– Töihin jää enää 60 asentajaa ja lomautukset jatkuvat työtilanteen mukaan. Irtisanomistahti on ollut hurja, sillä kaksi vuotta sitten Cargotecilla oli vielä 350 vakinaista ja 100 määräaikaista työntekijää. Bromman tarttujien lähtö vei viime vuoden vaihteessa työt 90 asentajalta. Lomautukset ja kaksi isoa irtisanomiskierrosta ovat tehneet pahaa jälkeä, pääluottamusmies Jari Roslöf sanoo.

Tilaukset loppuivat kuin seinään kaksi vuotta sitten, eikä uusia ole tullut tilalle. Roslöf toteaa, että tilanne on erikoinen tämän tehtaan historiassa, onpa firman nimi ja omistaja ollut mikä hyvänsä.

– Tampereella on tehty tuotteita pääsääntöisesti asiakkaille Euroopassa. Maailmanmarkkinat ovat 4–5 ison satamaoperaattorin hallussa ja tuotanto on pääasiassa Aasiassa. Osaamista ja osaajia meillä kyllä on, tällä tontilla on vuosikymmenien mittaan tehty 80 erilaista tuotetta suksista lentokoneisiin, Roslöf sanoo.

Siirtymäajan töiden lisäksi jäljelle jääville asentajille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Hervantaan teknologiakeskus Hermian viereen nouseva uusi osaamis- ja teknologiakeskus työllistää osan, osalle tarjotaan projektityötä Puolassa. Cargotec on luvannut auttaa työllistymisessä.

– Osaamiskeskus on hieno asia, mutta onko se myöhässä sekä irrallaan tuotannosta? Työntekijäpuoli on neuvotteluissa vuosien mittaan muistuttanut, että uusia tuotteita pitäisi kehittää koko ajan. Kun satamalaitteiden markkinat olivat kuumat, yhtiön johto luotti sokeasti niiden jatkuvan ikuisesti.

Teollisuus menee, mutta valtio nukkuu

Jari Roslöf pohtii, miten pystytään vastaamaan, jos uusi tuote ja markkinat sille kehittyvät lähitulevaisuudessa. Missä ovat tuotantotilat, missä osaajat, missä ammattitaito?

– Meidän tuotanto on ollut kovaa erikoisosaamista vaativaa mittatilaustyötä. En ole ollenkaan varma, että tällä aikataululla päästään Puolassa samaan laatuun ja toimitusvarmuuteen.

Projektityöt Puolassa ovat kaksipiippuinen juttu. Ei ole järin motivoivaa kouluttaa uusia ammattilaisia ja palata Suomeen työttömäksi.

– Pitkät komennukset koettelevat perhesopua, joten tunkua niille keikoille tuskin on. Tämä tilanne rassaa porukkaa, työsuojeluvaltuutettu Kari Wallenius sanoo.

– Arvelen, että noin 40 prosentilla työntekijöistä voi olla halukkuutta lähteä Puolaan. Mutta saa nähdä mikä on prosentti sitten, kun tosipaikka tulee, asentaja Ari Moskari arvioi.

Miehet muistuttavat, että yleistä työhalukkuutta kyllä on. Kun Sandvik haki Tampereen tehtaalle muutamaa asentajaa, hakijoita oli 418. Metallin työttömyysaste on Pirkanmaalla korkea, sillä teknologiateollisuuden muodostama perusta on murenemassa.Seuraavatko muut Cargotecin perässä?

– Myös valtiovalta on nukkunut tilanteen ohi. Järjestimme Tampereen messukeskuksessa teollisuuspaneelin, johon saapui Metalliliiton puheenjohtaja, elinkeinoelämän ja valtiovallan edustajia sekä tasan kaksi kansanedustajaa, Roslöf toteaa.

– Nyt eletään sellaisia aikoja, että työläisten taistelu on puolustustaistelua. Mutta täytyy toivoa, että eduskuntavaalien jälkeen tilanne on parempi, kiteyttää Kari Wallenius.

Hannu Oittinen
kuvat Petri Laitinen 

– Työn hinnalla emme voi kilpailla ainakaan Aasiassa. Euroopan unioniin liittyneet entisen Itä-Euroopan maat ovat kimurantteja tapauksia suomalaisen työn edunvalvonnan kannalta. Ne saavat huomattavia Euroopan Rakennerahaston tukia, mutta tukien käyttötarkoitusten jäljittäminen on käytännössä mahdoton tehtävä, Hakkarainen sanoo.

Hakkarainen kertoo, että liitto on yrittänyt selvittää näitä rahavirtoja muun muassa Cargotecin (entisen Kalmarin) tuotannon siirtyessä Puolaan. Onko rahaa käytetty rahaston sääntöjen mukaiseen ammatillisen koulutuksen edistämiseen, vai kilpailua vääristävään työn alihinnoitteluun, siitä ei ole saatu selvyyttä.

– Jos voimme osoittaa, että yritykset tai valtiot käyttävät tukia väärin, on siihen mahdollista puuttua. Tehtävää vaikeuttaa se, että kyseisissä maissa ammattiliitot ovat varsin heikkoja. Parhaiten henkilöstön ylikansallinen edunvalvonta on onnistunut autoteollisuuden rakennemuutoksessa. Opelin Saksan ja Ruotsin tehtaiden välisessä prosessissa kyettiin välttämään eri maiden henkilöstön välinen kamppailu työn hinnasta, Hakkarainen jatkaa.

Euroopassa työläisten yhteistyö onnistuu vaihtelevasti, Intiassa ay-liike on kovin pirstaleista ja Kiinassa täysin vallanpitäjien käsissä.

– Ay-liikkeen rakenteet ja toiminta globaalissa maailmassa ovat pahasti jäljessä yritysten vastaavista toiminnoista. Eurooppalaiset kemian-, metalli- ja tekstiiliteollisuuden ammattisihteeristöt ovat toteuttamassa toimintojensa yhdistämistä, tämän tavoitteena on osaltaan tehostaa rajat ylittävää edunvalvontaa.

Uusi henkilöstöä kuormittava ilmiö on Hakkaraisen mukaan se, että irtisanottavat joutuvat kouluttamaan niitä, jotka saavat heidän työpaikkansa. Puola-ilmiössäkin tähän on törmätty.

– Tätä on tapahtunut jo 2000-luvun alusta lähtien etenkin elektroniikkateollisuuden rakennemuutoksen yhteydessä yritysten siirtäessä tuotantoa Aasiaan ja Baltian maihin. Yksittäisten työtehtävien lisäksi joskus on jouduttu opettamaan koko tuotantoprosessi, jonka jälkeen tulee kenkää.

– Soisin työnantajien miettivän, miten nöyryyttävää tällainen menettely on. Vaikka toiminta olisi juridisesti kestävällä pohjalla, voidaan hyvin kysyä, onko se moraalisesti oikein. Voi vain ihmetellä miten henkilöstö jaksaa työskennellä tuollaisessa tilanteessa.