
Pohja
presidentin avuksi
ILOon
Presidentit Tarja Halonen Suomesta ja Benjamin
Mkapa Tansaniasta on kutsuttu puheenjohtajiksi työjärjestö ILOn komissioon, joka
pohtii globalisaation sosiaalista ulottuvuutta. Presidentti Halosta avustaa 25-jäsenisen
komission työssä Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja ja Kemianliiton
ex-puheenjohtaja Heikki Pohja.
Komissio on poikkeuksellisen
arvovaltainen. Siihen on kutsuttu taloustieteilijöitä, entisiä ministereitä,
yliopistojen professoreita ja kansainvälisten järjestöjen edustajia maailman eri
puolilta. Ay-liikkeestä jäseninä ovat mm. Yhdysvaltain AFL-CIO:n puheenjohtaja ja
Etelä-Afrikan Cosatun pääsihteeri.
ILOn historiassa on ensimmäisen kerran muodostettu ad hoc -aivoriihi, jota johtaa
kaksi istuvaa presidenttiä.
Idea riihen perustamiseen on peräisin ILOn pääjohtaja Juan Somavialta.
Hänestä nyt on aika pohtia globalisaation myönteisiä mahdollisuuksia ja sitä, miten
voidaan vähentää köyhyyttä ja työttömyyttä ja kiihdyttää taloudellista kasvua.
Somavian mielestä globalisaatiokeskustelussa on nyt aika pyrkiä konsensukseen.
Aivoriihelle on annettu aikaa vuoden 2003 syksyyn.
Heikki Pohja avustaa presidenttiä työnsä ohessa. Kansainvälistä kokomusta hän on
hankkinut mm. Kemianliiton kansainvälisessä työssä ja viiden vuoden työrupeamalla
SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteisen Brysselin-edustuston johdossa.
Palkkatyöläinen
2.5.2002 nro 4/02 |