Kuva
maahanmuuttajasta nuorena, naimattomana, parempaa toimeentuloa etsimään lähteneenä
miehenä on murenemassa. Maahanmuuttaja on todellisuudessa yhä useammin nainen eri
puolilla maailmaa olevista noin 200 miljoonasta maahanmuuttajasta lähes puolet on
nykyään naisia. Joskus naisia on jopa enemmistö, kuten Iso-Britanniassa, missä kuusi
kymmenestä espanjalaisesta maahanmuuttajasta on naisia.
Maahanmuuttajanaiset hakeutuvat myös useammin työmarkkinoille, monasti tuomisinaan
koulutus, josta on uudelle kotimaalle hyötyä. Mutta naiset joutuvat usein
kaksinkertaisesti syrjityiksi, sukupuolensa ja alkuperänsä vuoksi.
Vaikka Suomi sijoittuu kansainvälisessä vertailussa sukupuolten
tasa-arvokysymyksessä hyvin, maamme on kansainvälisyyden suhteen moniin EU-maihin
verrattuna vielä vasta-alkaja, toteaa ulkoministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikön
päällikkö Johanna Suurpää.
Maahanmuuttajien kotouttaminen työmarkkinoille ketään syrjimättä ja kunkin
koulutusta vastaaviin tehtäviin molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla on asia,
joka vaatii meiltä vielä paljon työtä. Etenkin kun hallituksen pian lukkoon lyötävä
maahanmuuttajapoliittinen ohjelma nimenomaan nostaa esiin maahanmuuton lisäämisen, hän
sanoo.
Kielitaitoa ja yhtäläiset työehdot
Sillä Suomi kansainvälistyy, siitä pitää huolen jo meidän ikärakenteemme, joka
on huonoin koko EU:ssa. Kieltäytyminen ei ole vaihtoehto, kysymys on vain siitä miten
pitää toimia. Hallitus ei voi kuitenkaan päättää miten me maahanmuuttajiin
suhtaudumme, se voi vain esittää toimenpiteitä.
Maahanmuuttajanaiset nostetaan ohjelmassa esiin aivan erityisesti. He muodostavat
ryhmän, joka jää usein ulkopuoliseksi, joka ei opi kieltä, joka ei pysty
kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan. Ne ovat kaikki tekijöitä, jotka ovat
tärkeitä paitsi tämän nimenomaisen ryhmän, mutta myös seuraavan sukupolven
kotoutumisen kannalta, ihmisoikeusyksikön päällikkö korostaa.
Toimenpideluettelo on pitkä, kynnykset ovat korkeita ja kaikki osapuolet on
saatava työhön mukaan. Mitä enemmän työpaikalla on ulkomaalaislähtöisiä
työntekijöitä, sitä helpommaksi erilaisten ryhmien hyväksyminen tulee. Mutta myös
työyhteisön on tehtävä oma osansa koulutuksessa, omaa osaamista on jaettava, sanoo
Suurpää. Ja kielitaitoasiassa. Ilman kieltä ei työpaikalla ei voi olla tasa-arvoakaan.
Mutta myös tasa-arvonäkökulmasta on tärkeää, että ulkomainen työvoima ei
tee töitä huonommilla ehdoilla. Työehtojen dumppaaminen pitää estää. Tässä
asiassa ulkomaalaislaki tarjoaa aseiksi raportointia ja läpinäkyviä työehtoja,
Suurpää mainitsee. Mutta valvontaa ei saa kiristää niin tiukaksi, että se alkaa
toimia itseään vastaan, että maahanmuuttajien on vaikea löytää työtä.
Ennakkoluuloja vastaan taisteltava
Suurpää sanoo, että kaiken kaikkiaan kysymys on siitä, että haetaan rajat sille
mikä on ja mikä ei ole hyväksyttävää, sen lisäksi mitä sanovat EU:n
syrjintädirektiivi, oma lainsäädäntömme, tasa-arvolautakunta jne.
Ennakkoluuloja vastaan pitää taistella. Asenteet yhteiskunnassa ja työpaikoilla ovat
tärkeitä.
