vane.jpg (302 bytes)

tee.jpg (2675 bytes)

Piirros: KRISTIAN NIVALAPyhätyökään
ei nostata
purnausta

mine1.jpg (716 bytes)  – Ajat ovat muuttuneet todella paljon, pääluottamusmies Eija Grönlund Kaarina-Centeristä kertoo. Työ on yhä enemmän osa-aikaista, silti omista työehdoista ei juuri puhuta.

– Kaupan alalla on aina olut niin. Puolensa pitäjiä on ollut vähän.

Asiat voivat tulla pääluottamusmiehen korviin asti. Sen pitemmälle niitä ei edes haluta viedä.

– Tulevatko ongelmat minullekaan asti, Grönlund epäilee.

Käytännössä ihmiset helposti sopivat asiat heti työnantajan kanssa.

– Ihmiset pelkäävät työpaikkansa puolesta tai että työtunnit vähenevät.

Grönlund ei epäile, etteikö sama ongelma koskisi muitakin kuin Palvelualojen ammattiliitto PAMia.

– Tänä päivänä se on ala kuin ala. On tehtävä sitä mitä saa.

Toisaalta myös työnantajan kannattaisi varautua tuleviin vuosiin.

– Jo nyt on vaikeaa saada ammattitaitoista väkeä.

Hän pohtii, että ennen kaupan ala oli motivoivaa ja mielekästä, työstä sai paljon itselleenkin. Tänä päivänä tahtia vain kiristetään. Myyntityössä olennaista on ihmisten välinen kontakti. Juuri se on palvelua, mutta siihen ei ole aikaa.

Yksi esimerkki ongelmakohdista työvuorolistojen teko.

– Listat eivät ole koskaan toimineet.

Aikanaan asiaan yritettiin muutosta pyytämällä liitosta apua. Kun liiton edustaja lopulta oli työpaikalla, ihmiset kielsivät koko ongelman tyyliin, "ei sillä minulle niin väliä ole".

Työntekijöitä, joista useimmat ovat naisia, rasittaa myös sunnuntaiaukiolo. Pienten lasten äidit ja ehkä vielä yksinhuoltajat ovat helisemässä.

– Mihin sitä lasta viikonloppuna viedään?

Silti kukaan ei sano ei, kun kysytään, tuletko sunnuntaina töihin.

Grönlund kehottaa silti jo kesätyöntekijöistä alkaen ihmisiä pitämään oikeuksistaan huolta.

– Jokaisen täytyy sen verran arvostaa itseään ja omaa työtään, että saa sen, mikä kuuluu. Niin nurinkurista kuin se onkin, se ei ole rettelöintiä, vaan omien oikeuksien puolustamista.

Kun on työstään ja työpaikastaan ylpeä, on myös motivoitunut työhön.

– Sellainen joka ei pidä kiinni omasta edustaan, pitää tuskin myöskään työnantajan eduista kiinni.

Sini Silván

Palkkatyöläinen 2.5.2002 nro 4/02

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)