vane.jpg (302 bytes)

 Teema                             

Joustavammat tupot sopivat paperimiehelle

Prosessinhoitaja Uimaharjusta

mine1.jpg (716 bytes)  31-vuotias Markku Lihavainen työskentelee prosessinhoitajana StoraEnson konserniin kuuluvan sellutehtaan voimalaitoksella Uimaharjussa. Toistakymmentä vuotta alalla ollut Lihavainen on Paperiliiton jäsen. Hän on ollut mukana ammattiosaston toiminnassa ja on tätä nykyä varapääluottamusmies.

mine1.jpg (716 bytes)   Prosessinhoitaja Markku Lihavainen Uimaharjun sellutehtaan voimalaitokselta arvioi tupoja tehtävän jatkossakin, varsinkin jos niitä kehitetään joustavammiksi. Tupojen tulevaisuuden kannalta perustupoon olisi liitettävä liittokohtaisesti tai paikallisesti neuvoteltavia osia. Tällöin eivät alakohtaiset ongelmatkaan tökkisi tupojen tukkeeksi.

– Ei tupoja ole syytä hylätä eikä solidaarisuutta unohtaa, korostaa Paperiliittoon kuuluva Lihavainen.

– Solidaarisuus on ay-liikkeen voiman lähtökohta. Jos se katoaa, niin siinä menee yhteisvoima ja sen myötä vaikutusvalta.

Tulevaisuudessa Lihavainen arvioi monella alalla sopimustoiminnan siirtyvän yhä enemmän paikalliselle tasolle. Paperiliiton aloilla paikallisesti on neuvoteltu jo pitkään ja hyvin kokemuksin.

– Ehkä myös konsernisopimuksia jollain aikavälillä yritetään. Meidän alallahan yritykset ovat isoja ja konsernit maailmanlaajuisia. Ei nyt ihan ensimmäisenä ehkä neuvotella yhteisistä palkoista, mutta joistakin muista asioista voitaisiin sopia.

– Konsernisopiminen saattaa lähteä liikkeelle Pohjoismaista, jolla tasolla jo nytkin on enemmän kanssakäymistä.

Aino Pietarinen

Palkkatyöläinen 2.5.2001 nro 4/01

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)