Suomessa jääkiekon maailmanmestariksi pelannut Slovakia on jo harjoittanut pelisilmää kansainvälisen taloudenkin kentällä.

Hyundain tulo juuri Slovakian kautta Eurooppaan sai pääkaupungin Bratislavan repeämään riemusta. Kun Zilinassa pääsiäisen alla suureellisesti muurattiin tehtaan peruskiveä, järjestettiin Bratislavassa kansalle ilotulitus.

Tunteenpurkauksilla oli taustansa.

Slovakia jäi entisiin Keski- ja Itä-Euroopan sosialistimaihin 90-luvun alussa virranneiden investointien häntäpäähän. Kumppani Tšekkoslovakiankin investoinnit keskittyivät Tšekkiin ja erityisesti Prahan ympäristöön.

Slovakia oli Euroopan ruostevyöhykettä. Se pyöritti suurta osaa Tšekkoslovakian kaivos-, teräs-, kone- ja aseteollisuuden vanhahtavasta ja ympäristöä kuormittavasta tuotannosta. Rakenteiden purkaminen ja yksityistäminen kävivät kivuliaasti ja pääsivät toden teolla vauhtiin vasta 1998 pääministeri Mikuláš Dzurindan kaudella.

Ongelmia tuottivat myös korruptio ja epävakaa puoluepolitiikka, joista kumpikaan ei houkutellut ulkomaisia sijoittajia. Parlamentin kuudesta tai seitsemästä keskusta-oikeistolaisesta ryhmittymästä mikään ei ollut, eikä ole, vakiinnuttanut asemaansa maan johdossa.

Puoluekahinointi näyttääkin jatkuvan, sillä huhtikuisissa presidentinvaaleissa kaikkien gallupien ykkönen ulkoministeri Eduard Kukan, 64, putosi toiselta kierrokselta, ja presidentiksi valittiin huhtikuun lopulla Ivan Gasparovic.

Euroon 2008 tai 2009

Talousministeriön tiedottajan Alexander Škurlan mukaan Slovakian budjettivaje on alkanut supistua ja v. 2006 se on tarkoitus painaa 3:een pros. Silloin maa päihittäisi naapurinsa ja olisi niistä ensimmäisenä eurokuntoinen. Käytännössä se tarkoittaisi Slovakian mahdollisuutta liittyä euroon v. 2008 tai 2009.

Ulkomainen investointibuumi on alkanut purra, mutta osuutensa on myös EU:n rahastojen tuella.

Valtion taloutta on pantu kovalla kädellä kuntoon myös sosiaalipoliittisilla "uudistuksilla." Käytännössä ne merkitsivät työttömyyskorvausten leikkaamista, eläke-etuuksien supistamista ja siirtymistä 19 pros. tasaverokantaan.

Suuttunut ay-liike masinoi yhdessä opposition kanssa huhtikuun alussa kansanäänestyksen vaalien aikaistamiseksi. Äänestys epäonnistui, sillä tarvittava 50 pros. raja ei rikkoutunut. Mutta tyytymättömyys hallituksen politiikkaan lisääntyy vähitellen.

Työministeriön valtiosihteerin Miroslav Beblavýn, 28, mukaan uudistuksilla haluttiin kohentaa valtion taloutta, mutta ennen kaikkea vähentää 14-15 prosentin työttömyyttä, joka maan itäosassa on vieläkin pahempaa. Työttömiä on reippaasti yli 400 000.

Siirtymäajat virhe

Beblavyn mielestä ay-liikkeen kanssa on vaikeaa neuvotella, vaikkakin Slovakiaan on ensimmäisenä alueen maista säädetty kolmikantalaki 1999. Hän sanoo, ettei lailla ole ollut viime vuosina käyttöä.

Työvoiman liikkumista koskevien siirtymäaikojen vastustaminen on lähestulkoon ainoa asia, josta hallitus ja ay-liike ovat samaa mieltä.

Beblavy sanookin, että siirtymäajoista päättäminen on ollut virhe.

Slovakialle ne ovat lähinnä symbolisia, sillä naapureilla Tšekillä ja Unkarilla niitä ei myöskään ole. Mutta Itävallan päätös seitsemän vuoden siirtymäajasta on kiusallista.

– Aiomme neuvotella asiasta. Toivomme, että päätöstä voidaan tarkistaa kahden vuoden kuluttua, hän sanoo.

– Emme tule hyväksymään valikoivaa muuttoa, sellaista, jossa tietyille korkeasti koulutetuille työntekijöille annetaan eri oikeuksia. Myös rakennustyöläisten tulee voida lähteä, jos niin tahtovat. Siirtymäajat myös häiritsevät vapaata kilpailua maiden välillä.

Slovakian ja Ukrainan välinen raja ei tunnu ongelmalliselta. Laittomia siirtolaisia on tullut sitä kautta, mutta raja on vain 98 km pitkä, ja sen turvallisuutta on kohennettu EU-tuella. Enemmän ongelmia tuottaa 400 km:n raja.

Hilkka Jukarainen
Bratislava

Suurten rappeutuneiden perusteollisuuden yksiköiden muodostamaa ketjua kutsuttiin Euroopassakin ruostevyöhykkeeksi 1970-luvulla. Vyöhyke ylettyi Belgiasta Saksan Ruhrin ja Pohjois-Ranskan kautta Italiaan. Käsite lainattiin rapakon takaa, Appalakien vuorijonon maisemista, jotka vilisivät ruostuvia ja kuolevia masuuneja.

Nyt kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Euroopan ruosteketju tunnetaan mantereen hyvinvointivyöhykkeenä. Taitavan rakennemuutoksen avulla laitokset otettiin uuteen käyttöön. Mutta sillä oli myös hintansa. Asiantuntijat arvelevat, että 1960-luvun tilanteeseen verraten terästeollisuuden työpaikkoja olisi jäljellä vain neljäsosa.

