vane.jpg (302 bytes)

 Teema                             

PAMin auto kiertää kevään hiihtokeskuksia

Jäsenhankintaa kahvin voimalla

mine1.jpg (716 bytes)   Aurinko paistaa taivaan täydeltä ja hanget kimmeltävät houkuttelevasti, kun Palvelualojen ammattiliiton PAMin kolmen miehen autopartio kaartaa Himoksen hiihtokeskukseen vievälle tielle Jämsässä. Asuntoauton ratissa on järjestösihteeri Tarmo Viitaluoma seuranaan Keski-Suomen alue-esimies Viljo Manninen ja Oulusta aluetoimitsija Lassi Ojanen. Ojasen ja Viitaluoman on tarkoitus kevään kuluessa ratsata kaikki keskeiset hiihtokeskukset ja ohjelmapalveluita, esimerkiksi elämysmatkailua, tarjoavat yritykset Keski-Suomesta Lapin perukoille.

Tavoitteena on paitsi uusien jäsenten hankkiminen myös oman työehtosopimuksen saaminen ohjelmapalveluyritysten työntekijöille. Miehet myöntävät, että kilpaa käydään siitä, mikä liitto kasvussa olevien alojen työntekijät saa järjestettyä. Samoilla vesillä kalastelee mm. STTK:n erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO. PAMin siipien suojiin rinne- ja ohjelmatyöntekijät mahtuisivat luontevasti, sillä PAM järjestää jo hiihtokeskusten majoitus- ja ravitsemispalveluissa työskenteleviä työntekijöitä.

– Meidän tavoitteenamme on olla hiihtokeskusten ja ohjelmapalveluyritysten työntekijöiden järjestäjänä ykkönen, napauttaa Tarmo Viitaluoma.

Ala työllistää noin 20 000—30 000 työntekijää, joista 60 prosenttia on järjestäytynyt.

Työnantaja suhtautuu tyynesti

– Himos on hyvin hoidettu työpaikka, työturvallisuusasiat ovat kunnossa eikä työntekijöiden ja työnantajan välilläkään ole suurempia ristiriitoja, Lassi Ojanen selvittää, kun miehet jalkautuvat tutustumaan paikkoihin. Lassi Ojanen käy moikkaamassa myös rinnetyöntekijöiden esimiestä.

Kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin Himoksella. Tyypillisiä ovat esimerkiksi epäselvyydet palkanmaksussa tai leväperäisyys työsuojelussa. Alan yleinen ongelma ovat määrä-aikaiset työsuhteet, mutta niitä ammattiliitossakin jossain määrin ymmärretään.

– Kausityötähän tämä on, Tarmo Viitaluoma sanoo.

Huoli matkailuelinkeinosta on yhteinen alan työnantajien kanssa. Siksi työnantajiakaan ei kutsuta vastapuoleksi vaan neutraalimmin sopijaosapuoleksi, miehet opastavat. Himoksella omistaja suhtautui tyynesti ammattiliiton auton saapumiseen paikalle. Tarmo Viitaluoman kokemuksen mukaan nihkeimmät työnantajat löytyvät pääkaupunkiseudulta.

Luottamusmiestä tarvitaan

Tarmo Viitaluoma kumppaneineen parkkeeraa auton länsirinteiden juurelle, ravintolan kupeeseen. Tulosta on ilmoitettu etukäteen rinnetyöntekijöiden työsuojeluvaltuutetulle.

Luottamusmiestä Himoksella ei ole, sillä määräaikaisessa työsuhteessa olleen luottamusmiehen työsuhdetta ei taannoin uusittu. Ammattiliiton miehet epäilevät, että ainakin osasyynä työsuhteen jatkumattomuuteen oli luottamustehtävä.

– On erittäin paha asia, jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, edunvalvonta vaikeutuu huomattavasti, Viitaluoma harmittelee. Kolmikon yhtenä tavoitteena on saada Himokselle taas luottamusmies.

Neljä vuotta työsuojeluvaltuutettuna toiminutta Hannu Jokista taivutellaan rinnetyöntekijöiden palkkausta uudistavan työryhmän jäseneksi. Ääneen lausumattomana toiveena on, josko mies myöhemmin innostuisi myös luottamustehtävästä. Jokinen on yksi Himoksen kymmenestä ympärivuoden työssä olevasta vakituisesta työntekijästä. Kaikkiaan hiihtokeskuksessa työskentelee 40 rinnetyöntekijää ja yhteensä 130 työntekijää.

Tuputtaminen ei kannata

PAMin auton ovi on työntekijöiden kahvitauon aikaan kutsuvasti auki ja tuoreen kahvin tuoksu leviää ympäristöön. Silti tunkua ei ole, eivätkä ammattiliiton miehet lähde tuputtamaan itseään ja asiaansa.

– Järjestäytymättömille työntekijöille on aika kova kynnys nousta autoon, tietää Tarmo Viitaluoma..

Työpaikkojen ja tapahtumien kiertäminen on talviaikaan kylmää ja kesäisin kuumaa puuhaa. Viitaluoma, Manninen ja Ojanen ovat pukeutuneet lähes yhtä tukevasti kuin laskettelijat ja kuumaa kahvia tankataan ahkerasti. Tarmo Viitaluoman arvion mukaan kahvia tulee juotua noin kannullinen päivässä.

PAMissa parhaat kokemukset autotoimistosta ovat erilaisista massatapahtumista. Autolla on kierretty niin Seinäjoen tangomarkkinat kuin Porin jatsit, ensi kesänä suunnitelmissa on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat.

Auton liikkumisesta informoidaan aina paikallisia tiedotusvälineitä ja julkisuutta on saatu mukavasti. Nytkin paikallinen lehti on tulossa tekemään juttua.

– Auto on erittäin hyvää mainosta liitolle, tässä mielessä voin lämpimästi suositella tätä muillekin, Tarmo Viitaluoma sanoo

Päivystystä iltaan asti

Työsuojeluvaltuutettu Hannu Jokisen kanssa turistaan niitä näitä ja lopuksi tarkistetaan kannetavalta tietokoneelta Himoksen omistavan yhtiön tulostiedot. Ne kertovat, että yrityksen kannattavuus on kohtuullinen.

– Monet työntekijät eivät tänä päivänä oikein jaksa kiinnostua palkkaa maksavan yrityksen asioista, mutta ainakin luottamustehtävissä olevien on tärkeää tietää, miten yrityksellä taloudellisesti menee. Siksi tämä palvelu on meillä, Tarmo Viitaluoma perustelee.

Iltapäivä alkaa kääntyä kohti iltaa. Varpaiden palelusta huolimatta Viitaluoma, Manninen ja Ojanen päättävät päivystää vielä jonkin aikaa, vaikka rinteillä olikin hiljaisempaa ja siksi vähemmän työntekijöitä kuin etukäteen oletettiin. Miehet aikovat katsoa, tuoko viidakkorumpu vielä paikalle iltavuoron työntekijöitä. Myöhemmin illalla on edessä ajo hotellille ja seuraavana päivänä auton nokka käännetään kohti Nilsiän Tahkovuorta.

Lassi Ojanen lähtee saattelemaan työsuojeluvaltuutettu Jokista rinteelle hissitarkastajan kyytiin. Tarmo Viitaluoma arvelee, että miehet keskustelevat vielä kahden kesken siitä, miten tärkeää olisi, että Himoksen 40 rinnetyöntekijällä olisi oma luottamusmies.

Pirjo Pajunen

Palkkatyöläinen 3.4.2001 nro 3/01

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)