Ylitarkastaja Hannu Stålhammarin mielestä työpaikoilla on jo korkea aika tarkistaa työoloja ja työmenetelmiä niin, että kaikki voivat toimia sillä tasavertaisesti.

– Pitää ajatella ihmistä ja kytkeä mukaan työterveydenhuolto ja työsuojelu. Työmarkkinoilla tarvitaan kaikkia. Toimia pitää nyt eikä vasta sitten, kun vammaiset ovat viimeinen jäljellä oleva vaihtoehto, Stålhammar sanoo.

Ylitarkastaja Marja-Leena Hiltunen, Stålhammarin kollega sosiaali- ja terveysministeriöstä, korostaa, että jo lakikin määrää, että työ pitää sovittaa työntekijän terveydellisiin edellytyksiin.

Oikeus työhön on kirjattu perustuslakiin. Hallitus keskustelee ensimmäisestä vammaispoliittisesta selonteostaan samana päivänä, kun Palkkatyöläinen haastattelee kolmikkoa. Selonteossa sanotaan, että työn on oltava myös liikuntaesteisten ensisijainen toimeentulon lähde.

Korkean eläkeiän myötä lisääntyvät myös vaivat

Hallitusohjelmassa kuten erilaisissa työelämäprojekteissakin asetetaan tavoitteeksi, että ihmiset tekevät töitä pitempään, ehkä jopa 68-vuotiaiksi. Sairauspoissaoloja pitää vähentää. Syrjään joutumisen vaaraa pidemmän sairasloman aikana pitää pienentää. Osittainen sairasloma tuo ihmiset nopeammin takaisin töihin.

– Myös yhä suurempi osa niistä ihmisistä, joilla on esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinongelmia tai selkävaivoja, halutaan pitää mukana työelämässä. Pallo on työpaikoilla ja niin sanotaan myös muun muassa työterveyshuoltolaissa ja työturvallisuuslaissa, Stålhammar korostaa.

Olosuhteiden muuttaminen työpaikoilla ei ole ihan helppoa. Työterveyshuolto saa yhden työvälineen Loijaksen ja Hiltusen suunnittelemasta käsikirjasta, joka kertoo millä tavoin vammaiset voivat päästä työelämään ja luodaan edellytykset heidän pysymiseen myös siellä.

– Nykyistä esteettömämpi työympäristö tasoittaa tietä myös ikääntyville suurille ikäluokille, Hiltunen tähdentää.

Stålhammarin mielestä ennaltaehkäisevä työsuunnittelu, riskien kartoitus ja työpaikkojen työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation konkreettinen yhteistoiminta ovat hyviä välineitä työsuojelukulttuurin muuttamisessa. Yhdenvertaisuuslaki puhuu kohtuullisista sopeuttamistoimista. Onko kohtuullista, että työnantaja rakentaa luiskan? Ja ellei se toimi, hissin pyörätuolia käyttäville? Tätä ei vielä ole selvitetty.

Työnantaja voi hakea työvoimatoimistolta tukea olosuhteiden parantamiseen, siis luiskiin, vessoihin tai valaistukseen, tai korvausta siitä että joku työntekijöistä avustaa vammaisia työtoveria. Myöntämisperusteet vaihtelevat, sillä oikeus ei vielä ole subjektiivinen, Loijas sanoo.

Esteettömyys pelottaa työnantajia

Loijas haluaa romuttaa vammaisten työkykyä koskevat harhakuvitelmat, joita on paitsi työnantajilla myös vammaisilla itsellään. Kun ihmiselle kerta toisensa jälkeen tolkutetaan, että hänen oikea paikkansa on eläkkeellä, ei työelämässä, hän alkaa kyllä epäillä omaa työkykyään.

– Kun lisäksi sanotaan, etteivät liikuntaesteiset työtä tarvitse, kun sitä ei ole edes kaikilla "terveilläkään", niin osoite on selvä, Loijas toteaa.

