Ay-järjestöjen yhteistyössä, Itämeriverkostossa on 20 miljoonaa ay-jäsentä. Korkean järjestäytymisen Pohjoismaat ovat saaneet kumppaneikseen muodonmuutoksen kokeneet tai sitä vieläkin potevat uusien EU-maiden ay-järjestöt. Mutta uusissa jäsenmaissa ovat murroksessa myös sopimuskulttuurit, ja niihin syntyy kokonaan uusia työnantajajärjestöjä.

SAK:n kansainvälisten asioiden sihteerin Turo Bergmanin mielestä Itämeren alueen suuria muutoksia ja kehittymistä olisi pitänyt julkisvallan taholta selvittää jo ennalta.

Itämeren ympäristö kun on kotimarkkina-aluetta, jonne monet suomalaisyritykset ovat hakeutuneet jo kokonaan tai vieneet osan toimintojaan. Lähdetty ei ole pelkästään halvan työvoiman takia, vaan mm. markkinoiden läheisyyden ja logistiikkaedun vuoksi.

– Mitä sitten uutta ja vielä merkittävämpää tällä alueella tapahtuu, sitä olisi pitänyt selvittää, vaatii Bergman.

– Ainakin pohjoismainen rahatalous on yhdistynyt jossain määrin. On syntynyt pankkitavarataloja. Aika ilmeistä on, että syntyy suuria Pohjois-Euroopan konserneja, joihin saattavat tulla mukaan myös Puola ja Pohjois-Saksakin jollain tavalla.

Rahoitus ja vakuutus keskittyvät edelleen, ja pitäisin todennäköisenä, että tänne syntyy palvelusektorirenkaita. Olisikin selvitettävä, miten saadaan nopeasti ratkaistuksi esim. erilaisesta palkkatasosta johtuvat ongelmat ja muut kysymykset kuitenkin niin, että pitkällä aikavälillä kaikki hyötyvät.

Bergman peräänkuuluttaa valtioiden ja muun julkisen vallan panostuksia yhteisiin selvityksiin. Moottoreina voisivat olla Pohjoismainen ministerineuvosto tai Itämeren valtioiden neuvosto. Hän näkisi mielellään, että Baltian maiden ja Puolan kanssa keskusteltaisiin mm. palvelubisneksestä. Kontrollin tulisi olla niin tiukka, että se kitkisi pois hämärän talouden. Tarvitaan ylikansallista toimintaa, jota ay-liike ei pysty yksin hoitamaan; asian pitäisi olla julkisen vallan ja myös elinkeinoelämän intressissä.

– Palvelujen liikkuvuus on alue, jolla siirtymäaikasäädöksiä tai työlupakäytäntöä voidaan kiertää. EU:n kanssa ei voida neuvotella uutta sopimusta siirtymäajoista palvelujen liikkumiselle, toteaa Bergman.

Edellytyksiä tesseille

Uusista jäsenmaista ns. Kie-maiden sopimusjärjestelmät ovat osin EU:n vaikutuksesta kehittymässä vähitellen kolmikannan suuntaan. Komentotalouden sopimukset olivat talokohtaisia, sillä työpaikoilla oltiin "yhtä suurta perhettä". Sopimuksilla ei ollut sopimusosapuolia.

Siirtymätalouden myötä alettiin rakentaa työehtosopimusjärjestelmää. Se oli ison työn takana, sillä vanhat sopimukset olivat rauenneet, kun sopimukset eivät enää vastanneet järjestelmää tai järjestelmä sopimusta.

– Muutama esimerkki on suomalaisten omistamista yrityksistä, joissa on perintönä vanha työehtosopimus. Esim. Virossa on sellainen metallialan yritys. Muuten uusiin yrityksiin ei ole oikein tahtonut syntyä sopimuksia.

– Vasta EU-hakemusten myötä on syntynyt uusia tarpeita. Kun hinnat nousevat, palkkojakin on syytä nostaa. Tätä kautta on syntynyt kokonaan toisenlaiset edellytykset puolustaa etuja ja hakea oikeuksia, selvittää Bergman.

Kymmenen ensimmäistä siirtymätalouden vuotta eivät olleet samalla tavalla kypsiä sopimiselle. Vieläkin tehdään kolmikantasopimuksia pääasiassa ylätasolla tai tehdään sopimuksia, joissa on kolmikantaelementtejä esim. veroista.

Bergmanin mielestä työmarkkinasopimuksiin ollaan uusissa EU-maissa vasta pääsemässä. Näistä maista Slovenia on eräänlainen poikkeus, sillä siellä on lailla säädetty sektorikohtaisesta sopimisesta.

Sopimisen tarve konkretisoituu uudella tavalla myös yritystasolla, sillä yritysneuvostojärjestelmä tulee koskemaan myös uusia EU-maita. Bergman arveleekin, että ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset ovat kehityksen lippulaivoja. EWC-neuvostot palvelevat käytännössä työkaluina edunvalvonnan opettelemisessa.

Muodonmuutoksia

Työmarkkinajärjestöjen kehittymisessä entisissä Kie-maissa on joitakin yhteispiirteitä.

Ay-liikkeen puolella komentotalouden 100-prosentin järjestäytyminen romahti järjestelmän muuttuessa. Suurin syy jäsenkatoon on ollut suurten valtiojohtoisten yritysten pirstominen ja yksityistäminen.

Monissa maissa on tilalle syntynyt useampia kilpailevia keskusjärjestöjä. Melkein jokaisessa on vanha kommunistisperäinen järjestö olemassa vielä jollain nimellä ja se on saanut rinnalleen "itsenäisiä" tai "vapaita" järjestöjä usein ulkomaisella tuella. Nämä ovat joissain tapauksissa ylätason järjestöjä, joilla ei ole kosketusta kenttään.

Bergman arvelee kuitenkin, että pohjakosketus jäsenmäärissä olisi jo otettu. Jäsenkato näyttää pysähtyneen ja jopa kääntyneen hienoiseen nousuun.

– Ay-liikettä ei myöskään koeta enää vastenmielisenä menneen vallan tuotteena, hän pohtii.

Työnantajajärjestöjen perustamisen suurimpana syynä Bergman pitää talousuudistusten tekemistä. Mutta myös työlainsäädännön uusiminen edellytti eri osapuolia. Useimmissa maissa vasta kehittymässä olevat poliittiset puolueet eivät kyenneet tekemään tätä uudistustyötä. Myös EU-jäsenyys edellytti yhteistyötä kolmikantapohjalla. Kumpikin seikka vaikutti Bergman mukaan siihen suuntaan, että uudenlaiset työmarkkinajärjestöt vähitellen alkoivat juurruttaa asemiaan näissä maissa.

Hilkka Jukarainen