Rohkeasti Akavasta

Muiluvuoren kuvaama Akavan historia on kiehtovasti ristiriitainen. Akavan synty 1950 ja jäsenmäärän nopea kasvu 1968—75 liittyvät akateemisten virkamiesten heikkoon palkkakehitykseen. Akateemiset ovat järjestäytyneet, kun SAK on onnistunut kaventamaan palkka- ja tuloeroja. Akavalaiset ovat katsoneet, että aiemmin harvinaisten ja jopa elitististen ammattien yleistymisestä huolimatta näiden ammattien palkkauksen on pitänyt säilyä suhteellisesti yhtä korkeana kuin ennenkin.

Akavan suhde hyvinvointivaltioon on tutkimuksen mukaan ollut jännitteinen. Akavan järjestösihteeri Reijo Virtanen kiteytti keskusjärjestön linjaksi "palkat ylös — verot alas". Kuva ei ole milloinkaan ollut näin yksioikoinen, koska pääosa Akavan jäsenistä saa julkisen sektorin työntekijöinä palkkansa verovaroista. Akava on vaatinut valtiolta ja kunnilta panostusta esim. koulutukseen, tutkimukseen ja terveydenhoitoon.

Laman aikana Akavan yksityisen sektorin liitot vastustivat Ahon hallituksen ajamia työttömyysturvan leikkauksia. Yhteiskunta ei saanut enää rakentua ensisijaisesti ihmisten ahkeruuteen, pätevyyteen ja henkilökohtaiseen vastuuseen. Sosiaalinen turvallisuus oli julkisen vallan vastuulla.

SAK jalustalla

Kirja tuo selvästi esiin akavalaisten käsityksen SAK:n ja sosialidemokraattien vaikutusvallasta ja mahtavuudesta 1940-luvulla sekä 1960-luvun lopulta 1980-luvun lopulle saakka. Suurimman palkansaajakeskusjärjestön valtaa, voimaa ja kunniaa korostetaan enemmän kuin mitä SAK:n omassa historiassa olisi mahdollista.

Järjestödynamiikkaan saattaa kuulua oman vaikutuksen vähättely, voimattomuuden korostaminen ja muiden saavutusten kohtuuton paisuttelu. Akavan kokoomuslaisten vaikuttajien omat ongelmalliset suhteet oman puolueen ministereihin ei ole kovin poikkeuksellista. SAK:n, SKP:n ja SDP:n suhde on myös monisyisempi.

Akavan sisäiset ristiriidat, jotka liittyvät jäsenpohjan laajentumiseen valtion virkamiehistä kunnan ja yksityisten yritysten palkollisiin, on tuotu hyvin esiin. Tämäkin historiateos tarjoaa lohdutusta tämän päivän järjestömuoto- ja linjariidoissa painiville. Menneisyys ei ole ollutkaan niin auvoista, kun veteraanit mielellään muistelevat. Arkaluontoiset asiat tuodaan asiallisesti esiin, esim. Akavan epäonnistunut rakennushanke Lahdessa on tutkittu huolella.

Ay-henkeä eliittiin

SAK:n näkökulmasta mielenkiintoista on Akavan yhä läheisempi kytkeytyminen palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyöhön. Akava on johdonmukaisesti estänyt SAK:n vastapainoksi suunnitellut toimihenkilöiden keskusjärjestöhankkeet ja korostanut itsenäisten keskusjärjestöjen yhteistyötä. Kansainvälinen toiminta on jo neuvostoystävyyden aikoina mutta varsinkin EU-aikana osaltaan lähentänyt Akavan, SAK:n ja STTK:n yhteistyötä.

Ay-liike on Suomessa erittäin vahva. Suomessa valtion ja kuntien korkeimmat virkamiehet sekä jopa yritysjohtajat saattavat olla ammattiliittojen jäseniä. Näin järjestäytyminen ei ole vain tiettyjen, alempien palkansaajien oikeus maassamme. Ay-liikkeen keskeiset periaatteet ovat näin myös kansakunnan eliitin ymmärrettävissä. Esim. Akavan Ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunta haluaa työehtosopimuksilla taata omien jäsentensä ihmisoikeudet työelämässä.

Akavaa voi onnitella hyvästä järjestöhistoriasta, joka piirtää kuvan nopeasti voimistuneesta keskusjärjestöstä. Jännitteet ja ristiriidat ovat olleet osa Akavan kasvua ja tuloa tulopolitiikan tekijöiden ydinryhmään. Vaikeiden ja kiistanalaisten asioiden käsittely todistaa, että tutkimuksen merkitys tunnetaan akateemisten keskusliitossa.

Tapio Bergholm