Hierarkkisessa järjestelmässä toimivat ihmiset eivät
puutu asiaan, vaan antavat psyykkisen väkivallan käyttäjille ja toteuttajille
suoranaista tukea, toteaa terveydentieteiden lisensiaatti Pirkko Sandelin, joka
kesän alussa väitteli aiheesta Oulun yliopistossa.
Puistattavinta Sandelinin mielestä on se, että pahimmissa tapauksissa selvästi
epäasiallinen käyttäytyminen selitetään normaaliksi, luonnolliseksi toimintatavaksi
työyhteisössä.
Sandelin päätyi tulokseen analysoidessaan väitöstutkimukseensa keräämänsä 32
terveydenhuollon työntekijän ja opiskelijan kertomuksia psyykkisestä väkivallasta.
Psyykkiselle väkivallalle on ominaista uhriksi joutuvan avoin ja kätketty
uuvuttaminen esimerkiksi julkisesti nolaamalla, nöyryyttämällä ja systemaattisesti
mustamaalaamalla.
Uhri eristetään avoimilla ja kätketyillä menetelmillä, Sandelin kertoo.
Naiset harjoittavat psyykkisesti väkivaltaisia, erilaisia pelejä, kuten esim.
neulanterävää, avointa tai kätkettyä, piikittelyä, mutta miehet toteuttavat
väkivaltaa suorasukaisemmin.
Lopulta käy niin että väkivallan uhri väsyy. Hän ei enää jaksa puolustaa
itseään. Selviytyäkseen tilanteista hän ottaa etäisyyttä työtovereistaan, lähtee
tai joutuu lähtemään työstään tavalla tai toisella.
Moni sairastuu psyykkisesti. Toisinaan uhri päätyy itsemurhaan, väittelijä
kertoo.
Väitöstutkimus saa Oulun yliopistosairaalassa työskentelevät työsuojeluvaltuutetut
Leena Rauta-aron ja Sirkka Kaikkosen järkyttyneiksi.
Rauta-aro toimii hoitajien ja Kaikkonen ei-hoitohenkilöstön
ts-valtuutettuna.
Heidän mukaansa Oulun yliopistosairaalassa ei näin rankkoihin tapauksiin ole
törmätty.
Sairaalassa tehtiin 2001 kysely kiusaamisesta. Sen mukaan suurin osa tapauksista oli
"sanallista mollaamista".
Kiusaamiseen puututtava
Kyselyn jälkeen Oys:ssa hyväksyttiin 2003 toimintaohje, jolla pyritään
ehkäisemään kiusaamista ja epäasiallista kohtelua työpaikalla.
Ohjeessa korostetaan sitä, että kiusaamista ei saa jättää käsittelemättä, vaan
siihen on puututtava kaikissa tapauksissa.
Rauta-aro kertoo että ts-valtuutettujen tietoon kiusaamistapauksia tulee esille
vuosittain kymmenkunta.
Ne eivät ole kuitenkaan niin mustavalkoisia, vaan hyvinkin monimutkaisia
juttuja, hän huomauttaa.
Rauta-aron mielestä ongelmalliseksi tapausten selvittämisen tekee se, että osa
kiusatuksi joutuneista ei halua itse ottaa osaa keskusteluihin, joissa asiat käytäisiin
mm. kiusaajan kanssa perusteellisesti läpi.
He olettavat, että ts-valtuutettu keskustelee ja hoitaa asian, hän
selvittää.
Myös työnantajan direktio-oikeus saatetaan kokea kiusaamiseksi. Pirkko Sandelinin
mielestä olisikin hyvä selvittää, mitä direktio-oikeus on.
Voihan olla, että osa esimiehistä käyttää laillisia keinoja
harjoittamassaan psyykkisessä väkivallassa tai ne jostain syystä näyttävät ulospäin
siltä, väitöstutkija huomauttaa.
Sirkka Kaikkonen kertoo esimerkin eräästä vireillä olevasta kiusaamistapauksesta.
Työntekijä on kokenut joutuneensa kiusatuksi, kun työtoverit sanovat aamuisin
vain huomenet ja illalla näkemiin mutta koko päivänä ei sitten muuta puhutakaan.
Puhumattomuus eristää
Tähän Pirkko Sandelin haluaisikin puututtavan. Puhumattomuuden kulttuuria ei voi
hyväksyä.
Eihän se ole normaalia, eikä edes mahdollista hoitotyössä, ettei puhuta ja
kommunikoida keskenään. Hyvää ja ammattitaitoista hoitotyötä ei voi tehdä, jos ei
puhuta. Puhumattomuutta on turha selittää esimerkiksi kiireellä tai halulla keskittyä
vain omaan työhön, hän kommentoi.
Sandelin muistuttaa lukuisista aikaisemmista tutkimuksista, joissa puhumattomuus ja
mykkyys luokitellaan merkitseväksi hiljaisuudeksi, jolla työtoveri eristetään
sosiaalisesti muista.
Hän ei hyväksy myöskään sitä näkemystä, jonka mukaan "nämä ovat niin
vaikeita asioita", ettei niitä voi edes käsitellä. Sandelin ihmettelee myös
kiusaamis-käsitettä.
Tutkimustulosten perusteella on hämmästyttävää, että tällaisesta
ilmiöstä käytetään lainsäädännössä käsitettä kiusaaminen. Se käsite mitätöi
ja vähättelee tätä julmaa yksilöitä ja yhteisöjä vakavasti traumatisoivaa
ilmiötä, Sandelin huomauttaa.
Seppo Korhonen