Maj-Britt Jousmaa päätti jäädä kotiin, kun hänen nuorin lapsensa oli 2-vuotias, eikä hänen oma äitinsä enää pystynyt hoitamaan lapsia. Hän jätti työpaikkansa Fridebon vanhainkodissa ja ryhtyi tekemään työtä kotonaan perhepäivähoitajana ja hoitamaan siinä samalla omat lapsensa.

Maj-Britt ei ole koskaan katunut päätöstään: hän on koulutukseltaan lastenhoitaja ja tekee työtä, joka sopii hänelle eikä sitä paitsi rasita selkää niin paljon kuin raskas nostelu vanhainkodissa.

– Jos hyväksyy itsensä, tulee hyvin juttuun myös lasten kanssa. Mutta jos ei hyväksy itseään, tyytymättömyys siirtyy helposti lapsiin — sitä ryhtyy moittimaan ja arvostelemaan lapsia, sanoo Maj-Britt, joka puhuu sillä kokemuksella, joka on kertynyt monivuotisesta työskentelystä alle kouluikäisten lasten parissa.

Maj-Britt nousee tasaisin väliajoin ruokasalin pöydästä, jossa istumme juttelemassa sillä aikaa, kun neljä hoidossa olevaa lasta lepäävät lounaan jälkeen. Hän käy tarkistamassa, että pikkuiset, kaksi yksivuotiasta, nukkuvat rauhallisesti, toinen keittiön ikkunan ulkopuolella ja toinen yläterassilla. Alkukesän sade ei unia häiritse, ja kun juttutuokiomme on ohitse puoli kahden aikaan, Maj-Brittin mielestä on aika herättää lapset vaunuista.

Lapsiystävällinen omakotitalo

– Kun olin vasta aloittanut perhepäivähoitajana, olin niin tarkka, että siivosin perusteellisesti ja kuivasin lattian joka päivä, kun lapset olivat lähteneet kotiin, mutta niin tunnontarkka en enää ole, Maj-Britt sanoo, ja ymmärrän, että työ on näin kevyempää eivätkä lapset tarvitse täysin bakteeritonta tilaa voidakseen hyvin. Ja tänne Jousmaan viihtyisään omakotitaloon, jossa alakerrassa on iso leikkihuone, tulee lapsia, jotka eivät ole allergisia eläimille. Kaksi koiraa ovat tärkeä osa perhettä.

– Mutta kun kaupunki palkkaa uusia perhepäivähoitajia, niin heillä ei saa olla koiria, sillä eläinallergia on nykyään lapsilla niin yleinen, Maj-Britt kertoo.

70-luvulla äitiyslomat olivat lyhyempiä, eikä ollut tavatonta, että Maj-Brittille, jota sanotaan Mabbeksi, tuli hoitoon lapsia, jotka olivat vasta 4—5 kuukauden ikäisiä.

– Kun olin itse hoitanut kolme omaa vauvaa, niin pienistä lapsista huolehtiminen oli helppoa, koska he eivät useinkaan ikävöi kotiin samalla tavalla kuin jo vuoden täyttäneet.

Kaupunki on turvallinen työnantaja

Kaupungilla töissä olemisessa on omat etunsa: Maj-Brittin ei tarvitse huolehtia siitä, mitä vanhemmat maksavat päivähoidosta. Palkan maksaa kaupunki, kun hän on jättänyt kuukausiraporttinsa. Ja kaupungin palveluksessa sairaslomakaan ei ole mikään katastrofi — aina löytyy varahoitaja, joka astuu tilalle.

Kesälomansa voi pitää omien toiveidensa mukaisesti, mutta yleensä se pidetään sellaisena ajankohtana, jolloin suurin osa hoitolasten vanhemmista on lomalla, siis yleensä heinäkuussa. Maj-Brittillä on pitkän palvelussuhteen ansiosta oikeus 38 kesälomapäivään.

– Meillä on lisäksi tukea toisistamme, meillä samaan ryhmään kuuluvilla neljällä perhepäivähoitajalla, jotka myös toimimme toistemme varahoitajina. Me tapaamme toisiamme säännöllisesti yhdessä lasten ja Tammisaaren perhepäivähoidonohjaajan Stina Berglundin kanssa.

– Ja Stinan kanssa voin keskustella kaikesta, tarvittaessa myös lapsista, mutta vuosien mittaan olen oppinut kärsivälliseksi. Sellaiset asiat, jotka ennen saattoi kokea ongelmaksi, järjestyvät yleensä itsekseen.

Toimii kuin koti

Ensimmäiset hoitolapset Maj-Britt ottaa vastaan puoli kahdeksalta aamulla, ryhtyy sitten valmistelemaan aamiaista. Pikkuhiljaa tulevat paikalle muutkin lapset ja sitten onkin aika lähteä kävelemään lähimetsikköön tai leikkipuistoon aamupäivän leikkeihin. Erityisesti keväällä, kesällä ja syksyllä tehtävät retket ovat lapsille tervetulleita seikkailuja.

– Kyllähän päivät ovat pitkiä. Kymmenen tuntia on kulunut, kun viimeinenkin lapsi on haettu puoli kuuden tietämissä, Maj-Britt sanoo. Joskus hän suostuu hoitamaan lapsia työajan jälkeenkin, jos joku vanhemmista pyytää eikä hänellä ole mitään muutakaan.

– Aina kun jotain antaa, saa myös jotain takaisin, sanoo Maj-Britt ja puhuu jälleen laajan kokemuksensa perusteella.

– Viihdyn hyvin, kun työskentelen kotona, ei tarvitse stressata, kun pitää laittautua töihin aamuisin, ja missä muussa työssä voisin esimerkiksi panna pesukoneen päälle keskellä päivää! Eikä täällä kotona tulee kinaa työkavereidenkaan kanssa.

– Jos joku ystävä tai tuttava soittaa ovikelloa, voin hyvin jutella hänen kanssaan hetken lasten leikkiessä. Perhepäivähoito toimii kuin mikä tahansa koti, Maj-Britt selittää.

Rehellisyys ja toisten huomioonottaminen

Millaiset ovat Maj-Brittin kasvatusperiaatteet? Sillä kasvatuksestakin on kysymys, kun viettää tuntikausia niin pienten lasten kanssa kuin Maj-Britt joka päivä.

– Yritän opettaa lapsille rehellisyyttä ja kiittämään esimerkiksi ruoasta, ja kun ryhmässä on eri-ikäisiä lapsia, he oppivat ottamaan huomioon toisiaan, myös paljon pienempiä lapsia, vastaa Maj-Britt joka on itse varttunut Österbyssä kuuden lapsen sisarusparven vanhimpana. Maj-Britt ja Lasse Jousimaan kolme omaa lasta on jo lentänyt pesästä aikoja sitten. Heistä jokainen on perustanut oman perheensä ja lapsenlapsia on yhteensä kahdeksan. Lasse hyväksyi alusta alkaen, että Maj-Britt ryhtyi hoitamaan lapsia perheen kodissa. Hän on vuoden vanhempi ja jää eläkkeelle työstään siltavahtina vajaan vuoden kuluttua.

– Mutta minä en aio vielä lähteä eläkkeelle — teen töitä samalla lailla kuin nykyäänkin niin kauan kun se hyvältä tuntuu!

Sunniva Ekbom
Kuva: Berndt Zilliacus