Pääomasijoittajat keräävät rahastoihinsa pääomia suurilta yksityisiltä sijoittajilta, jotka haluavat hyvän tuoton sijoituksilleen. Pääomasijoittajat laittavat omia rahojaan likoon vain ehkä prosentin rahaston tekemän yritysoston hinnasta. Sillä turvataan tavoiteltujen tuottojen kevyt verotus. He käyttävät kuitenkin omistajan valtaa. Sijoitettavaksi rahojaan antaneet ovat äänettömiä yhtiömiehiä.

Tuottoa rahoille vivutaan ylös sillä, että ostohinnasta jopa 80–90 prosenttia rahoitetaan lainoilla. 1 000 miljoonan euron kauppaan voidaan käyttää sijoittajilta saatuja pääomia 190 miljoonaa euroa eli 19 prosenttia, omaa rahaa 10 miljoonaa euroa eli prosentti ja loppu 800 miljoonaa otetaan velaksi. Yleensä pääomasijoittaja saa prosentin osuuttaan vastaan voitosta 20 prosenttia ja sijoitusrahojen antajat 80 prosenttia. Jos kohteesta saadaan esimerkiksi osinkoja ja lopulta myyntivoittoa kolmessa vuodessa 200 miljoonaa euroa, etenkin pääomasijoittajan 60 miljoonan euron tuotto on huikea.

Yritysostoihin käytetyn velkarahan määrän on kasvanut niin suureksi, että se on alkanut huolestuttaa rahamarkkinoiden vakautta valvovia viranomaisia eri puolilla maailmaa.

Lainat ovat muiden murhe

Yritysostoa varten otetut lainat laitetaan ostetun yrityksen nimiin. Sen velkamäärä kasvaa usein niin suureksi, että rahaa ei riitä investointeihin eikä toiminnan kehittämiseen. Lainanantajat kirjaavat lainaehtoihin tiukkoja vaatimuksia tuloskehityksestä, jotka aiheuttavat helposti jatkuvia saneeraustarpeita.

Tuottojen varmistamiseksi ostetusta yrityksestä voidaan repiä nopeassa tahdissa ulos isoja osinkoja, jotka ostokohde maksaa myymällä omaisuutta tai ottamalla edelleen lisää velkaa. Esimerkiksi kauppaketju voidaan laittaa myymään pois myymälänsä ja vuokraamaan ne sen jälkeen takaisin. Myyntirahat voidaan jakaa osinkoina omistajalle ja vuokrat jäävät firman murheeksi.

Vaikka pääomasijoittajat voivat kehittääkin firmaa saadakseen siitä myytäessä paremman hinnan, iso osa toiminnasta on pelkkää omaisuuden siirtämistä omistajien taskuun ja rahoituksen järjestämistä.

Hiljaisten miesten touhua

Pääomasijoittajilla on jo ennen yrityksen ostoa suunnitelma siitä, mitä firmalle tehdään ja miten siitä luovutaan. Näitä suunnitelmia ei käsitellä minkäänlaisissa yhteistoimintamenettelyissä.

Pääomasijoittajat eivät ole työnantajia, vaikka suurimpien pääomasijoittajien firmoissa on yhteensä satojatuhansia työntekijöitä. Silti ne ohjaavat hyvin tiukasti yrityksiään ja esimerkiksi niiden kulujen saneeraamista – ja perivät tästä myös palkkion.

Pääomasijoittajien omistamat yritykset eivät yleensä paljon kerro itsestään julkisuuteen. Ne ovat tilivelvollisia vain yhdelle omistajalle ja lainanantajapankeille.

Sijoituspääomat ja voitot halutaan nykyisin entistä nopeammin irti, jonka vuoksi kohteet myydään nopeasti. Usein ostajana on toinen pääomasijoittaja, joka on laskenut saavansa taas tavalla tai toisella kymmenien prosenttien tuoton.

Pääomasijoittajat itse tienaavat aina, vaikka operaatio menisi mönkäänkin eivätkä rahojaan sijoitettavaksi antaneet saisi mitään tuottoa. Ne saavat rahastolta hallinnointipalkkion ja usein ostetuilta yrityksiltä palkkioita hyvistä neuvoista.

Heikki Lehtinen 

Vaasan & Vaasan Turun tehtaan pääluottamusmies Reija Raita on vaivoin pysynyt perässä omistajavaihdoksissa. Eikä niistä työntekijöille paljon puhuta. Viimeisestä kaupasta luettiin yhtiön nettisivuilta tai kuultiin uutisista.

– Kyllä se vähän ihmetytti, kun ei ollut mitään puhetta, että firma on myynnissä.

Uudella omistajalla on hallussaan myös muuta elintarviketeollisuutta ja se kehuu etenkin osaamistaan merkkitavaroiden kaupassa.

– Siinä mielessä uusi omistaja voi olla ehkä parempi kuin edellinen, että ei ole kiinnostunut vain rahasta vaan myös alasta.

Raita sanoo työntekijöiden olevan huolissaan firman ja työpaikkojen tulevaisuudesta, kun omistajilla ei ole mitään siteitä tuotteisiin tai tuotantoon.