
Rasitusvammat
tekstiilin riesa
Toistuvat nostot ja
kurottelu
tuntuvat kropassa
Riskeistä tehty video
Rasitusvammat eivät
ole välttämätön paha
Marimekon Helsingin Herttoniemen tehtaan valkoiset
seinä- ja lattiapinnat muodostavat voimakkaan vastakohdan räiskyvän värisille
kankaille. Toimiston valkoiset käytävät johtavat perinteiseen tehdassaliin, jossa
kankaiden väriloisto on pökerryttävä.
Koneeseen pingotetulle kankaalle
asetetaan sabloni toisensa jälkeen. Tom Andersson kaataa sablonin päälle väriä
ja suositun Unikko-kankaan sinisen sävyt alkavat hahmottua. Sablonit ovat 98x120
senttimetrin jättiläisiä. Niiden kymmenen kiloa painavat kehykset irrotetaan pesun
ajaksi. Ari Siitonen puhdistaa ja kuivattaa kehykset, kasaa ne uudelleen ja kantaa
sitten suuren sablonin päänsä päällä. Jos kangasta painetaan lyhyinä sarjoina
tämä toistuu 30 kertaa päivässä.
Väriaineen hajua ja pölyä
Noin 40 tevalaisen työsuojeluvaltuutettu Anja Lopes työskenteli
kankaanpainannassa kahdeksan vuotta. Kemikaalit aiheuttivat hänelle ihottuman ja lisäksi
seurasi hengityselinten allergia. Nyttemmin hän on löytänyt oikean paikkansa
kankaantarkastajana. Nostaminen jää vähemmälle eivätkä nivelet joudu niin koville.
Nykyään kemikaalit ovat parempia: formaldehydipitoisuus on hyvin alhainen.
Yritys myös kouluttaa kemikaalien ja värien aiheuttamien riskien varalta. Hajusta me
emme pääse, Anja sanoo.
Värien haju tuntuu hiukan tasakattoisessa, isoikkunaisessa, vanhempaa mallia olevassa
rakennuksessa. Optimaalisen ilmastoinnin järjestäminen ei ole helppoa. Pöly on kiusa
etenkin kesällä painossa ja varastossa. Hengityssuojaimesta on apua, mutta aina sitä ei
voi käyttää. Sairaslomalla olevaa värinsekoittajaa tuuraava pääluottamusmies Aira
Hänninen on joutunut tekemään kompromissin. Lukulasit, joita hän tarvitsee
lukeakseen väripurkkien pientä pränttiä, menevät huuruun, jos hän käyttää
suojainta.
Pitänee hommata suurennuslasi. Tarvittavat suojaimet saa kun pyytää, sanoo
Anja. Hän seisoo kumimatolla, joka on jaloille parempi kuin kivilattia. Siitä huolimatta
kokopäiväinen seisominen ottaa selän päälle.
Tekstiiliteollisuuden työt ovat fyysisesti raskaita. Nostamista ja kurottelua on
paljon ja työvaiheet ovat yksitoikkoisia, joten jokainen nivel on käytössä.
Harva jaksaa 65 vuoden eläkeikään saakka. Fysiikka pettää ja ehkä
pelätään, että kunto menee huonoksi eikä eläkepäivistä ehditä nauttimaan. Moni on
lähtenyt osa-aikaeläkkeelle, Anja Lopes kertoo.
Toni Salmentie,30, ja Petri Närvänen,33, hoitavat kankaan kuivausta.
Koneesta tulee metrikaupalla Unikko-kangasta. Paalit painavat 300 kiloa, joten nostaminen
on tehtävä oikein. Työvaiheita on monta, mikä tasoittaa rasitusta. Kuntoaan kaksikko
pitää yllä pelaamalla salibandyä. He ovat mielissään, että Marimekko sponsoroi
vapaa-ajan liikuntaa.
Hyvästä kunnosta on hyötyä töissäkin, miehet sanovat.
Työtehtävien kierrätystä
Moni talossa työskentelevä on kokeillut useita työtehtäviä. Se on yksi tapa hoitaa
ja tasata tekstiilityön fyysistä kuormitusta. Yksitoikkoiset, toistuvat liikkeet,
raskaat nostot ja kurotukset tuntuvat tukielimissä, rannenivelissä, kyynärpäissä,
hartioissa, jaloissa, lonkissa ja niskassa. Sen paremmin Lopes kuin
pääluottamusmieskään eivät pääse tutkimaan sairaslomatilastoja.
