Puolen vuoden kuluttua maaliskuussa 1907 noin 1,2 miljoonaa kansalaista pääsi ääntään käyttämään, ja Suomen ensimmäiseen eduskuntaan valittiin 200 edustajaa.

Ainutkertaisen vaalista teki se, että valittujen joukkoon tuli 19 naista – 19 maailman ensimmäistä naiskansanedustajaa. Yhdeksän heistä edusti työväkeä ja SDP:tä.

Eduskunnan 12-osaisen historian naisosuutta kirjoittava akatemiatutkija, dosentti Maria Lähteenmäki sanoo, että naiset tavallaan livahtivat monen sattuman summana poliittisen vallan kahvaan. Jos miehet olisivat saaneet äänioikeuden tässä käänteessä naisia ennen, olisi naisten oikeus lykkääntynyt ilmeisesti pitkällekin tulevaisuuteen.

– Vaikka Turussa 1899 perustettu Suomen työväenpuolue oli jo ottanut tavoitteekseen yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja naisten täydellisen tasa-arvon, päämäärä tuntui alkuun utopialta.

– Epävarmuutta lisäsivät tiedot Englannista, jossa naisten äänioikeutta voimakeinoinkin ajaneet suffragetit taltutettiin kovin ottein kerta toisensa jälkeen.

– Naisten äänioikeuteen suhtautui epäillen myös silloinen senaattori KJ. Ståhlberg. Hän varoitti, että liian innokas rymistely naisasialla voi estää äänivallan laajennuksen miehiinkin.

- Myös jotkut konservatiivinaiset kauhistelivat työläisnaisten pääsyä heidän kanssaan yhteisiin vallan kamareihin ja nimittelivät vielä SDP:n ensimmäisiä naiskansaedustajiakin plebeijeiksi eli sivistymättömiksi moukiksi.

Vasemmisto ja liberaalit marssivat Maria Lähteenmäen mukaan naisten ääniasiassa yhtä jalkaa.

– Jo 1860-luvulla syntynyt tyttöjen ja poikien yhteinen koululaitos, raittiusseurat ja erilaiset yhdistykset tasoittivat tietä naisten ja miesten yhdenvertaiselle toiminnalle.

- Agraarilla elämänmuodollakin oli tärkeä merkityksensä. Maata viljeltiin enimmäkseen pienillä tiloilla, joissa naiset ja miehet puursivat rinta rinnan ja oppivat arvostamaan toistensa työtä.

Suurlakko ratkaisi

Samaan aikaan Suomen silloisessa emämaassa, Venäjällä kuohui. Tappioksi kääntynyt Japanin sota, 1905:n vallankumous, suurlakko ja Pietarin levottomuudet ajoivat tsaarin pakkorakoon myös suhteessa Suomeen.

Venäjän suurlakko laajeni meilläkin tsaarihallinnon vastaiseksi suurlakoksi. Työväenliike nousi lakon johtoon ja vaati paitsi autonomiarajoitusten purkamista, myös valtiollisia vapauksia itsenäisyyteen saakka. Suurlakon tavoitteet yhdistivät kaikkia suomalaisia aina suomalaiskiihkoiluun, fennomaniaan, asti.

Suurlakolla puristettu keisarin manifesti tuotti Suomelle uuden valtiopäiväjärjestyksen ohella myös yhdistymis-, sanan- ja kokoontumisvapauden.

Parin vuoden kuluttua suomalaisten vapauksia tosin jo rajoitettiin ja tilanne purkautui vasta 1917, kun tsaari syöstiin vallasta ja Suomi itsenäistyi.

Työpäivässä 13–16 tuntia

Jos Suomen naiset saivatkin poliittiset oikeudet etuajassa, sekä työssä että sosiaalisesti heidän asemansa oli kurja.

Enimmäkseen valvomaton asetus työväen suojelusta teollisuudessa oli olemassa. Se kielsi sentään työn alle 12-vuotiailta lapsilta, mutta salli jo 14-tuntisen päivän 15–18-vuotiaille. Nuorilla naisilla ei saanut teettää kaivostöitä eikä naisia yleensäkään määrätä puhdistamaan tai rasvaamaan käynnissä olevia voimakoneita.

Normaaliin työpäivään kuului 13–16 tuntia. Tällaisia rupeamia noudatettiin mm. leipomoissa ja kutomoissa. Toisaalta pätkätyö oli yleistä, kun naiset pyrkivät kynsin hampain perheen leipää leventämään. Naisilla ventileerattiin suhdanteita ja raaka-aineheilahteluja.

– Tehtaat rakennettiin pimeiksi ja ahtaiksi. Osasta laitoksia saattoi päätellä, että ne oli suunniteltu nimenomaan naistyöpaikoiksi.

– Naisen palkkamarkka oli tuohon aikaan 50 penniä, harvoin 10 penniä enemmän.

– Vaikeita työtapaturmia sattui tiuhaan. Kun vakuutuksia ei tunnettu, työvamma tiesi usein työpaikan menetystä ja entistä köyhemmän elämän alkua.

Naisten seksuaalinen häirintä oli tavallista.

– Voikkaan paperitehtaan 72 naisen piti savustaa 1904 lakolla ahdistelevia pomoja ulos. Maalta hakeutui varsinkin leipomoihin torppien tyttöjä, jotka tekivät yötöitä, asuivat työpaikkojensa takahuoneissa ja saivat ahdisteltuina huonon naisen leiman otsaansa.

Maria Lähteenmäki sanoo, että 1900-luvun alkuvuosina lapsityö maassa väheni ja perheenäidit tulivat lasten aukkoa paikkaamaan. Tämä synnytti kovan yhteiskunnallisen keskustelun, koska myös työläisperheiden malliin kuului kotona lapsia hoitava äiti.

– Köyhyys pakotti kuitenkin äidit tehtaisiin ja pesuloihin varsinkin 1910 lähtien, ja Suomen äitien palkkatyöläisyys pysyi Euroopan huipulla aina 1960-luvulle saakka.

Liittoja syntyi solkenaan

Eduskuntauudistuksen aikoihin maassa asui 2,8 miljoonaa kansalaista, joista 86 prosenttia maaseudulla.

Palkkatyöläisistä noin neljännes sai Maria Lähteenmäen mukaan leipänsä teollisuudesta, toinen neljännes sekatöistä ja vajaa viidennes palveluista.

Teollisuus työllisti runsaat 100 000 henkeä, joista naisia noin 26 000. Naisvaltaisimpia aloja olivat tupakka-, tekstiili- ja tulitikkuteollisuus, mutta myös paperitehtaiden työläisistä joka kolmas oli nainen.

Varsinkin suurlakko 1905 herätti tehdastyöläiset, ja heti seuraavana vuonna teollisuuden liittoja perustettiin kiivaaseen tahtiin. Samassa rytäkässä muodostettiin myös SAK:n edeltäjä Suomen Ammattijärjestö, joka piti perustamiskokouksensa huhtikuussa 2007. Siihen osallistui 365 edustajaa, joista 19 oli naisia.

SAJ:tä valmistellut toimikunta arvioi 1906, että ammattiliittoihin kuului noin 18 000 jäsentä, joista naisia 2 500. Kaikkiaan ammatissa toimivia naisia oli tuohon aikaan vajaat puoli miljoonaa.

Eero Kosonen