vane.jpg (302 bytes)

 Ulkomailta                 

Lapsityötä Englannissa

mine1.jpg (716 bytes)  Halvan lapsityövoiman hyväksikäytön kuvitellaan kuuluvan historiaan tai kehitysmaihin. Britannian ammattiyhdistysten keskusjärjestön TUC:n teettämän raportin mukaan se on kuitenkin yleistä tällä hetkellä mm. Britanniassa. Monet lapset paiskivat töitä koulunkäynnin ohella pitempään kuin heidän lain mukaan pitäisi. He tekevät usein lapsilta ja alaikäisiltä laissa kiellettyjä töitä laissa kiellettyinä aikoina.

Alle 10-vuotiata lapsia käytetään monissa töissä, konttoritöistä brittien perinteiseen maitopullon jakoon aamuisin, vaikka alle kolmetoistavuotiaiden lasten työssäkäynti on lainvastaista. Työväenpuolueen hallitusta huolestuttava yleinen koulupinnaus näyttää osittain selittyvän lasten työnteosta.

TUC:n raportti tutki 11—16-vuotiaiden koululaisten työssäkäyntiä. Raportin mukaan noin kolmannes koululaisista tekee jonkinlaista maksettua työtä. Yleensä kuvitellaan, että koululaiset uurastavat ansiotyössä vain viikonloppuisin ja lomilla. Mutta mitä vielä, moni 13-vuotiaskin tekee töitä peräti neljänä tai viitenä päivänä viikossa, jotkut jopa viisi tuntia päivässä.

Alle 16-vuotiaita ei saisi panna töihin ennen kello kuutta aamulla tai kello kahdeksan jälkeen illalla. Mutta TUC:n raportin mukaan, lasten työaikoja rajoittavia lakeja rikotaan yleisesti. Tavanomaisin homma tytöillä on lasten kaitseminen iltaisin, pojilla sanomalehtien jako aamutuimaan. Paljon muitakin töitä koululaisilla teetetään, jopa tehdastyötäkin lain kielloista piittaamatta. Usein 10—11-vuotiaita käytetään siivoustyössä.

Koululaisten työ on yleensä halpatyötä, eivätkä minimipalkkaa koskevat säännökset ulotu lain mukaankaan koululaisiin. Vain joka kymmenes koululaistyöläinen pääsee aikuisen minimipalkkaan ja ansaitsee 45 markkaa tai enemmän tunnissa. Useimmat koululaiset ansaitsevat paljon minimipalkkaa vähemmän. Joka viides lukukauden aikana työtä tehnyt koululainen on saanut tyytyä alle 20 markkaan tunnissa.

Joka kymmenes TUC:n raportissa haastatelluista lapsista myönsi pinnanneensa koulusta tehdäkseen maksettua työtä. Monet kertoivat tuntevansa itsensä liian väsyneiksi käymään työn ohella tehokkaasti koulua tai tekemään kotiläksyjä. Pojilla on suurempi taipumus koulupinnaukseen työn takia kuin tytöillä, vaikka juuri poikien pitäisi huonompina oppilaina keskittyä koulutyöhön.

TUC:ssä ymmärretään, että säällinen osa-aikatyö erityisesti lomilla on houkuttelevaa, koska se takaa lapsille jossain määrin taloudellista riippumattomuutta vanhemmista. Pienet maistiaiset työelämästä jo varhaisella iällä voivat olla myös kehittäviä, TUC:ssä todetaan. Mutta koululaisen tärkein työ on käydä koulua. Vanhempien ja yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että lapset voivat keskittyä ja keskittyvät pääasiassa siihen. TUC pyytää kuntia valvomaan paremmin, mitä niiden alueilla tapahtuu ja toimittamaan edesvastuuseen työnantajat, jotka hyödyntävät halpaa lapsityövoimaa laista piittaamatta.

Eeva Lennon
Lontoo

Palkkatyöläinen 2.5.2001 nro 4/01

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)