Vaikka suurin este ovatkin ehkä asenteet, myös byrokratia ja viranomaisyhteistyön puute kovertavat sitä sinänsä hienoa tukiverkostoa, joka on olemassa luotsatakseen vammaisia työelämään ja auttaakseen heitä pysymään siellä. Jos apu evätään yhdellä luukulla, koko rakennelma saattaa romahtaa.

– On käynyt niinkin, että työnantaja ei ole uskaltanut palkata pyörätuolin käyttäjää, koska on ollut huolissaan siitä miten hänen turvallisuutensa taataan, jos syttyy tulipalo. Miksei mieluummin tehtäisi työtä sen puolesta, että työpaikat olisivat turvallisempia, Loijas kysyy?

Vaihtoehtoja ei ruvettu etsimään myöskään sille näkövammaiselle nuorukaiselle, joka halusi kovasti suorittaa varusmiespalveluksen. Hänet potkaistiin pellolle jo muutaman päivän kuluttua. Liian iso riski Suomen puolustukselle, sanottiin.

Myös vammaisten palkkoja poljetaan

Yksikään kolmikosta ei halua kiintiöitä, eli että vammaisille pitäisi varata tietty prosentti yrityksen työpaikoista. Niissä maissa, joissa kiintiöitä käytetään, vain harvalla on töitä ja silloinkin useimmiten työt ovat kehnoimmasta päästä.

Työnantajat maksavat mieluummin sakkoja. Stälhammarin mielestä kiintiöiden vaara on, että ne saattaisivat tuoda eriarvoisuutta vammaisten joukkoon, koska kaikki eivät kuitenkaan saisi työtä.

Sari Loijaksen mielestä yksi ongelma on, ettei vammaisten työllistyminen kiinnosta sen paremmin työnantaja- kuin työtekijäjärjestöjäkään. Heidän ei katsota kilpailevan tasavertaisesti työpaikoista.

– Jos kehitysvammaiselle maksetaan vähimmäispalkkaa pienempää palkkaa, liitot eivät puutu asiaan. Ne ovat kyllä valppaina, kun ulkomaalaisten työntekijöiden palkkoja poljetaan, sillä heidän katsotaan kilpailevan samoilla ehdoilla kuin suomalaisten, hän sanoo.

Marja-Leena Hiltunen, joka tekee yhteistyötä työterveyshuollon kanssa tiiviisti yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa, näkisi mielellään, että työmarkkinaosapuolet ottaisivat esimerkiksi omilla kursseillaan käsittelyyn vammaisten mahdollisuudet toimia työelämässä.

- On tärkeää, että työelämä on valmistautunut, eikä vain synnynnäisesti vammaisten vaan myös työtapaturmissa tai liikenteessä vammautuvien varalta, hän sanoo.

Stålhammar on samaa mieltä. Poliitikkojen ja muiden on aika tarttua härkää sarvista.

– Kolmikantayhteistyössä on poweria ja se onkin hieno foorumi liikuntaesteisten työelämässä kohtaamien ongelmien käsittelyyn. Meillä on hyviä käytäntöjä, meillä on lakeja. Nyt tarvitaan vielä asenteiden ja kulttuurin muutosta.

Sillä jos ei ajattelutapa muutu, kaikki työvoiman ikääntymisestä aiheutuvat ongelmat kaatuvat joku kaunis päivä syliin ilman, että olemme siihen valmistautuneet, Hiltunen varoittaa.

- Meidän on ryhdyttävä keskustelemaan tosiasioiden pohjalta siitä mitä pitää tehdä, jotta kaikki jaksavat työelämässä, hän sanoo.

Stålhammarin mielestä hyvin järjestetty työpaikka voi tulevaisuudessa olla myös valttikortti supistuvasta työvoimasta käytävässä kilpailussa. Hyvin suunnitellut ja toimivat työpaikat vetävät pisimmän korren.

Ingegerd Ekstrand