vane.jpg (302 bytes)

 Teema                             

Mieluummin orjatyö kuin työttömyys

mine1.jpg (716 bytes)   Valo lankeaa sisään työtilan suurista ikkunoista. Kaikkialla on telineitä, joissa roikkuu valmiiksi ommeltuja tai puolivalmiita vaatteita. Kangaspakkoja, kankaankaistaleita, lankarullia, ompelukoneita, silityslautoja. Yhdeksän naista tiukasti keskittyneinä omiin töihinsä. - Jos olisin nuori ja miettisin perheen perustamista, ei tällaista työtä voisi tehdä, tuumaa Terttu Alasalmi. Kuva: ROBERT SEGEROmpelukone surahtaa välillä huomiota herättämättä. Muutoin salissa on hämmästyttävän hiljaista. Rauhan rikkoo vain lasikopissa istuvan ja puhelimessa liikeasioista keskustelevan naisen ääni.

Nämä kymmenen naista on irtisanottu entisistä työpaikoistaan Turun seudun eri tekstiilialan yrityksistä. Nyt he kaikki toimivat yksityisyrittäjinä omilla toiminimillään, mutta työskentelevät yhdessä osuuskuntaperiaatteella. Kun he aloittivat vuonna 1994, kukaan ei olisi sijoittanut puupenniäkään heihin tai heidän yritykseensä.

– Entinen elinkeinoasiamies oli sitä mieltä, että yritys oli tuhoon tuomittu, koska olemme kaikki akkoja. Meillä ei ollut järkeä hankkia edes miespuolista johtajaa, Raija Alanko kertoo.

Mutta helpolla he eivät pääse. Suurin ongelma on hintojen määrittely. Tason sanelevat toimeksiantajat. Sata prosenttia tuotannosta on alihankintaa, ja ellei tarjottua työtä ota vastaan tarjottuun hintaan, se menee jollekulle muulle. Todennäköisesti Viroon. Naisten työ on silkkaa ja puhdasta orjatyötä, mutta he tekevät sitäkin mieluummin kuin ovat työttöminä. Yhdentoista tai jopa kahdentoista tunnin työpäivät ovat tavallista arkea etenkin nyt kiireaikana. Myös lauantait kuluvat naisilta työn merkeissä. Mutta tuntipalkka ennen veroja ei juurikaan nouse kolmenkympin ylläpuolelle. Palkkahan on osuus yhteenliittymän ylijäämästä. Sellaistakin sattuu, että tuntipalkka jää kahteen kymppiin.

Kaarina Heinonen ja Tuula-Maija Rantasalmi ovatkin sitä mieltä, että työssä raskainta on se, ettei pysty hankkimaan itselleen siedettävää palkkaa eikä kunnon lomaa. Mielellään sitä tekisi paljonkin pitkiä päiviä, jos se olisi kannattavaa.

– Ei ole myöskään mitenkään kiva tietää, ettei ole varaa sairastua tai joutua onnettomuuteen, koska sellainen romauttaisi henkilökohtaisen talouden, naiset toteavat. Onhan tietysti olemassa vakuutuksia, jotka kattavat yrityksen juoksevat kustannukset sellaisissa tapauksissa, mutta ne ovat törkeän kalliita, Rantasalmi huokaisee. Pakollisiakin menoja on riittämiin.

Alkuvaiheessa naiset olisivat mielellään säilyttäneet vanhan ammattiliittonsa Tevan jäsenyyden, mutta se ei ollut mahdollista. Nyt he voisivat liittyä, mutta sanovat, ettei jäsenyydestä olisi heille enää mitään hyötyä.

Ennen osuuskuntansa perustamista naiset kävivät yrittäjäkurssiin. Nyt kun tulokset ovat tiedossa, he toteavat, ettei kurssi kovin paljon antanut. Suurin osa asioista on opittu yrityksen ja erehdyksen menetelmällä.

– Verotus on ollut ongelma vallankin alkuaikoina, kun ei yhtään tiennyt, millaisiksi ansiot muodostuisivat, sanoo Kaarina Heinonen, jolle nimenomaan verotus on aiheuttanut ylimääräisiä hankaluuksia. Naiset neuvovatkin kaikkia oman yrityksen perustamista harkitsevia selvittämään huolellisesti kaikki verotukseen, eläkkeisiin ja vakuutuksiin liittyvät seikat.

– Ja rahaa pitää olla paljon, jos oman yrityksen perustamista miettii, Raija Alanko korostaa.

Ruokalassa on vielä seitsemän naista, kun kysymme kuinka moni ottaisi siltä istumalta vastaan työpaikkatarjouksen joltakin yritykseltä. Kuusi kättä nousee ylös vauhdilla.

– Kun minä lähden, lähden eläkkeelle, sanoo Terttu Alasalmi, jonka käsi pysyy ainoana alhaalla.

Carola Isaksson
Robert Seger, kuva

Palkkatyöläinen 3.4.2001 nro 3/01

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)