Haluamme kantaa oman vastuumme
maailman sosiaalisesta kehityksestä. Eettinen standardi on meille väline, jonka avulla
voimme seurata ja parantaa toimintamme eettisyyttä, hän julistaa yrityksen
verkkosivuilla. Lapsi-, orja- ja pakkotyö ovat Livalille nollatoleranssikysymyksiä.
Hän selventää Palkkatyöläiselle, ettei yritys pyri olemaan mikään
maailmanparantaja, mutta että sitoutumisen takana on tietty idealistinen asennoituminen.
Ensisijaisesti kysymys on toiminnasta kehitysmaissa, etenkin Kiinassa, missä Livalilla on
alihankkijoita. Mutta parantamisen varaa on Suomessakin, hän toteaa.
Livalin pääluottamusmies Seija Kankaanpää löytyy kotoaan Porvoosta,
loppupalamisen aiheuttamalta sairaslomalta. Se kuva, jonka hän omien kokemustensa
perusteella antaa Livalin henkilöstöpolitiikasta, vahvistaa Iisahon toteamuksen.
Yrityksen sosiaalisen vastuunoton tasoa on todellakin varaa parantaa.
Seija Kankaanpää on hiljainen ja väsynyt. Hän on polttanut itsensä loppuun kovassa
työssä ja luottamiestehtävän paineissa. Mutta hän aikoo palata eikä antaa periksi.
Seija Kankaanpään tuntema Lival on työpaikka, jossa työtahti on viritetty
äärimmilleen, urakoita kiristetään ja johdon edessä kumarrellaan. Hän on kokenut
itsensä silmälläpidon alaiseksi ja voimattomaksi.
Työntekijät ovat levottomia ja hädissään: he pelkäävät menettävänsä
työpaikkansa, jos valittavat. Ne jotka voivat, hakeutuvat muualle. Muut yrittävät
kestää ja kärsivät hiljaa.
Heitämme joskus keskenämme herjaa, että tuntuu kuin oltaisiin vankilassa,
Seija Kankaanpää sanoo ja hymyilee väsyneesti.
Sairaslomat syynissä
Sairaslomat on asetettu Livalilla suurennuslasin alle. Helmikuussa ilmoitustaululle
ilmestyi paperi, jossa todettiin, ettei lääkärin antama sairaslomatodistus
välttämättä sido työnantajaa. Lival tutkii kaikki sairaslomatodistukset ja varaa
itselleen oikeuden arvioida sairauden laatua.
Jos työntekijä arvioinnin perusteella pystyy tekemään jotakin muuta työtä,
hänelle osoitetaan sellainen. Jos sairaslomassa on epäselvyyksiä, palkkaa ei makseta.
Ilmoituksen teksti on kopioitu Sipoon terveyskeskuksen ylilääkärin lausuntoon, joka
on kirjoitettu kunnan viralliselle kirjelomakkeelle. Ilmoitus otettiin pois taululta, kun
varapääluottamusmies kääntyi asiassa Metalliliiton puoleen.
Työsuojelutarkastaja Lea Piho Uudenmaan työsuojelupiiristä äimistyy paperin
nähdessään. Hän sanoo, ettei ole koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.
Ei tämä ainakaan todista työpaikan hyvästä ilmapiiristä. Tämähän on
yksi tapa osoittaa epäluottamusta työntekijöitä kohtaan.
Suorastaan laittomana hän ei kuitenkaan paperia pidä. Työnantajalla on oikeus
tarkastaa lääkärintodistus ja selvittää, pystyykö työntekijä tekemään jotakin
muuta työtä. Mutta lääkärin diagnoosia työnantaja ei voi muuttaa ja lääkärin
vaitiolovelvollisuus pätee myös suhteessa työnantajaan.
Riitta Harjula istuu Livalin asennushallissa ja kiinnittää lasia
muovikehyksiin. Hänestä tunnelma työpaikalla on kehno. Puhutaan kyllä, että täytyisi
pitää yhtä ja pitää puolensa, mutta puheita pidemmälle ei päästä.
Totta kai on huono juttu, jos ei edes uskalleta pitää sairaslomaa ja
täällä pitää todella miettiä ennen kuin on päivänkin poissa.
Urakat ovat tiukkoja, Riitta Harjula sanoo. Kellokalle ilmaantuu paikalle heti
sekuntikellonsa kanssa, jos joku onnistuu saamaan irti ylimääräisen lantin. Ja urakkaa
kiristetään jälleen.
Riitta Harjulan työtoveri Nanna Jansson iloitsee siitä, että eläkkeeseen on
enää kolme vuotta. Hän on tyytyväinen työtehtäviinsä, mutta työpaikan tunnelmista
hän ei halua sanoa mitään.
Parempi kun ei sano mitä ajattelee, hän toteaa ja panee suun suppuun.
Alumiinilevyjä reiittävä Finn Åström puhuu avoimemmin, mutta on myös
tyytyväisempi oloonsa.
