Talgolaiset pitävät toleranssin tarkasti kurissa, alle puolessa millissä, ja kytkennät kaavioiden mukaisina. Tekevät laatutyötä, jolle soisi olevan menekkiä muita maita myöten.

Kolmisen vuotta espanjalaisen perheyrityksen tytäryhtiönä toimineen tehtaan työntekijät ovat emoyhtiöönsä tyytyväisiä. Tehtaaseen investoitiin ja mielekästä työtä on riittänyt näihin saakka aika mukavasti. Mutta nyt ovat lomautuslappujen tuojat liikkeellä. Eivät ehkä olisi, mikäli kotimainen VR olisi lunastanut optionsa. VR petti. Osa porukasta on siksi jo pakkolomautettu, lisää lähtenee kohta.

Pääluottamusmies Risto Kämäräinen ei usko syvään aallonpohjaan, vaikka kertookin neuvotteluissa olleen esillä synkkiä lukemia. 350:stä työntekijästä uhkaa lomautus peräti 180:tä ja 140:sta toimihenkilöstä on kaavailtu lomautettavaksi 30. Portin ulkopuolella on jo 70 ukkoa.

Kämäräinen sanoo tietävänsä, että tarjouslaskelmia tehdään koko ajan kuumeisesti. Maailmanlaajuiselta markkinoinnilta toivotaan kesän kuluessa tulosta.

Venäjän vaunut historiaa

Mainarit nousivat Otanmäen kaivostunneleista maan pinnalle kun kaivos aikoinaan suljettiin. Vuonna 1985 he ryhtyivät kokoamaan junavaunuja. Neuvostoliittoon uskottiin uppoavan tavaravaunuja pilvin pimein. Paljon niitä urakoitiin ja menikin niitä aluksi, mutta satoja valmiita vaunuja jäi käsiin, kun idänkauppa tyssäsi 1991.

Vuolijoen vaunutehtaan pihan raiteistolla kyyhötti upouusien vaunujen sankka rivistö, ja monien kainuulaisten ratapihojen sivuraiteet asuivat kauan aikaa täynnä surullisen kuuluisaa maksamatonta Neuvostoliiton tavaraa.

Nyt pihat ovat noista vaunuista vapaat, viimeinen hyrskytteli pois viime lokakuussa.

Vaunuja kokoava tehdas perustettiin aikoinaan juuri Neuvostoliiton kauppaa varten, sittemmin vaunuja alettiin tehdä myös Ruotsiin, Englantiin, Tanskaan ja Norjaan, muutama taisi vislata Sveitsiin saakka.

– Kun kauppa tyrehtyi eikä Rautaruukki keksinyt junavaunutehtaalle enää käyttöä, tuotanto lopahti. Kokoomahallit olivat pahimmillaan niin tyhjiä, etteivät ukkojen päät olleet lähelläkään kolista yhteen. Juttukaveria sai hakea, muistelee asentaja Pekka Nousiainen.

VR optiot harakoille

– Jos olisimme edelleen Rautaruukin kylkiäisenä, olisi hukka meidät perinyt. Onneksi tulivat espanjalaiset ja pelastivat toistaiseksi. Viiden hehtaarin kokoomahalleissa puhalsi uusi tuuli, koneistukseen investoitiin tosi paljon. Konepajalohkon polttopää työnnettiin hetimiten ulos ja uutta tuotiin tilalle, siitä se lähti. Luulisi näillä vehkeillä ja takaisin palkatulla kokeneella porukalla olevan tulevaisuutta, sanovat Pekka Nousiainen ja Risto Kämäräinen.

Miehet kehuvat espanjalaista emoyhtiötä. Tieto on kulkenut tehtaan sisällä hyvin ja työn laatua on kehuttu. Kotimaahan on sähköistetty vetureita ja koottu kaksikerrosvaunuja, HKL:lle on mennyt raitiovaunuja. Konepajan 70 miestä on ollut vuosisopimushommissa.

Seuraavaksi olisi jatkettu VR:n vaunuilla, mutta suunnitelma ei toteutunutkaan.

– VR:n option lunastamattomuutta perustellaan kai sillä, ettei valtiomme rautateitä ole rahanpuutteessa pystytty rakentamaan modernien nopeiden junien vaatimalle tasolle, eikä kalustoakaan siten vielä tarvita, miettii Nousiainen.

Tosi tarkat toleranssit

Hitsaaja nyökäyttää päätään rutiinilla ja kasvusuojus kopsahtaa alas. Kipinät lentävät.

– Kokoan tässä HKL:lle ratikan teliä. Viisi moduulia yhteen, teräksestä, tietysti ruostumattomasta. Toleranssit on tosi tarkat, hyvä jos vajaan puoli milliä saa kokonaisuus heittää. 25. moduuli on menossa, kohta tuleekin paussi… eipä oo tietoa, mitä kesäloman jälkeen tehdään, sanoo pitkän linjan metallimies Jukka Rahikkala.

Keskikesällä, lomautusten lomassa, metallin väki vähän juhlii. Otanmäen metalli- ja kaivostyöväen ammattiosasto 256 viettää silloin 50-vuotisjuhliaan.

Hehtaarihallissa alkaa olla tyhjää, viimeisiä vaunuja kootaan. Miehenpäitä vilahtelee korkeuksissa, ratikan katolla. Komea vaunu seisoo aitauksessa, jonka sisälle astuminen muilta kuin katolla heiluvilta on varovaloin ankarasti kielletty. Utelias saattaisi saada tappavan sähköiskun…

– Varustelemme tätä vaunua lähtöön, osutamme piuhat tasan tarkkaan oikein. Homma vaatii äärimmäistä huolellisuutta, kuviolukutaito on osattava. Tarvitaan satoja oikeita liitosvaiheita, muuten ei hesalaisten ratikka kulje, väittää varustelija Juha Lehtola.

Penskasta asti näpräämisestä pitänyt nuoren polven metallimies Lehtola on paluumuuttaja. Hän kävi keikan Helsingissä, oli autonasentajana, mutta palasi Kainuuseen junavaunujen tekoon.

ICS-vaunun takaliston kelkassa kiikkuu kolme miestä asentamassa painetiivistä ylikulkua.

– Työ on kiinnostavaa, kunhan sitä vain piisaisi. Epävarmuuden aalto on jälleen liikkeellä. Toivotaan, ettei lomautuslippuja enää tule, sanovat Pentti Karjalainen, Raimo Leinonen ja Juha Partanen.

He eivät panisi pahakseen, vaikka hyvän työn markkinamiehille, siis vaunukaluston kauppaajille, annettaisiin pientä porkkanaa, jotta he solmisivat tuottavia sopimuksia pitkin Eurooppaa.

Maija-Liisa Jalkanen