vane.jpg (302 bytes)

ajan.jpg (4918 bytes)

Sahra Ryklief. Foto: HELI SAARELAAfrikka tarvitsee
sosiaalisia firmoja
 

mine1.jpg (716 bytes)  – Yritysten tulisi miettiä, mikä on niiden tehtävä Afrikassa. Tavoittelevatko ne maanosan teollisuuden ja työolojen kehittämistä vai ainoastaan voittoa, kyseli eteläafrikkalaisen Labour Research Service-tutkimusinstituutin johtaja Sahra Ryklief Afrikka 2002–tapahtuman seminaarissa huhtikuussa Helsingissä.

Seminaarissa pohdittiin maailmankaupan eettisiä pelisääntöjä ja perusoikeuksia. Eettisyyttä penättiin etenkin yrityksiltä, kuluttajien vastuuta korostettiin eettisesti kestävien tuotteiden ostamisessa.

– Yritysten velvollisuutena on edistää kunkin maan sosiaalista kehitystä huolehtimalla työntekijöiden työoloista, terveydestä ja koulutuksesta. Siirtomaavallan perintö tulisi päättää palkkaamalla afrikkalaisia asiantuntijoiksi eikä ainoastaan halvaksi työvoimaksi, Ryklief vaati.

Hän toivoi yrityksiltä omien käytäntöjensä tarkkailua ja niiden raportoimista kuluttajille.

– Sosiaaliset kysymykset ovat astuneet taloustieteen retoriikkaan tai ainakin talouspuheen reuna-alueille. Se ei ole sattumaa, vaan ihmisten reaktioiden tulosta. Yritysten sosiaalista vastuuta vaativalla aktivismilla on nyt tilaus.

Kirkon ulkomaanapua edustanut Ulf Särs nosti Etelä-Afrikan malliesimerkiksi kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista. 1980-luvulla alkaneet ostoboikotit vaativat rotuerotteluun puuttumista ja toivat sen entistä laajempaan tietoisuuteen.

Ryklief joutui vastaamaan myös siihen, mitä eteläafrikkalaisia tuotteita tänä päivänä tulisi boikotoida. Joko maasta tuotu viini maistuu muulta kuin huonolta omaltatunnolta?

– Tärkeämpää kuin boikotoida jotain tuotetta on tukea työntekijöitä heidän kamppailussaan parempien olosuhteiden puolesta, kuului Rykliefin mietitty vastaus.

Anna Niemelä

Palkkatyöläinen 2.5.2002 nro 4/02

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)