Jos osaa suhtautua asioihin oikealla tavalla, täällä on hyvä olla töissä,
hän sanoo. Työt on tehtävä siinä tahdissa kun niitä tulee.
Täyttä vauhtia koko päivän. Jos työt vähenevät, vähenee väkikin.
Åström tekee mielellään ylitöitä, sillä hänellä on asuntolaina maksettavana.
Ylitöitä on viime vuosina tullut tehtyä 170300 tuntia.
Tällä hetkellä hän tekee töitä tuntipalkalla, mutta on aiemmin tehnyt myös
urakkaa.
Siitä en tykännyt. Rahaa tuli huonosti, vaikka vauhti oli koko ajan hurja.
Varapääluottamusmies Johan Järvinen on joutunut astumaan Seija Kankaanpään
tilalle tämän sairasloman ajaksi. Paikka on hankala ja hän pyrkinyt neuvottelemaan ja
sovittelemaan pikemminkin kuin hakemaan riitaa.
Olen ehkä huono luottamusmies, hän huokaisee.
Hänen mielestään johdon kanssa pystyy keskustelemaan ja hän toivoo, että
vuoropuhelua voitaisiin jatkaa.
Normaalia?
Myös Viveka Iisaho vakuuttelee yhteistyötahtoa.
Ihmiset ovat suurin voimavaramme ja heistä on pidettävä huolta, hän sanoo.
Kritiikkiä tulee päivittäin. Asiallinen kritiikki otetaan vastaan ja
katsotaan, miten asioita voidaan parantaa.
Iisaho haluaa tyynnytellä sairaslomatodistuksista syntynyttä kiistaa. Missään
vaiheessa ei ole ollut tarkoitus asettaa kyseenalaiseksi perusteltuja sairaslomia.
Eihän ihmisiä sairaina töihin haluta.
Hänestä on ikävää, että sairaslomia koskeva ohje sai kielteisen vastaanoton ja
korostaa, että paperi poistettiin ilmoitustaululta heti, kun ammattiosasto siihen reagoi.
Urakkahinnoittelusta hän sanoo vain, että työtutkimuksia tekevä firma on sanonut
sen olevan aivan normaalia.
Sopimussihteeri Vuokko Väänänen Metalliliitosta sanoo, että
urakkahinnoittelua saa muuttaa vain siinä tapauksessa, että työssä tapahtuu sellaisia
muutoksia, jotka riittävät uuden urakkahinnan perusteeksi. Se että työntekijät
tottuvat työhön, tekevät sitä nopeammin ja ansaitsevat enemmän ei ole pätevä
peruste urakkaehtojen kiristämiselle.
Hänestä osapuolten pitäisikin ryhtyä neuvottelemaan Livalin urakkajärjestelyistä.
Metalliliittoon on nimittäin kantautunut kovin runsaasti viestejä, jotka kertovat
tyytymättömyydestä urakoihin tässä yrityksessä.
Loukkaavaa
Seija Kankaanpäätä on loukannut myös Livalin tapa käsitellä kirjelähetyksiä.
Hän kertoo, että kaikki hänelle yritykseen tuleva posti avataan ennen kuin se tulee
hänen käsiinsä. Myös silloin, kun hänen nimensä on kirjekuoressa ylimpänä.
Olen korostanut, etten pidä siitä, että postiani avataan, mutta saanut
vastaukseksi, että se on Livalilla käytäntö.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio muistelee, että on olemassa ennakkotapaus,
jossa katsottiin, että työntekijälle virastoon tulevaa kirjettä, jossa vastaanottajan
nimi on ylinnä, on pidettävä henkilökohtaisena. Samaa logiikkaa pitäisi voida
soveltaa myös yritykseen.
Muilta osin Aarnio kehottaa kääntymään viestintäviraston puoleen. Siellä lakimies
Kirsi Sunila-Putilin viittaa perustuslain 10. pykälään ja rikoslain
viestintäsalaisuutta koskeviin määräyksiin. Perustuslaki toteaa, että kirjesalaisuus
on loukkaamaton. Rikoslain 38. luvun 3. §:ssä sanotaan:
"Joka oikeudettomasti avaa toiselle osoitetun kirjeen
on tuomittava
viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi
vuodeksi".
Jos tällainen loukkaus on tapahtunut, asian voi ratkaista ainoastaan tuomioistuin.
Hans Jern
SAI:n (Social Accountability International) eettisen standardin SA 8000 myöntää BVQI
(Bureau Veritas Quality International), joka on monikansallinen ja tunnettu toimija
sertifiointimarkkinoilla. SA 8000 standardin pohjana ovat Kansainvälisen
työjärjestön ILO:n yleissopimukset ja YK:n ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia koskevat
julistukset.
BQVI:n edustajat ovat käyneet Livalilla kahdesti ja haastatelleet silloin myös
yrityksen luottamusmiestä.