

"Olisin sanonut räväkämmin"
Rakennusliitto on polkaissut käyntiin koko
loppuvuoden kestävän jäsenhankintakampanjan ja ehostaa samassa yhteydessä
järjestökuvaansa yleisemminkin. Kampanjalla liitto antaa lisäpotkua nyt ensimmäistä
kertaa laman jälkeen nousevalle jäsenmäärälleen.
Uusia liittolaisia nykyisten 81 000
jäsenen kylkeen Rakennusliitto värvää kehittelemällään klubikampanjalla. Se nojaa
työmarkkinapolitiikassa jonkinasteisen ikonin aseman saaneeseen pilliklubiaskiin, jonka
teki aikanaan tunnetuksi Paperiliiton puheenjohtaja Veikko Ahtola ja jonka
takapahviin oli rakennuksilla tapana riipustella pohjapiirustuksia poikineen.
Askiin on pyöritetty kuusi pillitupakkaa muistuttavaa paperikääröä, joissa
kussakin selvitetään jäsenen kannalta tärkeimpiä liiton tehtäviä, kuten
työehtosopimuksen luonnetta, sen antamaa lisäturvaa, oikeusapua sekä liiton tarjoamia
loma- ja ostoetuja.
Klubilaatikko sisältää myös kämmeneen sopivan brosyyrin, jossa paperirullien
pääkohdat selvitetään tarkemmin.
Terveisiä Loimaalle
Klubikampanjan avajaisissa liiton nokkamiehet, puheenjohtaja Pekka Hynönen ja
liittosihteeri Mauri Kivistö korostivat, että kampanjalla halutaan kirkastaa
liiton toiminnan monipuolisuutta.
Kampanjan kehittelystä vastannut Kivistö sanoi, että ammattiliitoista ja myös
Rakennusliitosta on julkisuudessa syntynyt yksipuolinen, työttömyyskassan ympärillä
pyörivä kuva, vaikka kassa on vain yksi sinänsä tärkeä liiton toimintalohko.
Haluamme valistaa villejä työntekijöitä siitä, etteivät liitto ja Loimaan
kanssa ole toistensa vaihtoehtoja, vaan että liitto huolehtii työttömyysturvan lisäksi
myös palkollisille keskeisistä työehdoista.
Loimaan kassa ei pannut 1990-luvulla tikkua ristiin työttömyysturvan tason
puolesta. Vastuu siitä jäi ay-liikkeelle ja jää vastakin, Kivistö lateli.
Kivistö näki korkean järjestäytymisasteen edistävän työasioiden hoitoa
yhteisillä pelisäännöillä. Järjestäytyminen parantaa myös tiedonkulkua varsinkin
työsuojelussa, josta näyttää tulleen pysyvä murheenkryyni alalle.
Kun rakennuksilla tapahtuu joka kuudes minuutti tapaturma, liitto luonnollisesti
kääntää jokaisen kiven, jolla tämä meno saataisiin katkaistuksi.
Meistä on selvää myös se, että mitä korkeammalle rakennusten
järjestäytymisaste on, sitä vähemmän harmaan talouden pelureille jää työmailla
tilaa.
Tietysti jokainen liitto tavoittelee myös lisää painoarvoa yhteiskunnassa ja
suurella porukalla sitä tunnetusti on, Kivistö perusteli kampanjaa.
Lamareikien paikkuuta
Pekka Hynösen mukaan 1990-luvun lama runteli rakennusalaa monin tavoin. Sen lisäksi,
että alan firmoja kaatui kuin heinää ja työttömyys nousi pahimmillaan yli 50
prosenttiin, myös liiton kenttäorganisaatio vaurioitui. Suuret yhtiöt hajosivat
palasiksi, moni ammattimies pääsi työnsyrjään takaisin vain oman pikkufirman kautta
ja pitkät aliurakointiketjut yleistyivät. Tämä mullistus repi reikiä liiton
luottamusmies- ja ts-valtuutettujen verkkoon, mitä haveria tällä kampanjalla osaltaan
paikataan.
Lomavuosina järjestäytyneiden määrä putosi rakennuksilla 83 prosentista
noin kymmenellä prosenttiyksiköllä ja vasta nyt liiton joukot tiivistyvät taas
hissukseen, sanoi Hynönen.
"Olisin
sanonut räväkämmin"
Rakennusliiton Lahden seudun vaikuttajiin kuuluva
asikkalalainen kirvesmies Erkki Riuttala sanoo availleensa klubiaskia hyvillä
mielin.
Tällaisella kampanjalle on olemassa liitossa selvä tarve. Ei meillä
aikaisemmin kenttätyössä mitään kättä pitempää ja suuta kummempaa ole ollutkaan.
Riuttala sanoo, ettei ole vielä kunnolla ehtinyt kampanja-aineistoon tutustua.
Sen verran paperipillejä kuitenkin auki pyörittelin, että jäin kaipaamaan
niiden teksteistä vieläkin räväkämpää sanankäyttöä. Siitäkään en ole aivan
varma, kolahtaako klubiaski nuoriin samalla voimalla kuin meihin alan konkareihin.
Skanskan leivissä liiton Lahden alueen yhteysmiehenä ja osastoaktiivina vaikuttava
Riuttala sanoo, ettei heillä suuremmilla työpaikoilla järjestäytymisen kanssa ole
ihmeempiä ongelmia ollut. Myös ulkomaiseen, lähinnä virolaiseen rakennusväkeen
törmää ainakin vielä harvakseltaan.
Vaikka pääosa nuorista kokemukseni mukaan katselee hyvällä oman alan
ammattiliittoa, aina muutama heistä halvempaan jäsenmaksuun vedoten Loimaalle lipsuu,
Riuttala kertoo.
Palkkatyöläinen
2.5.2002 nro 4/02 |