Teema
Johtajaa voi
nykäistä hihasta
Pieni Unica Fashion puhuu
ongelmansa halki
 Kontrasti on vahva,
kun vanhan punatiilisen tehdasrakennuksen ovi avataan: värikkäitä poppanavaatteita
riippuu riveissä ilmavassa ja nykyaikaisessa hallissa. Isoista ikkunoista häämöttää
Pyhäjärvi. Unica Fashion valmistaa näissä Suomen Trikoon perinteikkäissä tiloissa
Pyynikinharjun rinteellä Tampereella kaikkea päällysvaatteista juhlapukuihin.
– Valikoimiimme tulee joka vuosi
yli sata uutta mallia, enimmäkseen ne valmistetaan poppanasta, mutta myös samettia
käytetään, ja tuotannossa on myös 200 vanhempaa mallia. Kaiken kaikkiaan yksittäisten
mallien määrä on noussut yli 2 000:n sen jälkeen, kun hankin kangaspuut
makuuhuoneeseeni 1981 ja ryhdyin kutomaan, ompelemaan ja markkinoimaan vaatteita, kertoo
toimitusjohtaja Liisa Pikkujämsä.
Vuoden kuluttua hän palkkasi muutaman
kutojan ja ompelijan ja kasvatti yritystään hitaasti, kunnes eräs 1994 julkaistu
ilmoitus herätti mielenkiinnon kimonoperinteen Japanissa. Mutta suunnittelun pitää olla
suomalaista, ja vaatteet myös valmistetaan suomalaisena käsityönä alusta loppuun.
Nykyään 90 pros. yrityksen
tuotannosta menee vientiin, josta Japanin osuus on 70 pros. Liikevaihto on 10 milj. mk.
Tehdassalissa työskentelee kaikkiaan
12 henkeä, heistä yhtenä toimitusjohtaja, ja jos mukaan lasketaan myös kutojat ja
kotiompelijat, työntekijöiden määrä on noin 30.
– Olemme yrittäneet pitää
organisaation pienenä. Työnjohtajia ei ole, tiimi vastaa työstä, jakaa työvaiheet
keskenään, henkilöstöllä on vapaus kiertää eri tehtävissä. Toimitusaikataulut
ovat yleensä pitäneet, sanoo Liisa Pikkujämsä.
Hän pitää tiukasti kiinni siitä,
että ongelmat pitää voida ratkaista puhumalla. Toinen periaate on, että uusia
työntekijöitä palkattaessa henkilöstön pitää hyväksyä työnhakija.
– Henkilökemian pitää pelata.
Olisi kamalaa, jos näin pienessä yrityksessä tapahtuisi klikkiytymistä, se olisi
työyhteisölle silkkaa myrkkyä. Minusta me olemme onnistuneet melko hyvin.
Uusi palkkasysteemi palautti
työmotivaation
Mutta milläpä työpaikalla ei olisi
ongelmia. Sama palkka kaikille työntekijöille ei enää toiminut, kun henkilöstö
kasvoi. Työmotivaatio laski ja syntyi pienimuotoinen kriisi.
– Neuvottelimme seitsemän
kuukautta, kaikki saivat esittää oman näkemyksensä, ja vuoden alusta otettiin
käyttöön pisteytysjärjestelmä. Työvaiheet määriteltiin ja työtehtävät,
ammattiosaaminen, nopeus ja laatu pisteytettiin, kertoo työsuojeluvaltuutettu Pirjo
Nieminen, joka edusti neuvotteluissa työntekijöitä, joista osa kuuluu Tevaan ja osa
Teknisiin. Kaikki työntekijät ovat järjestäytyneitä.
Luottamusmiestä ei ole, mutta Pirjo
Nieminen on sitä mieltä, että neuvottelut sivusivat työsuojelunäkökohtia.
