Heti kävi olo haikeaksi. Mieleen muistui se yksi ja ainoa kerta, kun olen voittanut arpajaisista rutosti rahaa.

Ainakin luullut voittaneeni.

Onni potki varoittamatta keskellä katua ja kirkasta päivää. Paikka oli turistirysä Teneriffan karulla etelälaidalla, taisi olla Amerikkalaisten ranta.

Käyskenneltiin matkakumppanin kanssa syrjäkatua, kun pari kovin kohteliasta nuorta suomalaista, tyttö ja poika, tulivat jututtamaan. Oli perusteilla uusi matkatoimisto, juuri tämmöisille pyylevähköille ja punakahkoille asuntolainansa maksaneille mutta yhä vaan pennosiaan venyttäville suomalaisille suunnattu. Hankkeen ylevämielisillä puuhaajilla oli tavoitteena karsia karskisti kustannuksia, laadusta lainkaan tinkimättä, ja tarjota harvoille ja valituille ennen näkemättömän edullista matkustelua tuttuihin lomakohteisiin.

Nyt vain tarvittiin tietoa matkalaisten toiveista. Niin että olisiko hetki aikaa?

Totta ihmeessä.

Jututtajat sanoivat olevansa opiskelijoita keikkahommissa, lomarahoja tienaamassa, tyttö oli kotoisin Iisalmesta ja pojankin tausta kunniallinen. Pitäähän Suomen nuorisoa tukea ja auttaa kaukana vieraalla maalla, niin että raukoilla on ehtoolla millä haukata hampurilaista.

Tyttö nyhti minihamettaan, ja turistisetä eritteli monipuolisesti ja paikoin hyvinkin syvällisesti niitä näitä. Vartti taisi hujahtaa. Sitten saatiin korvaukseksi vaivoista arpalipuke, sellainen raaputettava. Ja uskokaa tai älkää: heti tärppäsi! Päävoitto, tuhat puntaa!

Nuoret ottivat liikuttavan aidosti osaa iloon ja riemuun. Koskaan aikaisemmin ei päävoitto ollut osunut heidän antamalleen arvalle, ja oli todella hienoa, että isot rahat osuivat juuri tällaiselle poikkeuksellisen mukavalle pariskunnalle.

Siinä tanssahdeltiin yhteisen ilon yllyttäminä jokunen katrilli ja pari poloneesia kanarialaisten kummiksi, ja sitten lähdettiin noutamaan palkintoa "toimistolta". Rahat saisi kuulemma heti, putipuhtaana kumpaan vaan käteen.

Auto puikkelehti puoliväliin rinnettä ja palaili vähin erin takaisin rannalle. "Toimisto" oli varman ravintolaksi rakennettu vauraan näköinen häkkyrä. Tummanpuhuvia puntinkolinan turvottamia turvamiehiä pistoolikotelo lonkalla, pamppu ja käsiraudat toisella, norkoili nurkilla.

Matkakumppani nyki hihasta, mutta minusta kaikki oli niin kuin pitääkin. Jos paikka on semmoinen, josta jaellaan tuhansia puntia tuiki tuntemattomilta, turvallisuuteen pitää panostaa. Sitä kun suuressa maailmassa on kaikenlaista keplottelijaa.

Nuoret veivät suoraan kassalle. Kolea nainen otti voittoarvan, lykkäsi sen johonkin ja käski odottamaan. Matkakumppani, joka on joskus vähän kärsimätön eikä edes usko ihmisistä pelkkää hyvää kuten kuuluisi, sanoi että eiköhän mennä. Mutta kuka pöljä tuhatta puntaa jättää noin vaan nostamatta. Tässähän istutaan vaikka iltaan asti.

Kalsea nainen lohdutti selvällä suomella, että totta kai rahat maksetaan voittoarvan esittäjälle. Muuan kohtuullinen toivomus heillä kyllä on. He niin mielellään onnellistuttaisivat noin mukavaa väkeä enemmänkin ja esittelisivät huikaisevan tuottoisia sijoituksia kansainvälisiin lomaosakkeisiin.

Matkakumppani sanoi, että selvän teki. Tämä on nyt sitä itteään, tule tai jää.

Minä tietenkin jäin. Esittely oli hieno. Nätti suomalainen neitonen kertoi, että äärimmäisen kunniallinen englantilainen yhtiö halusi rakennuttaa ympäri maailmaa loma-asuntoja nimenomaan minun ja muiden fiksujen rahoilla. Sijoitustani vastaan saisin oikeuden nautiskella yhtiön majoituksesta jossain päin maailmaa. Valinnan vaikeuttakaan ei olisi. Yhtiö kyllä kertoisi, missä päin oli tilaa ja milloin. Esimerkiksi kesäkuun alussa Australian pohjoisrannikolla. Siellä on jumalaiset sateet ja mielenkiintoisia hyönteisiä.

Matkakumppani näkyi menevän jo joutuisalla askeleella rannalle päin, ja tuli kiire perään. Sanoin, että kiitos vaan mutta minä tästä poikkean nostamaan puntani ja poistun.

Esittelijän pettymys oli sekä ymmärrettävää että ilmiselvää. Häntä oli petetty, hänen oli annettu ymmärtää, että kaupat tulisi, hänen aikaansa oli käytetty hävyttömästi väärin, häntä oli pidetty pilkkana. Sitä paitsi hän saisi varmasti potkut ja joutuisi kustantamaan lomailunsa tarjoilijana tai muulla rehellisellä työllä.

Pakko oli kuitenkin paaduttaa mielensä, koska matkakumppanin vauhti ei kun parani. Kävin kysymässä rahojani. Niin mitä rahoja? Niitä, jotka voitin sillä arpalipulla. Millä arpalipulla? Näyttäkää se.

Pari turvamiestä liittyi keskusteluun. Suomea he eivät ymmärtäneet, mutta niin sanotun ruumiin kielen käyttö oli tehokasta.

No, ne tuhat puntaa jäivät saamatta, mutta muutenhan kokemus oli hauska. Matkakumppani viihdytti sillä vieraita ainakin puoli vuotta. Niin että suosittelen. Mutta ennen elämystä kipsi kirjoituskäteen, ettei tule tuhrattua nimeään mihin sattuu.