– Vaikka ilmeiset konfliktit olivatkin jo laantuneet, elettiin hermosodassa. Näennäisesti rauha maassa, mutta ilmapiiri oli kalsea, Matti Kuittinen luonnehtii. Tämäntapaiset työyhteisöt eivät ole ylen harvinaisia, joskin todella karmea ilmasto on kyllä poikkeus.

– Parikymmentä prosenttia on keskusteluilmapiiriltään tosi hyviä, suurin osa on tavallisia. Onneksi myös diktatuureja on vähän.

Sähläyksestä sotkuun

Vuoropuhelun välttäminen ei haittaa pelkästään kahvituntijuttelua, ainakaan tuotannollisilla aloilla.

– Kun yhteistyötä tarvitaan tuotteen aikaansaamiseksi, vaikeneminen vaikeuttaa työoloja ja huonontaa tuottavuutta. Tiimissä saattaa olla vaikka yksi työntekijä, joka ei selviä töistään. Muut syyttävät häntä herkästi ammattitaidottomuudesta, vaikka syynä onkin se, että tieto ei kulje: työntekijä joutuu haparoimaan sokkona työmaallaan, tekemään ratkaisunsa arvailujen varassa, Matti Kuittinen kuvailee.

Oman, tiedon puutteessa hataran käsityksensä mukaan tilanteet ratkaiseva työntekijä voi tehdä vakaviakin virheitä. Ja niistä taas ei puhuta. Syntyy kierre, jossa joku sählää ja sotkee asioita ja se ärsyttää muita.

Tutkimuksessaan Matti Kuittinen löysi kahdenlaista asennoitumista tilanteeseen. Aktiivinen tyyppi yrittää kovemmin ja näin ollen sählää entistä ankarammin ja huonontaa tilannettaan. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voivat olla vaikka potkut.

Passiivinen työntekijä tyytyy minimiin. Hänen selviytymiskeinonsa on välinpitämättömyys. Hän tekee vain välttämättömimmän ja hakee elämälleen sisältöä muualta kuin työstä.

Eroon syntipukeista

Tilanteesta pois pääsy on vaikeaa. Matti Kuittisen tutkimuksen kohteessa tilanne laukesi itsestään, sillä yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos ja avainhenkilöt vaihtuivat. Lisäksi muutaman taisteluparin toinen osapuoli vaihtoi työpaikkaa.

– Tie avoimuuteen on pitkä ja vaikea. Ja on luovimisessa hyvätkin puolensa. Välttelykäyttäytymisen ansioista ongelmallinen työyhteisö toimii edes jotenkin, kun työrauha taataan. Ihmiset sietävät huonoa vuorovaikutustilannetta työpaikoilla ihan hyvin.

On kätevääkin, että joka risahduksesta ei pidetä käräjiä tunnustellen kaikilta ’miten sä nyt tän koet?’ Mutta avoimuus parantaa sekä työssä viihtymistä että tulosta.

Jokainen voi aloittaa työilmapiirin parantamisen itsestään.

– Vaikka toisesta ei tykkää, ammatillisesti pitää pystyä toimiaan yhdessä. Syyttelystä ja oman viattomuuden vakuuttelusta tulisi päästä rehelliseen tilannekatsaukseen: mitä on tapahtunut ja mitä me voisimme tälle yhdessä tehdä?

Jos joku on mokannut, voisi syyttelyn sijaan pohtia onko tämä hänen vikansa? Tehtiinkö se tahallaan? Ja jos työkaveri taas toimii kehujen arvoisesti, kehutaan. Eihän se ole keneltäkään pois.

– Vaikka jokainen on avainasemassa oman käyttäytymisensä suhteen, myös esimiehen rooli on ratkaiseva. Hyödyllistä olisi yrittää laajentaa rauhallista keskusteluilmapiiriä vaikeitten asioitten suuntaan vähitellen, sillä suurimmasta osasta asioitahan pystytään yleensä keskustelemaan järkevästi ja rakentavasti.

Johanna Westersund