Työterveyslääkäri pani videofirman kuvaamaan työtapojamme ja olemme saaneet
ohjeita oikeisiin tapoihin tehdä työtä. Meille on kerrottu asennoista, liikkeistä ja
vammojen torjunnasta. Kerran vuodessa pidetään terveystarkastus, jossa tutkitaan
erityisesti tuki- ja liikuntaelimiä. Liikkeet pisteytetään, meidän pisteet ovat
tavallisesti keskitasoa, Lopes kertoo.
Lopes näyttää mallia omassa työpisteessään. Hän painaa jalalla poljinta, ja
vuosimallia 1974 oleva Karpalo-kangas liukuu rullien välissä. Anja seuraa silmillään
kangasta. Viikossa sitä kulkee hänen silmiensä editse useita kilometrejä. Silmät
jaksavat hyvin. Hankalimpia ovat moniväriset ja pienikuvioiset kankaat, hän sanoo.
Työkaverit Anna-Liisa Ponsimaa ja Pirkko Kinnunen ovat saaneet eteensä
harmaata Unikkoa. Pirkko on työskennellyt Marimekolla 30 vuotta ja on nyt tyytyväinen
osa-aikaeläkeläinen. Kunto on edelleen hyvä. Pirkko pyöräilee työmatkansa, jota
kertyy edestakaisena 15 kilometriä päivässä.
Anna-Liisa on painanut kangasta käsin ja koneella sekä työskennellyt silittäjänä.
Viime vuonna hän siirtyi kankaantarkastajaksi tarkoituksenaan vähentää kroppaan
kohdistuvaa rasitusta.
Kun on täyttänyt 50, työ alkaa tuntua käsivarsissa, jaloissa ja selässä,
hän sanoo ja niiaa 50-kiloisen kangaspaalin koneeseensa. Apuvälineitä on, mutta kukin
käyttää omia konstejaan, jotta työ sujuu.
Vähemmän tekijöitä, enemmän työtä
Anja Lopes toteaa, että ennen nykyisen toimitusjohtajan Kirsti Paakkasen aikaa
työntekijöitä oli enemmän ja töitä vähemmän. Nyt Marimekko elää jonkinlaista
renessanssia, ja tilanne on päinvastainen: tekijöitä on vähemmän ja töitä enemmän.
Stressi kasvaa, kun henkilökunta on minimissä. Sairastapauksissa ei ole
minkäänlaista pelivaraa. Jokainen joutuu panemaan päälle isomman vaihteen.
Kaikki paahtavat täyttä vauhtia sesonkihuippuina keväällä ja ennen joulua.
- Silloin olemme niin väsyneitä, että välillä törmäilemme toisiimme. Mutta se
menee ohi. Marimekko-henki elää vielä meidän vanhempien keskuudessa. Stressi tekee
kuitenkin sen, etteivät nuoret ehdi osallistua.
Ingegerd Ekstrand
Riskeistä
tehty video
marimekon henkilöstöpäällikkö Ritva
Schoultz on valmis myöntämään, että tekstiilialan työ on fyysisesti vaativaa.
Hän korostaa hyvän yhteistyön työterveyshuollon kanssa olevan kaiken a ja o.
Riskitekijöitä kartoittaakseen Marimekko on kuvauttanut videolle eri työvaiheita.
Filmeistä saatua tietoa käytetään ennaltaehkäiseviin tarkoituksiin.
Uusien työntekijöiden tullessa
taloon kerromme heille riskeistä. Lisäksi he saavat infolehtisen
käyttöturvallisuudesta ja heille tähdennetään kerta toisensa jälkeen
suojavarusteiden käytön merkitystä. Niiden käyttö tuntuu helposti unohtuvan, sanoo
Ritva Schoultz.
Keskustelut työntekijöiden kanssa auttavat löytämään ergonomisesti parempia
ratkaisuja. Paraikaa on menossa ilman laadun kartoitus.
Työsuojeluun ei ole budjetoitu varoja suoraan. Marimekko panostaa siihen mitä
tarvitaan, hän vakuuttaa.
