Neljä raumalaista rautakouraa, kahdesta eri sukupolvesta, istuivat pöydän ääreen pohtimaan ajan hengen muutosta. Metalli 66:n puheenjohtaja Ahti Santaharju, 58, ja Aker Finnyardsin pääluottamusmies Gunnar Veijalainen, 62, muistavat itse 1960-luvun lopun.

– Suomeen oli saatu vasemmistoenemmistöinen eduskunta, ja suuret ikäluokat hamusivat valtaa.

Nuorta polvea edustavat Metallin nuorisopiirin puheenjohtaja Tommi Aapakari, 31, ja tuore telakkalainen, oppisopimuksella työhön perehtyvä Turo Hannula, 25.

Löytyykö näiden neljän välillä yhteistä kieltä?

Santaharju tuli töihin Rauman telakalle 1967. Maaseudulla kasvaneelle miehelle kastijako oli selvä.

– Kyllä porvarien ja työläisten kakarat olivat tiukasti eri leireissä. Katkeruus syntyi siitä, että porvareilla oli paremmat elämänmahdollisuudet, asema yhteiskunnassa ei ollut sama.

– Kun aloitin työt täällä telakalla, sama jako oli vielä olemassa. Oikeastaan suurin muutos tuntuu syntyneen 10 viime vuoden aikana.

Nuoremmalle polvelle porvari-sanan käyttö on vierasta.

– Kyllä herroista tai pomoista puhutaan mieluummin, Aapakari arvelee.

Hänen mielestään toverit-ilmaisukin on nykynuorten keskuudessa kärsinyt inflaation. Mieluummin voitaisiin puhua vaikka ay-veljestä tai -siskosta.

Porvari oli kirosana

Veijalaisen tullessa telakalle 1972 porvari-sanaa viljeltiin vielä ahkerasti kirosanana. Veijalaisen mielestä se on itsestään selvää, kun ajattelee historiaa: sisällissota oli vielä ajallisesti hyvin lähellä.

– En tiedä sitten, kuka on viisastunut, mutta ei enää ole sellaista kielenkäyttöä. Tosin muistan sellaisenkin ajan, kun ei ollut sosiaaliturvaa. Kai sitä oli luonnollista puhua herroista katkerasti.

– Silloin kun tehtiin urakkatyötä, lakkoja oli tiuhaan, ja porvarikin esiintyi niissä melskeissä enemmän puheissa.

Veijalainen arvelee, että "porvarin" viljely alkoi vähetä, kun porvarit ja työväki olivat samassa hallituksessa.

– Sitä ei olisi vielä 70-luvulla uskonut.

Nyt ovat työväenliikkeen perilliset kouluttautuneet ja luokat lähentyneet, Santaharju muistuttaa.

Mitä porvari sanana merkitsee 25-vuotiaalle Turo Hannulalle, joka on yksi telakan nuorimmista työntekijöistä?

– Porvari on rikas, poispilattu mukula, tulee vastaus nopeasti.

– Välillä kyllä tuntuu, että nuoret eivät ymmärrä, mikä on porvari ja mikä työläinen, Veijalainen tuhahtaa.

Ladat hävinneet – aate myös?

Vielä 1980-luvulla telakan parkkipaikka oli täynnä Ladoja ja muita itämerkkisiä autoja. Kyse oli Veijalaisen mukaan paitsi aatteesta myös idänkaupasta.

– Ajateltiin, että jos me duunarit ostamme autoja niin venäläiset ostavat laivoja.

Kun idänkauppa loppui, ja työläisten oma talous parani 1980-luvun loppupuolella, alkoi telakan väellä olla jo länsiautoja.

Santaharjulla on nykyään Nissan Almera ja Veijalaisella Opel. Aapakarilla on melkein 400 000 ajettu Toyota Carina, mutta suunnitelmissa on hakea ensi kuussa Saksasta uusi auto. Hannula ei ole vielä autoa hankkinut eikä kuulemma meinaakaan.

– Kyllä pyörällä Raumalla pärjää, hän kuittaa.

Se olikin tuttu näky muutama vuosikymmen sitten: tehtaan pillien soidessa päivän päättymisen merkiksi starttasi telakalta polkupyöräilijöiden divisioona.

Haastateltavista kaikki asuvat joko kerros- tai rivitalossa. Veijalainen ja Santaharju kertovat molemmat omistavansa lisäksi mummonmökin. Nuorempi polvi ei ole yltänyt siihen. Oman asunnon kanssakin on tehnyt tiukkaa.

– Viisi vuotta kesti ennen kuin uskalsin ostaa oman asunnon, Aapakari paljastaa. Hän tekee pätkätyötä. Lomautuslappu tulee kouraan luultavasti jälleen tässä kuussa.

– Olen orientoitunut siihen, että on muitakin töitä kuin telakkatyö, jos tämä tästä loppuu. Ei työt maailmasta lopu.

Ay-liikkeen brändi ylös

Aapakari kertoo, että piirinuorissa on oltu huolissaan luokkaerojen kasvamisesta. Muualta, Virosta ja Venäjältä tulevia pelätään, ja sitä että kansa jakaantuu iso- ja pienipalkkaisiin.

– On puhuttu siitä, että pitäisikö astua samoihin saappaisiin kuin 1970-luvulla, tehdä jotain radikaalia. SAK:n politiikka on liian maltillista. Kyllä ay-brändi pitäisi saada samalle tasolle kuin 80-luvulla. Sitä kautta nuoretkin kiinnostuisivat toiminnasta, Aapakari tuumaa.

– Meikäläisen porukoissa ei puhuta politiikkaa, jääkiekosta vain, Hannula tokaisee.

Santaharju muistaa, että jääkiekko oli vielä 1960-70-luvuilla porvarijuttu Raumalla. Ei sitä tavallinen väki käynyt katsomassa.

Nuorille puoluepolitiikka on Aapakarin mukaan nyt toissijaista. Ay-toiminnan pitäisi olla jäsenlähtöistä. Nuoret pelästyvät, jos heti aletaan syöttää politiikkaa liittoon tullessa. Myös poliittiset ristiriidat liiton sisällä tuntuvat vierailta. Santaharju kuitenkin toppuuttelee, että paljon enemmän ay-liikkeessä nykyään vedetään yhteen kuin ennen.

Veijalainen tuohtuu, kun ajattelee, miten paljon ay-liike on tapellut alalla työskentelevien ansiotason, työolosuhteiden ja sosiaalisten etujen puolesta.

– Vapaamatkustajat ottavat helvetisti pönttöön, hän sanoo, ja viittaa Loimaan kassaan.

Virpi Adamsson