Kysymyshän oli itse työstä, esim. työtehtävien kierrättämisestä niin, että
vaatteiden kokoamisessa ja ompelussa niskaan ja hartioihin kohdistuvaa rasitusta
voitaisiin vähentää.
– Kaikki eivät halua olla mukana
työtehtävien kierrätyksessä, käytännössä siihen osallistuu meistä vain muutama.
Sitä pitäisi ilman muuta lisätä, mutta edellytyksenä on, että hallitsee eri
työvaiheet. Jos ammattitaitoa puuttuu, prosessi hidastuu.
Nyt kun palkkaus on kunnossa —
tilanne tarkistetaan joka seitsemäs kuukausi — työmotivaatio on palannut. Jos
haluaa parantaa palkkaansa, pitää vain ryhtyä toimeen ja opetella uusia ja useampia
työvaiheita.
Moni asia toimii tällä työpaikalla
hyvin, ehkä etupäässä nimenomaan siksi, että työpaikka on pieni, Pirjo Nieminen
toteaa.
– Periaatteessa kaikesta voidaan
keskustella, sekä työnantajan kanssa että työkavereiden kesken. Meillä on joka viikko
kokous, jossa puhutaan mahdollisista ongelmista, saadaan tietoa tulevista tilauksista jne.
Liisaa voi vetää hihasta, kun hän kulkee ohi. Henki on hyvä, me autamme toinen
toistamme työnteossa. Ilmapiiri on avoin, joskus puhutaan varmasti liikaakin, hän nauraa
ja kertoo, että töiden jälkeen käydään porukalla ulkona, risteilyillä jne.
Itsenäisyys ja joustot plussia
Mahdollisuutta tehdä työtä
itsenäisesti arvostetaan, samoin ilmavia työtiloja. Entisessä paikassa Tammelassa katto
oli matalalla ja happi tahtoi kesäaikaan loppua.
Työterveyshuolto tarkisti hiljattain
ergonomian, erityisen huomion kohteena oli niskaan ja hartioihin kohdistuva rasitus.
Selvityksen jälkeen työpaikalle tilattiin uusia tuoleja ja sopivankorkuisia apupöytiä.
Leikkaajilla puolestaan jatkuva seisominen rasittaa jalkoja, joten heille hankittiin
jalkojen alle kimmoisat kumimatot, eikä kukaan katso kieroon, jos verryttelee lihaksiaan
kävelemällä salin ympäri.
Kaikki työntekijät ovat naisia,
keski-ikä 50:n tietämissä.
Krista Savolainen, 30, on
työntekijöistä nuorin. Hän viihtyy hyvin, mutta pienellä työpaikalla on ongelmansa:
etenemismahdollisuudet ovat pienet tai jopa olemattomat.
– Ja palkkakin voisi olla parempi,
hän sanoo hiukan tyytymättömyyttä äänessään ja muut nyökkäilevät
samanmielisesti.
Ulla Teitto, porukan nestori, on
työskennellyt yrityksessä 16 vuotta ja viihtynyt. Mutta jos olisi nuorempi vaihtaisi
kyllä alaa.
– Saa nähdä minkälainen on
tulevaisuus. Täällä Tampereella on ollut paljon tekstiilialan yrityksiä, jotka ovat
joutuneet panemaan lapun luukulle, kun koko toiminta on siirretty halvempiin maihin.
Ulla, kuten Anja Kiveläkin,
arvostaa joustavaa työaikaa. Hiljaisena aikana voi tehdä lyhyempää päivää tai ottaa
vapaapäivän ja tehdä tunnit sitten, kun on ruuhkaa.
Pirjo Nieminen on samaa mieltä, mutta
hänestä ajankäyttö saisi olla vähän tasaisempaa: kun työpaikka on pieni,
toimitusajoista on joskus vaikea pitää kiinni, jos ne ovat kovin lyhyitä.
Ingegerd Ekstrand
Palkkatyöläinen
3.4.2001 nro 3/01 |