Yrityksessä ei pidetä kirjaa sairaslomista, mutta henkilöstöpäällikön
sormituntuman mukaan niitä on vähän. Vuosittain sattuu pari kolme työtapaturmaa, jotka
selvitetään työsuojelutoimikunnassa. Useimmiten kyse on sormien jäämisestä
puristuksiin tai portailta putoamisista.
Tyky selvitettävänä
Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua työpaikkajumppaan työajan jälkeen.
Tarjolla on myös hierontaa omalla kustannuksella yrityksen tiloissa.
Hintataso on kohtuullinen. Hierontaan kuluva työaika on kuitenkin tehtävä
sisään, Schoultz korostaa.
Marimekko pohtii parhaillaan vakuutusyhtiön kanssa tykyn järjestämistä.
Keskusteluja käydään useiden kuntosalien kanssa tavoitteena tuetun vapaa-ajanliikunnan
järjestäminen henkilöstölle.
On vaikeaa luoda systeemi, joka kohtelisi tasa-arvoisesti myös
myymälähenkilökuntaa. Kaiken kaikkiaan meillä on 250 työntekijää, joiden keski-ikä
on 45 vuotta.
Stressiä koskevia valituksia ei henkilöstöpäällikön korviin ole kantautunut,
mutta tehtaalle haetaan kuumeisesti uusia työntekijöitä. Helsingin seudulla heitä on
vaikea saada, Ritva Schoultz toteaa.
Alalla on myös hirveän vähän koulutusta. Oppisopimuskoulutus onkin
ehdottomasti paras tapa saada osaavaa henkilökuntaa.
IE
Rasitusvammat eivät
ole välttämätön paha
Tavanomaisesta poikkeava työtehtävä voi
aiheuttaa rasitusvammoja hyvinkin nopeasti. Ihmisten fyysinen sietokyky on erilainen.
Siihen vaikuttavat sellaisetkin tekijät kuin ikä, lämpötila ja veto.
Krooniset vaivat väsyttävät,
väsymys vaikuttaa työkykyyn ja loppujen lopuksi seurauksena voi olla psyykkisiä
ongelmia, toteaa työterveyslääkäri Kirsi Jokinen. Hänellä on potilaita noin
sadassa helsinkiläisyrityksessä.
Tyypillisiä ovat yläraajojen oireet. Klassinen esimerkki on lihanleikkaaja, jolle
tulee tenniskyynärpää. Puristusliikkeet rasittavat ranneniveltä, kyynärpään kivut
voivat säteillä koko käsivarteen. Helposti rasittuvat myös niska ja hartiat sekä
olkanivelet.
Erityisen kuormittavia ovat vääntävät liikkeet ja horisontaaliset nostot,
joissa käsivarret nousevat hartioiden yläpuolelle. Työasentoa kannattaa vaihdella,
pitää taukoja, venytellä ja vaihdella työtehtäviä muiden kanssa. Lihasten ja koko
kropan pitäminen hyvässä kunnossa auttaa ehkäisemään rasitusvammoja, muttei pidä
luulla, että raskas työ olisi sama asia kuin kuntoilu. Tarvitaan vastaliikkeitä,
Jokinen tähdentää.
Työterveyshuolto kuvaa entistä useammin työssä käytettyjä liikkeitä videolle ja
opastaa siltä pohjalta säästämään omaa kroppaa. Myös työkaverit ovat tärkeitä.
Kaverille kannattaa ystävällisesti huomauttaa, jos jokin ote näyttää
väärältä. Henkilöstön informointi, motivointi ja aktivointi ovat työsuojelun ja
työterveyshuollon yhteinen tehtävä. Tehtäviin kuuluu myös riskien kartoitus, mikä
sujuu helpoimmin isommissa yrityksissä, joilla on oma työterveyshuolto.
Työvälineet ja automaatio ovat tuoneet helpotusta moniin työtehtäviin. Paljon
tehdään silti edelleen perinteisin keinoin. Kirsi Jokinen toteaa, että rasitusvammat
ovat uhkana erityisesti tietyillä teollisuustyöntekijöillä, siivoojilla,
rakennustyöläisillä sekä maa- ja metsätaloudessa työskentelevillä.
IE
Palkkatyöläinen
2.5.2002 nro 4/02 |