Kun Palkkatyöläinen pistäytyy paikalla iltaseitsemän tienoissa huhtikuisena perjantaina, tarjoilija Raija Krookila on juuri aloittanut työvuoronsa. Työkaveri nyökkää hyvästiksi ja Raija jää töihin yksinään puoli kolmeen saakka aamuyöllä.

– Vielä tunnin verran on oikein rauhallista, todellinen ryntäys alkaa vasta puolen yön aikaan, sanoo Raija ja kerää salamannopeasti tyhjät lasit, sekoittaa drinkit, täyttää oluttuopit ja kantaa täpötäyden tarjottimellisen kanta-asiakkaille pariin pöytään.

Vitsit ja nauru täyttävät huoneen. Raijan ja pöydissä istuvien keski-iän paremmalla puolella olevien naisten ja miesten välinen jutustelu on sydämellistä.

– Henkilökunta on täällä ihan ehdotonta, sanoo yksi naisista ja ylistää pöytiin tarjoilua, joka on pubimaailmassa nykyään harvinaista.

On oltava oma itsensä

Raijasta näkee, että hän viihtyy työssään. Ystävällinen ja iloinen, ei happamia ilmeitä, siinä hänen sävelensä.

– Jos minulla on huono päivä, se ei saa näkyä. Jos asiakkaalla on huono päivä, pitää vain rauhoitella, tunnustella ja vaihtaa muutama sana. Niin pyrin tekemään jokaisen asiakkaan kanssa, mutta liian kauan siihen ei saa mennä – se aiheuttaa närää muissa pöydissä, sanoo Raija, joka pyrkii olemaan työssä oma itsensä. Ei tekopirteyttä eikä rooleja.

– Vahva luonne pitää olla, eikä pienistä saa ottaa nokkiinsa. Jos suutun, menen sivuun, sanon muutaman hyvin valitun sanan ja sitten takaisin. Yksi hyvä puoli yksintyöskentelyssä on: tiskin takana ei ole ongelmia kemioiden kanssa, hän nauraa. Työssään Raija arvostaa eniten sen sosiaalisuutta ja vaihtelevuutta. Vuosien mittaan silmä on tottunut tarkkailemaan asiakkaita ja heidän mielentilojaan.

– Täällä pitää olla psykologi, järjestysmies ja joskus myös lääkäri. Meidän pitää pystyä arvioimaan, onko asiakas ottanut yhden liikaa vai onko hänellä sairaskohtaus.

Ainoa työ minulle

Raijan ensimmäinen työpaikka tarjoilijana oli Loimaan Seurahuone 1960-luvulla. Työpaikkoja on sen jälkeen ollut monia, samoin kuin työtehtäviä: tarjoilija, hovimestari, vuoropäällikön sijainen ja niin edelleen.

– Alanvaihtoa en ole koskaan harkinnut. Onhan tässä huonot puolensa: ulko-ovesta vetää, kesällä on isojen ikkunoiden takia tosi kuuma, meluakin on, mutta sitä voin säädellä itse, hän hymyilee.

Vanha Mestari on rauhallinen pubi, paikka jossa ihmiset seurustelevat ja häiriökäyttäytyminen on harvinaista. Jos riitaa tulee, Raija soittaa poliisit, jos asia ei puhumalla selviä.

– Joskus tulee pientä känää henkkareista, mutta silloin pitää vain olla kovana. Työ koettelee hartioita, jalkoja ja polvia. Kun tähän yhdistetään epäsäännölliset työajat ja etenkin myöhäiset illat, vain harva tekee tätä työtä eläkeikään saakka; moni vaihtaa kevyempiin hommiin. Mutta uusien työntekijöiden saaminen ei ole ongelma. Tarjoilijan ammatti on nuorten suosiossa, etenkin sen jälkeen kun kokkibuumi television lukemattomissa ruokaohjelmissa on hiukan rauhoittunut.

Stressi saa varovaiseksi

Työ voi joskus olla stressaavaa. Mutta stressin myönteinen puoli on, että tapaturmat vähenevät, Raija toteaa painokkaasti.

– Kun tiedän, että on kiire, olen automaattisesti varovaisempi. Viiltohaavoja ja muuta sellaista tulee, kun on vähän liiankin hiljaista, hän filosofoi.

Yövuoron jälkeen kotona Raija syö hiukan, sulattelee hetken ruokaa ja käy suihkussa. Jos uni ei tule, hän nousee ylös ja lukee lehden.

Kävelystä töissä saa tarpeeksi liikuntaa. Raija ei urheile, mutta pyöräilee mielellään.

– Ystävien kanssa seurustelu ja konserteissa käyminen auttavat rentoutumaan. Jos mahdollista, teen töitä eläkeikään saakka, sanoo Raija ennen kuin rientää taas viemään raskasta tarjotinta iloisille kanta-asiakkailleen.

Ingegerd Ekstrand
kuvat Robert Seger

– Tämä satsaus kannattaa. Myös vähemmän dramaattiset työtapaturmat voivat johtaa pitkiin sairauslomiin ja käydä kalliiksi työnantajalle. Meidän on panostettava ennaltaehkäisevään työhön, sanoo kokin ja kylmäkön koulutuksen saanut Erja, joka toimii myös pääluottamusmiehenä.

Tapaturmatilastossa fyysisesti ja henkisesti vaativa hotelli- ja ravintolatyö sijoittuu kiusallisesti aivan tilastossa ylintä sijaa pitävien maa- ja metsätalouden ja rakennusalan jälkeen.

Erja Backman torjuu päättäväisesti väitteet siitä, että iäkkäämmille työntekijöille sattuisi iän vuoksi enemmän tapaturmia. Ikä ei ole riskitekijä, pitkä kokemus voi pikemminkin ehkäistä tapaturmia.

– Usein kyse on liukkaista lattioista, mutta myös siitä, että ihmiset kompastuvat. Myös viiltohaavoja tulee. Tavaroita pitää nostella ja siirtää, joskus ahtaissa tiloissa. Niska ja hartiat joutuvat koville, mikä saattaa viedä sairauslomalle.

Työterveyshuolto on apu hädässä. Ergonomiaa voidaan helposti parantaa nostamalla työtasoja tai asentamalla irrallisia korokkeita. Myös tarjoiluvaunuja ja muita apuvälineitä voidaan käyttää. Restellillä työntekijöillä on mahdollisuus kuntoremonttikursseihin, ja työnantaja tukee omatoimista liikuntaharrastusta.

– Paljon tehdään, mutta vie aikaa ennen kuin kaikki saadaan toimimaan. Työsuojelu on pitkäaikaisprojekti, Erja toteaa ja lisää, että turvallisuus on ensisijainen asia.