Sofia Ojala on ammatiltaan
nuoriso-ohjaaja, viime syksystä lähtien hän on työskennellyt koulu-avustajana ja
koululaisten iltapäiväkerhon ohjaajana ala-asteella. Ammattiliiton jäseneksi
20-vuotiaan Sofian patisti oma äiti.
KTV tuli tutuksi jo opiskeluaikana, mutta ilman äidin myötävaikutusta en
varmaan olisi liittynyt. Nyt olen tosi tyytyväinen siitä, että olen jäsen.
Sofia Ojalalle kuten monille muillekin nuorille ammattiliittojen toiminta ja
ay-edunvalvonta ovat melko hämäriä asioita. Sofialtakin vei aikansa ennen kuin hän sai
selville, että hänen asioitaan työpaikalla hoitaa luottamusmies.
Luottamusmiehemme on erittäin pätevä, ongelmatilanteissa olemme olleet
häneen yhteydessä ja apua on aina tullut, Sofia kiittelee.
Hän kuitenkin toivoisi ammattiliitoilta ja luottamusmiehiltä aktiivisempaa otetta.
Yhteyttä jäseniin voisi ottaa ja tapaamisia järjestää, vaikka mitään ongelmia ei
olisikaan.
Meiltä nuorilta puuttuu tietoa. Ammattiliittojen työntekijöiden kannattaisi
jalkautua oppilaitoksiin, pelkät esitteet eivät nuoria sytytä. Olisi myös mukava, jos
uusiin työntekijöihin otettaisiin automaattisesti yhteyttä.
Pätkätyöläisyys ei vielä haittaa
Sofia Ojala oli viime syksyn kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana.
Valtuustopaikkaa ei tullut, mutta ehdokkuus poiki jäsenyyden ympäristölautakunnassa.
Sofia on ammattiosastonsa hallituksen varajäsen ja nuorisovastaava. Hän oli ehdolla
myös KTV:n edustajiston vaalissa.
Nuorisovastaavat eivät tietääkseni ole aiemmin järjestäneet
ammattiosastossani omaa toimintaa, olisi kuitenkin tärkeää saada enemmän myös nuoria
mukaan. Uusille jäsenille voisi järjestää kerran vuodessa yhteisen tilaisuuden, jossa
kerrottaisiin liiton toiminnasta, Sofia suunnittelee.
Sofia Ojala tekee kahta työtä, lisäksi hän vetää lasten luovaa toimintaa, ohjaa
näytelmäkerhossa ja tekee käsikirjoituksia. Aikaa ay-toiminnalle onkin niukasti.
Koulu-avustajan työn lisäksi Sofia siivoaa iltaisin, kesäksi hän on päässyt
töihin grillille. Koulu-avustajan tehtävä on määräaikainen ja päättyy koulujen
loppuessa. Työsuhteen jatkumisesta syksyllä ei ole varmuutta, sillä Forssan kaupunki on
vähentämässä koulu-avustajien käyttöä.
Tottakai haaveilen vakituisesta, omaa koulutustani vastaavasta työstä, Sofia
sanoo. Pätkätyöt eivät kuitenkaan toistaiseksi ole hänen elämäänsä haitanneet.
Sekin on mahdollista, että lähden vielä jatkamaan opintoja.
Kiintiöissä ehkä järkeä
SAK:n edustajakokouksesta Sofia Ojala ei haastattelua tehtäessä ollut kuullut vielä
mitään. Valinta kokousedustajaksi oli yllätys. Tulo messukeskukseen jännittää ja
Sofia epäilee, onko hän liian kokematon. Toisaalta mahdollisuus oppia uutta ja vaikuttaa
tehtäviin päätöksiin kiinnostaa.
Sofia Ojalaa harmittaa, että nuoret niin usein ohitetaan yhteiskunnassa
päätöksenteossa. Nuorten asioita ei hänen mielestään koeta aidosti tärkeiksi,
vaikka juhlapuheissa kannetaankin huolta nuorten syrjäytymisestä ja huumeiden käytön
lisääntymisestä.
Silti esimerkiksi nuorisotoimen määrärahoja on leikattu monissa kunnissa.
Nuorten laiskuutta äänestää vaaleissa Sofia jossain määrin ymmärtää. Vaikka
äänestäisi, niin "samat vanhat kaljut" kuitenkin päättävät asioista, hän
toteaa.
Ay-liikkeessä kuten muuallakin yhteiskunnassa nuoret ovat syrjässä
päätöksenteosta. Silti Sofia ei lämpene erityisille nuorille tai naisille varatuille
kiintiöille päättävissä elimissä.
Viime kädessä henkilön pätevyyden pitää kuitenkin ratkaista, hän sanoo,
mutta toteaa miettimisen jälkeen, että ehkä nuorille varatuissa kiintiöissä sittenkin
olisi järkeä.
Sitä kautta nuorten ääni ja heille tärkeät asiat tulisivat kuulluiksi.
Yhteiset tapaamiset tärkeitä
Nuorille tärkeiksi asioiksi tai erityisiksi ongelmiksi työelämässä Sofia Ojala
mainitsee pätkätyöt ja tämän seurauksena ansiosidonnaisen työttömyysturvan.
Toisaalta omassa ammatissa kehittyminen ja työn tarjoamat mahdollisuudet ovat asioita,
joita nuoret arvostavat. Eikä oikeudenmukainen palkkakaan ole vähäpätöinen asia.
Sofia Ojala ei usko, että tietotekniikka ja netin hyödyntäminen ovat taikakaluja,
joiden avulla ay-liike voisi houkutella nuoria nykyistä enemmän mukaan toimintaansa.
Ei mikään voita sitä, että ihmiset kokoontuvat yhteen ja tapaavat toisiaan,
hän korostaa.
Sofia itse voisi hyvinkin harkita myös luottamusmiehen tehtävää.
Pirjo Pajunen