un ns. uusi talous porskutti vielä pari vuotta sitten voimissaan ja takoi varsinkin Yhdysvalloissa pöytään huimia kasvulukuja lähes olemattomin hinnankorotuksin, moni ekonomisti oli valmis poistamaan inflaation kokonaan talouspolitiikan kauhukabinetista.

Tämä siivousvimma meni Nokia-vetoisessa Suomessakin niin pitkälle, että valtion viime vuoden budjettikin perustettiin 1,7 prosentin hintakehitykseen, vaikka todellisuus sittemmin paljastui kaksi kertaa karmeammaksi.

Sama kuvio toistui viime syksynä — suuren tuporutistuksen alla. Jo silloin oli tiedossa, että hinnat nousisivat vuonna 2000 ainakin kolme prosenttia. Silti rahakirjaan kirjoitettiin yliolkaisen optimistisesti vain 1,8, kun etenkin polttonesteiden hintojen uskottiin alanevan.

Nyt ollaan heinäkuussa 2001 — ja elämä maassa käy yhä kalliimmaksi.

Tilastokeskuksen tuoreimman eli toukokuun tietojen mukaan hinnat olivat nousseet vuodessa 3,4 prosenttia ja inflaatio pikemminkin kiihtymässä kuin tasaantumassa.

Ylös hintoja kiskoo edelleen kallistuva bensiini, mutta jo yli kaksi kertaa kovemmalla voimalla ruoka. Elintarvikkeiden hinnat kohoavat jo toista vuotta peräkkäin. Vuoden 2000 hintaindeksin nousuun ne vaikuttivat 0,4 prosenttiyksikön verran, mutta esimerkiksi viime toukokuussa niiden paino oli jo kaksinkertaistunut.

Ruoka kallistuu tällä haavaa vuositasolla melkein viiden prosentin vauhtia ja on päällimmäinen inflaation ruokkija. Kaiken lisäksi esimerkiksi Valio näyttää uhittelevan, että se korottaa tuotteittensa hintoja tästä eteenpäin joka vuosi.

Myös muualla Euroopassa ruuan hinta on noussut, mutta se johtuu järkeen käyvästä syystä: hullun lehmän sekä suu- ja sorkkataudin vaurioista. Suomesta näitä tauteja ei löytynyt eikä huimaa hinnankorotusta voi niillä perustella. Kun maataloustuotannossamme mikään muukaan ei parina viime vuotena ole ainakaan kohentunut, jäljelle jää raaka rahastus olemattomasta.

Ja entäs sitten puu: huippukallis tukki uhkaa syöstä ahtailla markkinoilla kilpailevat sahat sementtiin jo ennen vuoden loppua. Kenellehän nekin hyvät metsärahat enimmäkseen valuvat?

Elettiinpä entisiä aikoja niin murina kallista kauppakassia kantavan ja kantohintoja kiroavan ay-kansan keskuudessa olisi nyt suuri ja sen kansan johtajat pauhaisivat kuin Joosuan pasuuna Jerikon muurilla.

Mutta miksei elettäisi ja pauhattaisi, mikä tässä on nyt niin perusteellisesti muuttunut?

It-uskoiset surffaajat ovat pudonneet koettujen talouslakien kahleisiin, eikä talousslangiinkaan olen keksitty juuri muuta uutta iskusanaa kuin emuajan maltti. Toisilla siitä näyttää olevan oikeus ja otsaa lipsua enemmän kuin toisilla, kansanedustajilla, Helsingin ja valtion korkeilla herroilla, yritysjohtajilla ja maataloudella kaikkein eniten. Tuntuuko tutulta, emmekö ole nähneet tätä aikaisemminkin.

Viime vuoden palkankorotuksista lattiatason työntekijälle jäi inflaation jälkeen käteen prosentin murto-osia, eikä tilanne tänä vuonna näytä juuri sen paremmalta. Tuposopimukseen viikkojen runnauksella survottu, työnantajien verisesti vastustama indeksiehto laukeaa rahaksi ensi tammikuussa jos laukeaa. Luojan lykky sinänsä, että tämä ehto sopimukseen tuli.