Jos maahanmuuttajat saavat mahdollisuudet toimia yhteiskunnassamme, meillä on
hyvät mahdollisuudet estää Ranskan tapaisten ghettojen syntyminen, ihmisoikeusyksikön
päällikkö Suurpää korostaa. Toisesta kulmasta katsottu tasa-arvoajatus,
syrjimättömyyden periaate, on ihmisoikeuksien ydin. Naisiin kohdistuva väkivalta ja
ihmiskaupan vastainen taistelu nostetaan aivan erityisesti esiin valtioneuvoston tasan
kaksi vuotta sitten antamassa ihmisoikeuspoliittisessa selvityksessä.
Naisiin kohdistuva väkivalta ja ihmiskauppa ovat keskeisiä kysymyksiä myös meillä.
Syyt ovat usein samat ympäri maailman, kuten ihmiskaupan dynamiikkakin, sanoo Suurpää,
joka itse uskoo raudanlujasti, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Minä lähinnä hämmästyn, kun tämä näkökohta voi loistaa poissaolollaan
meillä käytävässä keskustelussa. Että esimerkiksi rodullisen alkuperän tai
seksuaalisen suuntautumisen ajatellaan jollain tavoin vähentävän ihmisen arvoa.
Ingegerd Ekstrand
Euroopan
neuvosto päätti huippukokouksessaan viime vuonna, että taistelu naisiin kohdistuvaa
väkivaltaa vastaan on nostettava tärkeysjärjestyksen kärkeen. Strasbourgissa
päämajaansa pitävä neuvosto on myös hyväksynyt useita sopimuksia ja suorituksia
maahanmuuttajanaisten aseman parantamiseksi 46 jäsenvaltiossaan. Kaikki eivät ole
kuitenkaan edes ratifioineet sopimuksia niiden soveltamisesta puhumattakaan, sanoo
neuvoston tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kaarina Dromberg.
Meidän pitää oppia seuraamaan paremmin mitä tehdään ja katsoa, että
maahanmuuttajanaiset itse saavat informaatiota, sanoo Dromberg, joka tähdentää, että
uuden kotimaan on otettava vastuu siitä, että naiset voivat toimia tasavertaisesti
tavallisina kansalaisina.
Hän nosti neuvoston tammikuun kokouksessa esiin suomalaisen kotouttamisohjelman
yhtenä mahdollisena tapana parantaa maahanmuuttajanaisten tilannetta.
Drombergin mielestä olisi hyvä, jos maahanmuuttajanaisten koulutusta parannettaisiin
aikuis- ja oppisopimuskoulutuksella.
Myös työnantajien pitää ymmärtää, että maahanmuuttajanaisten
ammattiosaaminen kannattaa käyttää hyödyksi eikä ollenkaan kaihtaa maahanmuuttajia.
Älkää haaskatko työvoimaa, hän neuvoo ja sanoo, että maahanmuuttajanaiset voisivat
aloittaa uransa palveluammateissa, joissa työvoiman tarve on suuri. Erilainen
kulttuuritausta sekä erilaiset mies- ja naisroolit voivat heikentää naisten
mahdollisuuksia päästä mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Dromberg tarjoaa reseptiksi
yksinomaan naisille tarkoitettuja kielikursseja, mahdollisuutta tulkkien käyttämiseen
sekä yhteydenpidon lisäämistä maahanmuuttaja- ja syntyperäisten suomalaisnaisten
kesken.
Naisten on lähdettävä rohkeasti kodin ulkopuolelle, mikä ei aina ole
helppoa, hän sanoo ja kertoo eräästä maahanmuuttajanaisesta, joka on tämän askeleen
ottanut ja välittää nyt tietoa ja osaamista muille maahanmuuttajille.
Vaikka työpaikan löytäminen työmarkkinoilta on maahanmuuttajanaisille vaikeaa,
seuraavan sukupolven tilanne on varmasti jo helpompi. Tuore tanskalaisraportti osoittaa,
että noin 75 prosenttia 3035-vuotiaista maahanmuuttajanaisista on nykyisin
työmarkkinoilla, kun vastaava luku ensimmäisen polven maahanmuuttajien keskuudessa on
vain 50.