Luottamusmiesten
peruskoulutuksessa tarttolaisia ovat tukeneet suomalaiset ammattiliitot ja SAK,
luottamusmiesten jatkokoulutukseen taas on saatu tukea ruotsalaisilta, kertoo EAKL:n
Tarton aluekeskuksen johtaja Arno Arukas, joka myös puolipäiväisesti
hoitaa Metsäalan työntekijöiden asioita.
Arukas pitää tärkeänä alueella toimivien liittojen yhteistyötä. Kenenkään
voimat ja resurssit eivät riitä yksin hoitamaan asioita ja esimerkiksi
luottamusmieskoulutusta järjestetään Tartossa yhdessä.
Järjestäytyminen on vielä alhaista. Tartossa järjestäytymisaste on 25
prosentin tuntumassa, mikä on suunnilleen kaksinkertainen muuhun Viroon verrattuna. Mutta
parempi järjestäytyminen auttaisi tehokkaimmin edunvalvontaa. Tosin viime aikoina
työnantajat ovat alkaneet kiinnostua työehtosopimusten tekemisestä, huomautti Arukas.
Tietoa omista oikeuksista
Viron työelämä on murroksessa ja nyt yhteiskuntaa rukataan EU-kuntoon. Juuri tässä
myllerryksessä olisi tarvetta tiedolle työntekijöiden oikeuksista, ja tarvetta vaatia
oikeuksia. Työttömyys kasvaa ja vaikeuttaa omista oikeuksista kiinnipitämistä.
Kaupan alalla eletään vaikeita aikoja ja konkursseja tapahtuu paljon. Alalle
tulee töihin paljon kouluttamattomia työntekijöitä, jotka eivät vaadi kunnon palkkaa
ja suostuvat tekemään palkatonta ylityötä, toteaa Elle Pütsepp
Palvelujen ja kaupan alan liitosta.
Olemme järjestäneet koulutusta myyjille ja esimiehille. Tieto omista
oikeuksista herättää työpaikalla usein myös tarpeen ammattiosaston perustamisesta.
Huono järjestäytyminen vaikeuttaa sopimista
Käytännön edunvalvonta työpaikoilla on usein vaikeaa jo siksi, että työntekijät
ovat järjestäytyneet heikosti. Joskus työnantajalla olisi haluja neuvotella laajemmalla
saralla kuin mihin luottamusmies on saanut valtuuksia.
Työnantajien ja työntekijöiden välinen dialogi on Sangarilla toiminut hyvin,
vaikka luottamusmiehen aika meneekin työehtosopimusten solmimiseen ja ristiriitojen
selvittelyyn. Kun yritykseemme liittyi asusteita myyvä ketju, niin työnantaja olisi
halunnut neuvotella kanssani sopimukset kaupan henkilökunnallekin, mutta totesin, että
minun pitää saada heiltä valtuutus. En voi omin nokkineni mennä sopimaan toisten
puolesta. Tässä sopimisessa on vielä työnantajapuolellakin opettelemista, toteaa
vaatetustehdas Sangarin luottamusmiehenä viisi vuotta toiminut Valeri terbakov.
terbakov pitää tärkeänä edunvalvonnan tukena liittojen alueellista
yhteistyötä ja keskusjärjestön tukea. Vielä ollaan hänen mielestään liian
hajallaan ja vähäisiä voimavaroja tuhlataan. EAKL:ssä on 27 liittoa ja se on
terbakovin mukaan liikaa.
Heikkoja lenkit ay-liikkeeseen
Viron suurimmalla metallitehtaalla, nykyään ruotsalaisomisteisella Tarkonilla ei ole
ammattiosastoa, vaikka tehtaalla työskentelee useampiakin vanhan neuvostoajan
ay-aktiiveja.
Vielä pari vuotta sitten Tarkonilla oli osasto, mutta kun sen vetäjä vaihtoi
työpaikkaa, niin ammattiyhdistystoiminta kuihtui. Näin heikkoja ovat vielä lenkit
ay-liikkeeseen, totesi Endel Soon Viron Metalliliiton puheenjohtaja.
Tehdaskierros Tarkonilla johti ainakin muutamaan yhteyshenkilöön.
Ehkä tästä taas jotain kehkeytyy täälläkin, totesi Soon toiveikkaana.
Toisaalta työpaikalla tuntuu menevän hyvin ja väki on tyytyväinen
työnantajaan, niin silloin ei ole ollut pakottavaa tarvetta ay-asioiden hoitoon.
Tarkonin henkilöstöjohtajaksi siirtyi pari vuotta sitten Matti Timmermann,
jonka edellinen työpaikka oli EAKL:n aluejohtajuus Tartossa. Entinen aluejohtajakaan ei
ole katsonut tarpeelliseksi saada neuvotteluvastapuolekseen ammattiyhdistystä tai
luottamusmiestä, vaan neuvottelee mieluummin jokaisen työntekijän kanssa omat
sopimuksensa.
Koko ajan soi puhelin ja uusia työntekijöitä tarjoutuu Tarkonille, Timmermann
toteaa ja jatkaa:
Vaikka alihankintatyöt ovat viime aikoina hieman notkahtaneet, niin Tarkon
laajentaa tuotantoaan ja olemme suunnitelleet kouluttavamme työvoimatoimistojen kanssa
tämän vuoden aikana uutta 400 työntekijää.
Yritys maksaa tarttolaista keskipalkkaa paremmin. Tarkonin työntekijöiden keskipalkka
on 4 720 kruunua (hieman alle 1 800 mk). Sopimusten mukaan palkat nousevat kerran
vuodessa. Tarkonilla työt ovat jakautuneet varsin tyypillisesti miesten ja naisten
töihin. Naiset työskentelevät kokoonpanotyössä, joka on heikommin palkattua kuin
miesten sorvaus- ja asennustyöt.
Aino Pietarinen