Teema
Yksityiset elinkeinonharjoittajat iso ryhmä
Yksityiset
elinkeinonharjoittajat eivät ole suinkaan mikään pikkuinen ryhmä yritysten joukossa.
Kaikista Porvoon uusyrityskeskuksen toiminta-alueella viime vuonna perustetuista
yrityksistä puolet on juuri tällaisia toiminimiä. Työllisyysnäkökulmasta ne eivät
ole lainkaan merkityksettömiä. Kysymys on yksinomaan Porvoossa yli 2100:sta ihmisestä,
mikä on noin viisi prosenttia väestöstä.
Asiakas tunnistaa nämä
yritykset parhaiten niiden nimeen liittyvästä lyhenteestä T:mi. Harri Kari,
uusyrityskeskuksen neuvoja, puhuisi kuitenkin tässä tapauksessa mieluummin itsensä
työllistävistä ihmisistä kuin yrittäjistä. Usein toiminimen perustajat ovat
henkilöitä, jotka ovat saaneet potkut työpaikastaan ja pyrkivät sen jälkeen
elättämään itsensä jollakin konstilla. Olennainen ero työsuhteeseen on, että he
vastaavat itse sosiaaliturvastaan.
Kari ottaa etäisyyttä siihen edelleen
kovasti hellittyyn periaatteeseen, että kaikista työttömistä ja työttömyyden
uhkaamista pitäisi pyrkiä leipomaan yrittäjiä. Edes vahva motivaatio ei riitä, jos
yritysidea seisoo savijaloilla. Kari on työssään nähnyt aivan liian monta tragediaa.
Yrittäjäkoulutus pitää
räätälöidä yksilöllisesti, jos todella haluamme, että yrittäjäksi haluavilla on
onnistumisen mahdollisuus. Kokonaan riippumatta siitä, onko kurssilla viisi tai
kaksikymmentä osanottajaa, joka iikalle on laadittava ikioma ohjelma, hän tähdentää.
Itse hän auttaa päivittäin
halullisia yrittäjiä laskelmien ja paperisodan kanssa, mutta erityisesti se on juttu,
jolla hän piinaa asiakkaitaan. Perusasioihin kuuluu laatia laskelma, joka paljastaa
säälimättömästi yritysidean heikkoudet.
Tietysti on selvää, ettei
kukaan voi arvioida, paljonko rahaa yritykselle tulee. Se ei ole tarkoituskaan. Mutta kun
otetaan huomioon kaikki menot ja se palkka, joka työstä pitää saada, tiedämme kuinka
paljon pitäisi saada.
Pystytkö myymään nakkikioskiltasi
tarpeeksi monta makkaraa, kuinka monta kahvikupillista pitää saada kaupaksi, nämä ovat
ne mielenkiintoiset kysymykset, Kari korostaa. Hänelle esitetään usein kysymys
yrittäjän työttömyysturvasta. Voiko asemansa turvata?
Kyllä voi, kuuluu vastaus. On
olemassa erityinen kassa, johon yrittäjät voivat liittyä. Toistaiseksi yksikään
ammattiliitto ei hyväksy jäsenikseen itsensä työllistäviä ihmisiä. Vaikka
ay-liikkeen kannalta ei pitäisikään olla mitään eroa sillä, saako ihminen 120 000
markan vuositulonsa työnantajalta vai työllistämällä itse itsensä, Harri Kari
miettii.
Carola Isaksson
Palkkatyöläinen
3.4.2001 nro 3/01 |