Se oli ennen ja nyt on nyt. Tänä päivänä eimolaisten kahvitunnilla käydään vilkasta keskustelua pörssiuutista. Toimitusjohtajan väki on nähnyt vain valokuvissa.

Eimo Oyj:n Hollolan tehtaalta löytyy vielä kourallinen monessa massassa keitettyjä peruseimolaisia. Nappien, jääkaappien ja liesien osien valmistuksesta aloittaneiden ammattilaisten elämää viitoittavat nyt enimmäkseen kännykänkuorien muoto ja menekki. Pörssiyhtiön tuotannossa tehdään työtä silmä tarkkana ja mieli ajalle herkistyneenä. Pitkänlinjan eimolaisten työhistoriassa erilaiset käyrät ovat koukkineet ylös ja alas. Muoviosia valmistavan yhtiön vaiheet ovat vaatineet työntekijöiltä sekä henkistä että fyysistä ketteryyttä.

Kun muottihuollossa työskentelevä Jari Mäkinen tuli Eimolle, talossa oli satakunta työntekijää. Nykyisin työntekijöitä on 600—700 ja yhtiöllä on tehtaita Hollolan lisäksi Lahdessa, Laitilassa sekä ulkomailla Unkarissa ja Hollannissa.

– Onhan se erikoista olla työpaikassa, jota julkisuus seuraa jatkuvasti. Meillä oma porukka on tietysti koko ajan tarkkana, mitä Nokialla tapahtuu. Usein käy myös mielessä pelko, ettei vaan alkaisi mennä huonommin, Jari pohtii.

Hän on sitä mieltä, että elo ison kainalossa on tietyllä tavalla turvallista, mutta epäluottamus on samalla jatkuvasti läsnä.

– Omasta mielestäni koskaan ei saisi jäädä liiaksi yhden asiakkaan varaan.

Työn sisältö muuttunut täysin

Jari aloitti aikoinaan muottihuollossa työkaluviilaajana, sitten matka jatkui massavarastoon, tuotantoon jälkityöntekijäksi, asentajaksi ja nyttemmin hän on taas muottihuollossa.

– Olen tehnyt kiepin talon ympäri ja palannut takaisin juurilleni, Jari naurahtaa.

Muutaman lamakauden läpi käynyt teollisuusmies on taltioinut muistiinsa työhistoriansa virkeimmät vuodet. 80-luvun alkupuolella meno oli kovaa ja työntekijät nauttivat vaikka aina väsytti.

– Kuortin tehtaat tulivat hommaan mukaan ja töitä alkoi ilmaantua valtavasi. Silloin oli lapsilla liukurikuume ja liukuria tehtiin oman työvuoron päälle vielä toinen vuoro. Samoihin aikoihin tuli pefletti, jota ajettiin myös vauhdilla. Se oli aikaa, jolloin porukka halusi tehdä töitä ja tunnelma oli hyvä.

Jari muistaa elävästi nousukauden Suomen, jossa menestyneet liikemiehet raahasivat kaupungilla mammuttikännyköitä olkapäät kenossa. Kännykänkuorien syntyaikoina alettiin valmistaa myös ensimmäisiä kaukosäätimiä ja tietokoneosia. Nyttemmin ovat osat pienentyneet, materiaalit nykyaikaistuneet ja kännykkä mahtuu jo köyhänkin miehen paidan taskuun.

Muoviosien valmistuksessa on yhä tietyt peruskaavat muotteineen ja massoineen. Kaikki muu onkin ollut yhtä muutosta.

– Konekanta on muuttunut täysin. Ennen naisia istui valtavat määrät koneiden äärellä, nyt koneet ovat rivissä, hihna kulkee eteenpäin ja naiset ovat pääasiassa laaduntarkkailijoita.

– Nyt ei enää keskitytä monen sortin muoviosiin vaan Eimon Hollolan tehdas on keskittynyt kännykänkuorien ja linssien valmistukseen, perinteinen muovituotanto on siirtynyt Laitilaan.

Tuotevalikoiman kaventuminen ja osien koon pienentyminen ovat edellyttäneet jatkuvaa uusien asioiden opiskelua.

– Tämä on aivan erilaista kuin pesukoneen osia tehdessä. Pienten nuppien ja linssien ajamisessa työ on hyvin tarkkaa . Äkkinäisempi ei edes huomaisi eroja, vaikka laatuvaatimuksemme ovat todella kovia ja tiukentuneet jatkuvasti.

Työtapojen muutoksista Jari näkee yhtenä merkittävimpänä tiimityöskentelyn. Hän on itsekin ehtinyt olla tiimin kymppinä ja kokenut tiimityöskentelyn edut ja nurjat puolet.

– Tiimeittäin tulevat tuotantopalkkiot näkyvät aika hyvin palkkapussissa. Työskentelytapana tiimi on hyvä idea, jos tiimi pelaa ja kaikki ovat mukana. Toisaalta esimerkiksi nyt kun töitä on vähän, ei tuotantopalkkiosysteemistä ole mitään hyötyä.

Talo paisui ja ote herposi

Pitkänlinjan eimolaisilla on aivan omansalainen ajanlaskutapa. On Eilamon aika, Eilamon jälkeinen aika ja sitten nykyaika, jonka Jari määrittelee tyyliin "vaihe, jossa talo alkoi paisua".

– Tämä on tilanne, jossa ei ole tahtonut enää pysyä mukana. Tilaukset muuttuivat ja uusia ihmisiä tuli ja meni. Talon kasvamisen myötä täältä on hävinnyt vanhoja työntekijöitä, kuka on siirtynyt minnekin, jos ei talosta pois, niin eri vuoroihin.

Jari Mäkisen tunnelmista kertoo jotain se, että vuoden vaihteessa hän jättäytyi pääluottamusmiehen tehtävistä.

– Löin hanskat tiskiin, nyt olo paljon vapautuneempi, ei tarvitse enää stressata niillä asioilla. Luottamustehtävät tulivat niin erilaisiksi viime aikojen muutosten takia. Nykyisin asioista tiedotetaankin ensin omistajille, sitten työnantajalle ja me työntekijät luemme tapahtumat lehdistä.

– Myös työntekijöiden palkkaaminen on saanut aivan uudenlaisia piirteitä. Nyt otetaan vain määräaikaisia. Heillä on jatkuvasti vielä epävarmempaa, eivät uskalla ottaa lainoja tai suunnitella elämäänsä eteenpäin.

Jari on tyytyväinen, että ehti aikoinaan ennen Eimolle tuloaan kierrellä muissakin teollisuuslaitoksissa, muun muassa Makronilla ja Envellä. Se antoi tuntumaa siihen, että maailmaa on oman tehtaan ulkopuolellakin.

– Kun tulin taloon, täällä oli kaikki ihan eri luokkaa kuin muualla. Pomot, konttorinväki ja muut työntekijät olivat kuin yhtä suurta perhettä, koko talonväki piti yhtä.

Jatkuvista joustoista huolimatta Jari luottaa kokemuksen ja pitkän uran antavan myös ripauksen turvallisuutta. Hän arvelee leivän tulon jatkuvan eläkeikään saakka.

– Mikäs täällä muu pitelee kuin tottumus. Kyllä minä uskon, että töitä riittää. Ikääkin on kertynyt sen verran, että tuskin sitä enää muualle.

Sirpa Palokari