Orimattilan Kuivannon Peltolan tilan isäntä, kuten muutkin pienet ja keskisuuret kanankasvattajat, on helisemässä munien polkuhintojen kanssa.

– Virolaiset pyyhältävät jo ohi. Tuottajalle maksettiin syyskuussa maatalousministeriön tietokeskus Tiken mukaan kilosta munia 54 senttiä. Se jää kymmenkunta senttiä jälkeen munakiloa kohti normaalisti lasketuista rehu- ja poikaskuluistakin, sanoo Peltola.

Tilastokeskuksen laskelmat vahvistavat Peltolan valitusta.

Tuottajalle maksetusta munakilon reaalihinnasta on EU-jäsenyyden aikana kadonnut 55 prosenttia ja ruokakaupan hinnastakin kolmannes. Pudotus on peruselintarvikkeiden listalla viljojen jälkeen toiseksi suurin.

Jos kananmunien vähittäishinta olisi noussut kuluttajahintaindeksin yleisessä tahdissa, munakilon pitäisi maksaa reilusti yli kolmen euron. Nyt kilon saa melkein euron halvemmalla.

Hinnat alas ryminällä

Mutta ei EU yksin munamarkkinoita puistele. Lähes niin kauas kuin muisti kantaa ala on kärsinyt kovasta ylituotannosta. Viime aikoina markkinahäiriköiksi ovat nousseet myös teollisuusmaiset munapakkaamot.

Vielä parikymmentä vuotta sitten 170 prosentin omavaraisuuden kasvattamat munavuoret jyrättiin viennillä Neuvostoliittoon – tosin Euroopan markkinahinnatkin ylittäneillä vientituilla.

Sitten Neuvostoliitto 1990-luvun alussa kaatui, vienti tyssäsi, EU ilmestyi iholle ja vientituetkin ehtyivät. Niin tuottajat kuin munapakkaamotkin hermostuivat tuontiuhasta ja alalla alkoi hillitön uloslyönti.

Munakilosta tiloille maksettu hinta romahti 1,5 eurosta pahimmillaan reiluun 30 senttiin 1995, mutta palasi sentään vuoden kuluttua suunnilleen nykytasolle vajaaseen 60 senttiin. Pariksi 2000-luvun alkuvuodeksi tuottajahinta saatiin hilattua ns. Laitila-sopimuksella yli 80 sentin, mutta sittemmin tuotanto ja hinnat ovat sahanneet alakanttiin pidäkkeittä.

Hintarallissa munatuotannon vuosiarvo hiipui sekin 100 miljoonasta eurosta 40 miljoonaan.

Kanalat kylmenevät

Munien kulutus on pyörinyt vuosikymmenet noin 10 kilossa henkeä kohden vuodessa ja yhteensä noin 50 miljoonassa kilossa. Kulutus jää neljä kiloa EU-tason alle. Viime vuonna tuotanto ylitti kulutuksen 10 miljoonalla kilolla, ja viidenneksen ylikapasiteetti piti hinnat alhaalla.

Jouko Peltolan mukaan munia tuotetaan tällä haavaa vajaat 10 prosenttia yli tarpeen, mikä johtuu viime vuosien supistuneesta kulutuksesta.

– Munakaupassa hinta ei näytä vaikuttavan kulutukseen sitä eikä tätä. Tuskin 50 sentin korotus kaupan puolella juuri tuntuisi, mutta tuottajiin se pistäisi kyllä vipinää ja ylituotanto olisi taas valmis. Niin nopealiikkeistä tämä touhu on.

Huono kannattavuus ja tukkoiset markkinat ovat johtaneet siihen, että munavuoria sulatellaan kanoja listimällä. Munien tuotanto onkin vähentynyt 12 vuodessa neljänneksellä.

EU-aikana munatilat ovat kylmenneet 20 prosentin vuosivauhtia. Nyt jäljellä on noin 900 yli sadan kanan tilaa ja kolmisen miljoonaa kanaa, valtaosa niistä Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Alan uskotaan edelleen supistuvan ja tuotannon siirtyvän harvoihin suuriin yksiköihin.

Rakennemurrosta ruokkii myös kanojen hyvinvointidirektiivi. Se päästää munijat vuoteen 2012 mennessä nykyisistä häkeistä hieman väljempiin virikehäkkeihin, mutta lisää samalla raskaastikin laite- ja rakennuskustannuksia.

Munitusta 11 kuukautta

Peltoloilla muninnassa on jatkuvasti 15 000 kanaa, jotka vuodessa pyöräyttävät munia vajaan 300 000 kilon verran. Munat pakataan tilalla, ja isäntä itse ajaa ne kahdesti viikossa 30 suurasiakkaalle Lahden talousalueelle.

Kolmannesta tilan kanoista munitetaan lattiakanalassa, loppuja häkeissä. Kanaloita on seitsemän.

Väitteet siitä, että kanojen häkkikasvatus menisi rääkkäyksen puolelle, Peltola torjuu asiantuntemattomina. Hän itse sanoo syövänsä mieluiten häkkikanojen munia, koska ne tuotetaan hygieenisimmin. Myös nykyaikainen kananjalostus on kyennyt tuottamaan häkkioloihin soveltuvia, hyvinkin levollisia rotuja, hän sanoo.

Tietysti Peltola puhuu häkkien puolesta myös siksi, että se tuotantotapa on monin tavoin edullisin ja vähätöisin.

Kanaa munitetaan Peltolassa, kuten yleensä muuallakin, 11 kuukautta. Siinä ajassa elikko tuottaa 18–20 munakiloa.

Munarupeaman jälkeen kanala tyhjennetään ja kanat kärrätään Honkajoelle polttouuniin, koska kananliha ei teurastajia kiinnosta. Poltosta Peltola joutuu pulittamaan helttaa kohti 35 senttiä.

Kun tyhjä kanala on desinfioitu, sisään otetaan uudet untuvikot. Viisi kuukautta nuorikoiksi kasvettuaan ne aloittavat muninnan.

"Sydänmunia" omin eväin

Juuri nyt Jouko Peltola ei kananpidossa liiemmin järkeä näe. Vuosi eteenpäin tätä menoa, niin kanalaa kaatuu kuin heinää, hän ennustaa.

Itse Peltola aikoo pysyä munarumbassa mukana. Aina pitää yrittää, isäntä tuumii.

Tilan tuotannon etuihin kuuluu ensinnäkin suurehko, skaalahyötyä tarjoava kanamäärä.

Säästöjä ja markkinointihyötyä syntyy puolestaan siitä, että Peltolat tuottavat kaiken rehun itse. Rehu muodostaa munakilon noin euron suuruisista tuotantokuluista kolmanneksen ja on selvästi suurin.

Peltolalla on oma rehureseptikin, johon kuuluu kokojyväohran ja -kauran lisäksi rypsiöljyä. Tällä pöperöllä hyvät rasvahapot hänen kananmunissaan lisääntyvät ja niitä voi kehaista jopa "sydämellisiksi".

Rahaa jää omaan taskuun myös siitä, että munat pakataan kauppakuntoon itse. Tosin tämäkin hyöty romahti vuoden alussa, kun suuret kauppaketjut puristivat pakkaamojen osuudesta kaksi kolmannesta itselleen.

Nyt kauppa rohmuaa munakilon 2,50 euron hinnasta puolet, vaikka sen kulut myynnin välikätenä ovat olemattomat.

Verovaroista munantuottajille maksetaan tänä vuonna kansallista eläintukea, joka lisää munakilon tuottoa liki 15 sentillä.

Eero Kosonen