– Nanomateriaaleja koskeva tietous lisääntyy koko ajan, mutta samaan aikaan lisääntyy epävarmuus. Siksi moni kokee aivan oikeutetusti olonsa levottomaksi silloinkin, kun pitoisuudet ehkä ovat niin alhaisia, ettei niillä välttämättä ole meihin mitään vaikutusta, sanoo nanoasiantuntija, professori Kai Savolainen Työterveyslaitokselta

Laitoksen nanolaboratoriossa työntekijöiden on käytettävä kypärää, raitisilmapumppua, tiivistä suojahaalaria, kertakäyttösukkia, kenkiä ja lateksikäsineitä. Vaikka pitoisuudet mittausten mukaan olisivat hyvin alhaisia, aina voi sattua onnettomuus, purkki voi vaikka pudota lattialle.

Nanomateriaaleja on kaikkialla ympärillämme: elintarvikkeissa, vaatteissa, kosmetiikassa, aurinkovoiteissa, lääkkeissä, sadoissa tuhansissa tuotteissa. Suomessa nanotutkimus on joillakin aloilla maailman huipputasoa, mutta kotimainen keskustelu asiasta loistaa poissaolollaan.

Viranomaiset alkavat kuitenkin pikkuhiljaa havahtua. Sosiaali- ja terveysministeriön epävirallinen työryhmä hahmottelee kansallista strategiaa. Savolainen toivoo, että nano nousisi politiikan asialistalle.

– Ajan mittaan nanotekniikka voi myötävaikuttaa uusien, ehkä laadukkaampien työpaikkojen syntymiseen. Teollisuusyritysten on huolehdittava siitä, että kaikki on hyvässä kunnossa. Muutoin jo vakuutusmaksut ponnahtavat taivaisiin, hän sanoo.

Terveysriskejä tutkitaan

Nanohiukkaset siirtyvät elimistöön pääasiassa hengityksen kautta. Nanopallot, titaanioksidi, voivat tunkeutua vereen ja levitä keuhkoista muihin elimiin, esimerkiksi aivoihin. Keuhkoissa partikkelit näkyvät tulehduksina ja arpeutumisena.

Modenan yliopistossa työskentelevä italialainen patologi Antoinetta Gatti on tutkinut 1400 syöpäpotilasta, joiden kudoksista on löytynyt mikro- ja nanopartikkeleita. Hän on vakuuttunut siitä, että kudoksissa olevien partikkeleiden ja sairauksien välillä on yhteys. Suurin riski liittyy nanohiiliputkiin. Muutama tutkija selvittää myös, voivatko nanohiukkaset tunkeutua elimistöön ihon kautta.

– Tutkijat eivät ole varmoja siitä kokkaroituuko nanomateriaali keuhkoissa vai liukenevatko kokkareet joutuessaan kontaktiin liman ja solujen kanssa, sanoo Kai Savolainen.

Selvää on, että nanoaltistusta esiintyy. Se millaiset altistukset aiheuttavat riskejä, on sen sijaan hämärän peitossa. Saksassa nanoaltistusta on mitattu parillakymmenellä työpaikalla, joilla käytetään esimerkiksi titaanioksidia maalintuotannossa. Niillä työpaikoilla, joihin tutkijat on päästetty, ei ole esiintynyt korkeita pitoisuuksia.

– Mutta miltä siellä näyttää silloin, kun me emme ole tulossa paikalle? Ja miksi emme saa tulla? Onko työsuojelussa kenties puutteita vai onko kyseessä yrityksen toimintalinja?

Suuryritykset, joilla on hyvät resurssit, eivät niinkään huoleta Savolaista. Enemmän häntä huolestuttavat ne riskit, joita syntyy kun nanotekniikan käyttö yleistyy pienyrityksissä ja rakennuksilla.

– Jos betoninvalu suoritetaan paikan päällä, työntekijät saattavat altistua. Turvallisempaa olisi valmistaa elementit puhtaassa tilassa muutaman työntekijän voimin.

Lisää vastauksia 2011

Kai Savolainen ryhtyy johtamaan Työterveyslaitoksen tammikuussa 2011 avattavaa nanoturvallisuuskeskusta. Hän toivoo, että tutkimuksen koordinoinnin parantaminen auttaa saamaan nanokysymyksiin pikaisesti konkreettisia vastauksia, joista on hyötyä niin yrityksille kuin työntekijöillekin. Työterveyslaitos julkaisee jo ensi vuonna tietoa siitä, kuinka nanomateriaalien kanssa pitää työskennellä.

– Veikkaan, että meillä on htp-arvot keskeisille nanomateriaaleille kuten titaanioksidille, metallioksidille ja seriumoksidille (lisätään bensaan) jo 2015.

Savolainen ja hänen noin 20-henkisen työryhmänsä jäsenet tulevat myös mielellään luennoimaan nanotekniikan vaikutuksista työsuojelukursseille.

Ingegerd Ekstrand 
kuvat Patrik Lindström

– Kyllä vain, tarkistan sidosaineet, ja kaikki lukee purkeissa, sanoo alalla yli 30 vuotta ollut Markku.

Kahdeksan vuotta maalaustöitä tehnyt Juhakin tuntee jo hyvin tavallisimmat aineet.

– Harvinaisemmat maalit, jotka voivat olla haitallisia, samoin kuin liimat tarkistan aina.

Mainitaanko maalipurkeissa mitään nanosta?

– Kuulen koko sanan ensimmäistä kertaa, sanoo Juha, mutta Markku tarjoaa pitkän selostuksen nanotekniikasta lääke-, metalli- ja etenkin rakennusteollisuudessa. Nanomateriaalien avulla eristyksestä saadaan kestävämpi, betonin elinkaarta voidaan pidentää ja saada sille uusia ominaisuuksia.

– Minulla on todettu asbestoosi, jonka olen saanut, kun 70-luvulla poistettiin asbestia putkista, Markku kertoo. Siksi työympäristöön liittyvät asiat kiinnostavat häntä kovasti.

Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen on seurannut keskustelua. Hänellä on tänä päivänä tarjota vain yksi neuvo.

– Kaikkien on suhtauduttava aivan erityisen vakavasti suojaimien käyttöön kunnes nanosta on enemmän tietoa. Sellaisiakin työnantajia valitettavasti on, jotka eivät tarjoa työntekijöille kunnon suojaimia.

Jääskeläinen toivoo nopeasti tutkimustietoa nanomateriaaleista ja lääkärien näkemyksiä asiasta.

– Tiedämme, että nanotekniikka luo uusia, hienoja mahdollisuuksia. Mutta entä riskit? Minun veikkaukseni on, että työnantajilla on tietoa aivan yhtä vähän kuin meilläkin.

Ingegerd Ekstrand 
kuvat Patrik Lindström

Palkkatyöläinen pyysi vastauksia Suomen eturivin nanoasiantuntijalta, Työterveyslaitoksen professorilta Kai Savolaiselta.