaan oma
pärjääminen pitää myös mitata suhteessa toisiin. Eipä siksi ole ihme, kun
esimerkiksi säätiömme avustajan paikkaa hakevat nuoret, useimmiten 19-ikäiset
brittitytöt, paukauttavat silmää räpäyttämättä ´I don´t have any´-vastauksen
kysymykseen, jossa tiedustellaan mahdollisia heikkouksia. Vahva pitää olla jo nuoresta
lähtien, sillä tiputuskisa lähtee jo esikouluiästä, jolloin alkaa taistelu
etenemisestä hyviin kouluihin.
Tuntuu että lyhyessä, ehkä
sukupolven mittaisessa ajanjaksossa, tilanne on muuttunut turvallisentuntuisesta, ehkä
vielä yhtenäiskulttuurin viimeisille perustoille ja yhteisöä arvostavasta Keski-Suomen
kirkonkylämaisemasta kiihtyväksi oravanpyöräksi, jossa kansakoulun isä- tai
äitimäiset opettajahahmot ovat korvautuneet trimmatuiksi kurssikonsulteiksi. ´Niin vain
lapsuus meiltä riistettiin´, lauloi Hector jo 70-luvun taitteessa ja yhä todemmalta sen
viesti tuntuu tänäänkin. Lapset ja nuoret ajetaan uraputkeen yhä varhaisemmin sillä
kasvun ja tehokkuuden yhteiskuntamme sietää varsin huonosti niitä, jotka haluaisivat
seisahtaa ja katsoa rinnalle ja ehkä taaksepäinkin vain kysyen että ´mistäs sitä
oikein tullaan ja missä tässä nyt mennään´? Teiniraskauksien määrä ja sekalaisten
piristehuumeiden käyttö ovat molemmat kasvaneet huolestuttavaa vauhtia Brittein saarella
eikä olisi vaikea uskoa, jos sama trendi löytyy tätä nykyä myös monessa muussa
maassa. Molemmat ilmiöt ovat vähän samaa syntyperää: Tämän maailman pelisäännöt
ovat aikuisten ja menestyvien sellaisten laatimat. Ei auta kuin lisätä vauhtia, että
ehtii junaan mukaan vaikka tärkeitä kasvun ´asemapaikkoja´ jää väliin eikä siitä
junan oikeasta suunnastakaan ole niin tietoa!
Enpä olisi uskonut, että jonakin
päivänä koen Amerikan ja Venäjän olevan kuin samasta puusta veistettyjä? Pitkään
luulin, että kovat markkinatalouden säännöt ovat enemmänkin meidän länsimaissa
elävien osa. Niinpä en ihmetellyt eräässä satamassa Floridassa, että
merenkulkijoiden sosiaali- ja avustustyöhön ei oltu panostettu. Täkäläiset olivat
perustaneet kaiken karvaista business-viritystä risteilyaluksien miehistöjen
päänmenoksi, vaikka heidän keskivertokuukausipalkka ei monestikaan yllä U$200
yläpuolelle. ´Money talks´ eli raha puhuu suuressa Lännessä. Mutta niin se puhuu
tätä nykyä myös Idässä ja kovempi on sen ääni. Venäjällä useimpien kaupallisten
satama-alueiden johtajien katse lasittuu harhailemaan kaukaisuuteen kun puhutaan sosiaali-
ja virkistystoiminnan järjestämisestä vieraileville merenkulkijoille. Ei auta
selitykset ennaltaehkäisevästä työstä merenkulun tärkeimmän ja samalla
riskialttiimman osatekijän eli merenkulkijoiden hyvinvoinnista tai vetoaminen yleisiin
argumentteihin ihmisyyden, solidaarisuuden tai palvelemisen etiikan puolesta. Raha,
volyymit ja minuutit sanelevat tahdin. Paradoksaalisesti itse ihmisestä on tullut se
´weakest link´ kovan markkinatalouden tiputuspelissä, joka näyttää tulevan kovaa
vauhtia meidän ajan maailman järjestykseksi.
Kirjoittaja
työskentelee
Kansainvälisen kuljetustyöväen federaation ITF:n
merenkulkusäätiön hallintojohtajana Lontoossa.
Palkkatyöläinen
3.7.2001 nro 6/01 |