Kun EU vappuna laajeni itään, se sai samalla syliinsä uuden ruosteongelman ja sitä seuraavan työn uudelleen järjestelyn hevoskuurin. Uutena Itä- ja Keski-Euroopan ruostevyöhykkeenä voi pitää eteläisen Puolan kaivosaluetta, osia Tšekistä ja Unkarista sekä Tatraa ja Karpaattien vuorijonoa aina Romaniaan ja Bulgariaan asti.

Slovakian 13. suurin

Slovakialaiset kerskailevat mielellään hallitsevansa Euroopan keskipistettä. Sen sanotaan olevan Banska Bystrican kaupungissa Keski-Slovakiassa.

Kivenheiton päässä siitä levittäytyvät Slovalco Oy:n alumiinitehtaan hallit. Tehdas perustettiin 1993 vanhan slovakialaistehtaan yhteyteen. Emätehdas ZSNP säilytti osakkeista 34 pros. Yhtiökumppaneikseen se sai norjalaisen huippumodernin alumiinikonsernin Hydron (20 %) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin, EBRD:n (45,3 %).

Vanhan tehdaskompleksin kylkeen nousi uusia halleja lähes kilometrin pituudelta. Niissä tehdään pääasiassa alumiinisia puolivalmisteita.

– Kansainvälinen projekti hoiti tuotekehittelyn. Se perustui norjalaiseen malliin, kertoo turvallisuudesta vastaava johtaja Miloš Valach.

Projekti onnistui, ja Slovalco palkittiin jo 1999 Slovakian valtion laatupalkinnolla. Sillä on myös useita todistuksia ympäristöystävällisyydestä.

Yritys on maan 13. suurin ja neljänneksi suurin viejä, sillä sen tuotannosta 90 pros. menee Euroopan maiden lentokone- ja autoteollisuuteen. Tuotteita myydään vuosittain yli 200 milj. eurolla.

Tehdaskompleksin vanhin osa on vuodelta 1951 ja yhä toiminnassa.

– Vanhaa puolta ei ollut rakennettu myytäväksi. Sille oli vaikeaa löytää ostajaa, pyörittää Valach vastaustaan myymisestä.

– Siellä tehdään liian vähän tulosta niin suurella väkimäärällä.

A- ja B-työntekijöitä

Modernilla puolella työntekijöitä on 636 ja vanhalla puolella yli 1 600.

Uuden puolen työntekijöistä kahdella sadalla on akateeminen koulutus.

Työntekijöiden välillä on myös palkkakuilu. Uudella puolella bruttopalkka on keskimäärin 29 000 korunaa eli SSK:ta, noin 725 euroa/kk ja vanhalla 18 800 SSK:ta, 470 euroa. Vero on kaikilla 19 pros.

Talon historia leimaa myös järjestäytymistä: vanhan puolen väestä 70 pros. kuuluu ay-liikkeeseen, uuden puolen n. 50 pros.

Uuden puolen operaattorit Vojtech Kukan, 45, ja Ladislav Scheimer, 45, ovat ylpeitä tehtaan hyvästä maineesta. Kukan on viihtynyt työpaikassaan jo 22 vuotta, ensimmäiset kymmenen vanhalla puolella. Molemmat myös sanovat, että palkka on kunnossa. Uusi työaikajärjestelmä ei miehiä kuitenkaan miellytä.

– Ennen teimme viisi päivää töitä ja sitten oli kaksi vapaata. Nyt on siirrytty kehnompaan 2-päiväjärjestelmään: teemme kaksi päivää aamua, kaksi iltaa, kaksi yötä ja sitten on kaksi päivää vapaata.

Tuhannelle potkut

Ao:n puheenjohtaja Pavel Kúš, 41, kertoo, että yksityistäminen oli väelle kipeä prosessi. 90-luvun alussa 15 000 ihmistä osti tehtaan osakkeita, hän muiden mukana. Valtaosa jäi kuitenkin valtiolle, joka 2002 myi osuutensa yksityisille slovakialaisille yrityksille.

Omistaja vaihtui viime vuonna ja tuhat työntekijää sai potkut. Pienellä paikkakunnalla sillä oli järisyttävä vaikutus: alueen työttömyys nousi kerralla 18 prosentista 26:een.

Työnantaja on maksanut alle viisi vuotta työskennelleille 2 kk:n palkan ja pitempään olleille 3 kk:n palkan. Sen jälkeen irtisanotut saavat vielä valtiolta 40 pros. keskipalkasta puoli vuotta. Lähes kahdentuhannen jäsenen osasto ei voi tehdä paljoakaan irtisanottujen puolesta. Neuvotteluilla yritetään vielä korottaa irtisanomispalkkaa 5 kuukauteen.

Asia on ollut niin vakava, että osasto on jo uhannut lakolla.

Se olisi ensimmäinen paikkakunnan, tehtaan ja Pavel Kusin historiassa.

Mutta suuria muutoksia on kosolti varhaisemmassakin historiassa. Ao:n varapj. Milan Apolenilla, 56, on perspektiiviä aina 60-luvulle, jolloin Slovakiassa työskenteli yli 80 000 ihmistä aseteollisuudessa. Hän itse oli viitisen vuotta tankkeja valmistavassa tehtaassa. Apolen arvelee jälkikäteen, että kaikki eivät tienneet tankeista, niitä sanottiin vetureiksi.

Dubcekiä Apolen kehuu yhä vuolaasti.

– Elintaso oli silloin paljon parempi kuin Itävallassa.

Hilkka Jukarainen
Ziar nad Hronom
Slovakia