Meiltä kysytään tämän
tästä, mitä sijaiselle pitäisi halvimmillaan maksaa. Erityisesti tukityöllistettyjä
pidetään työpaikoilla helposti alemmassa kastissa, työläistarkastaja Aila Kruus
Keski-Suomen työsuojelupiiristä hymähtää.
Kruusin mukaan ihminen tekee aina viisaasti, jos solmii kirjallisen työsopimuksen.
Siihen on hyvä vedota, jos tehtävät eivät olekaan sitä mistä sovittiin, tai jos
työaika, palkka tai muut ehdot eivät vastaa sovittua.
Siitä puhe mistä puute. Vielä 1980-luvulla ihmiset purkivat sydäntään
ammattijärjestöjen kokouksissa, minkä jälkeen edushenkilöt haukkuivat herrat tarpeen
mukaan. Tänä päivänä ihmiset jupisevat korkeintaan selän takana,
työsuojeluvaltuutettu Veijo Koskinen Jyväskylän kaupungilta ironisoi.
Koskisen mukaan puhumattomuus on työelämän yhteistä omaisuutta. Määräaikaisia
töitä tai projekteja tekevät laskevat tulevaisuuttaan ja mitä kannattaa sanoa, suuret
ikäluokat taas eivät ole tottuneet keskustelemaan ja ovat hekin varovaisia
työpaikkojensa suhteen.
Lama jätti työntekijöihin työttömyyden ja erityisesti pieniin työnantajiin
työllistämisen pelon.
Tutkija Taru Feldt Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta muistuttaa,
että työpaikan menettämisen pelko vetää ihmisen varovaiseksi, vaikka pelkoon ei olisi
edes todellista aihetta.
Jo alussa on lopussa
Tänä päivänä ns. normaalia työtä hoidetaan yhä enemmän projekteissa myös
kunnissa ja valtiolla. Kun projektien sisällöt määritellään joka kerta hieman
erilaisiksi, niissä voidaan käyttää osittain samoja työntekijöitä.
Kaikista palkansaajista eniten pätkätyötä tekevät alle 30-vuotiaat naiset.
Tilastokeskuksen mukaan lähes puolet alle 29-vuotiaista naisista tekee määräaikaista
työtä ja alle 35-vuotiaista reilu kolmannes. Alle 35-vuotiaista miehistä joka kymmenes
tekee määräaikaista työtä.
Ensimmäiset tutkimukset nuorten naisten väsähtämisestä ovat valmistuneet.
Kuulostaa uskomattomalta, että ihminen olisi lopussa jo työelämänsä alussa, mutta jos
takana on kymmenen vuoden turvattomuus, elämätön elämä ja tekemättömät lapset,
niin onko se ihme.
Nuoret tulevat työelämään, jossa ihmisen pitää myydä itsensä joka
päivä uudestaan. Kyllä siinä oppii sanomisiaan harkitsemaan, Koskinen sanoo.
Työsuojeluvaltuutetun mielestä vakituisten työntekijöiden olisi syytä katsoa
peiliin, sillä on aika tavallista, että sijainen vaiennetaan työyhteisön ulkopuolelle.
Jätetään sijainen kutsumatta työpaikkakokouksiin, illanistujaisiin tai
kehityspalavereihin, ei sen suureellisempaa.
Ei vastaa, kun ei kysytä
Jyväskylän kaupungilla on noin 3 700 vakituista työntekijää. Määräaikaisia on
noin 1 300, joista reilut 500 sijaisia. Alle vuoden mittaiset työsuhteet eivät kuulu
työterveyshuollon piiriin, toki tapaturmat ja riskitarkastukset hoidetaan. Ratkaisua
perustellaan sillä, että paperisota terveyskeskusten välillä menisi vallan sekaisin,
jos määräaikaisuuksia tekevät otettaisiin yhteisen työterveyshuollon piiriin.
Pätkätyöläiset ovat hiljainen vähemmistö, sen voin pitkän kokemuksen
perusteella sanoa. Monet heistä eivät uskalla puuttua asioihin, koska pelkäävät,
että seuraavaa pätkää ei tule, työterveyshoitaja Mirja Puhalainen summaa.
Toisaalta pätkää tekevien mielipidettä ei edes kysytä, sillä ilmapiirikyselyt
tehdään vakituisille työntekijöille. Kehittämispäivien aikana on tavallista, että
sijaiset jäävät töihin.
Vuoden karanteenista huolimatta pätkätyötä tekevät kääntyvät huolissaan
työterveyden puoleen. Puhelut on otettava vakavasti, sillä määräaikaisen
työntekijän tunnelmat heijastavat koko työyhteisön tilannetta.
Puhuminen auttaa aina. Vakituiset työntekijät eivät aina edes oivalla
harrastavansa syrjintää.
Henkilöstöasian sihteeri Valma Järvisen korviin ei ole kantautunut tietoa,
että määräaikaisia kohdeltaisiin muita työtekijöitä huonommin. Käytännössä
osallistumisen raja kulkee apurahoissa ja koulutuksessa. Koulutusta annetaan pääasiassa
vakituisille työntekijöille, sillä määräaikaiset vain veisivät tiedon mennessään.
Työpaikkakohtaisiin tai kaikille avoimiin koulutuksiin ovat kaikki
tervetulleita.
Järvinen muistuttaa, että kunnan työntekijät ovat veromarkoilla töissä. Palveluja
pitäisi tuottaa mahdollisimman edullisesti, mutta samalla laadukkaasti ja tasapuolisesti.
Projektit tuovat kaupungille kaivattua kehittämisrahaa ja -rauhaa. Valitettavan usein
hyvin alkuun saatettu asia joudutaan lopettamaan jatkorahoituksen puutteessa.
Eräs onnellinen loppu
Jyväskylän kaupungin suurin hallintokunta, sosiaali- ja terveyspalvelukeskus maksaa
palkkaa 1 800 työntekijälle. Vajaa kolmannes heistä on määräaikaisia.
Hallintokunnassa on oivallettu pysyvyyden voima, sillä viime vuosina keskus on
pyrkinyt tarjoamaan vakituista työtä.
Yksi onnellisesti asettuneista on osastosihteeri Tarja Blomqvist, joka
laskujensa mukaan ennätti tehdä kaupungille yhdeksän sijaisuutta ennen
vakinaistamistaan.
Kyllähän siinä on valtava ero, oletko vakituinen vai määräaikainen. Ei
minua suljettu ulos, mutta silti ajattelin, että mitäs minä näihin asioihin puutun,
määräaikainen, Blomqvist kertoo.
Pätkätyövuoden olivat henkisesti kuluttavia, vaikka Blomqvist otettiin hyvin mukaan
työyhteisöihin, ja "ulkoa tulleena" mieluusti myös erilaisiin
kehittämispalavereihin. Tarttumapinta työyhteisöön katkesi aina hyvään alkuun,
sillä sijaisuudet kestivät 35 kuukautta kerrallaan. Jälkikäteen katsottuna
pätkistä on iso ilo, sillä kaupunkityönantaja tuli tutuksi monesta näkökulmasta.
Irene Pakkanen